Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 100 keittokirjaan.
OHJE Elina Innanen KUVA Elvi Rista

Vegaanisessa sienipiirakassa kantarellit saavat seurakseen savutofua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 10 palaa
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Kantarelli-savutofupiirakka

Ainekset

4
dl
vehnäjauhoja
dl
kaurahiutaleita
ripaus
suolaa
150
g
vegaanista margariinia
½
dl
kylmää vettä
Täyte
1
l (noin 300 g)
kantarelleja
1
sipuli
1
rkl
rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria
270
g
kylmäsavutofua
2
dl
kaurakermaa
1
dl
tuoretta salviaa silputtuna

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200-asteiseksi.
  2. Valmista ensin pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon jääkaappikylmä margariini, lisää vesi. Sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi.
  3. Levitä taikina käsin piirakkavuokaan (halkaisija 28 cm) leivinpaperin päälle. Laita pohja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
  4. Puhdista ja pilko kantarellit ja kuori ja silppua sipuli. Kuumenna paistinpannu ja lisää siihen rypsiöljy. Kuullota sipuleita ensin hetki ja lisää sitten sienet pannulle. Paista, kunnes sienistä ei enää irtoa nestettä ja ne ovat saaneet vähän väriä pintaansa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  5. Murskaa kulhossa savutofu käsin tai haarukan avulla pieneksi muruksi. Sekoita tofun sekaan kaurakerma ja silputtu salvia. Sekoita tofuseos sienten joukkoon ja levitä täyte pohjan päälle.
  6. Paista piirakkaa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen leikkaamista.

Kommentit (4)

Lilli

Mikä on tämä vegaaninen margariini? Mistä sitä saa?

Pallo

Kaikki maidottomat margariinit ovat pääsääntöisesti vegaanisia. Hyvän makuinen ja toimiva vegaaninen margariini on esim. tummansinikuvioidussa paketissa oleva Keiju 70%, joka toimii hyvin leivällä, paistamisessa ja leivonnassa. Kyseistä margariinia löytyy ihan joka kaupasta.

Vierailija

En menisi noin paljon salviaa kyllä käyttelemään. Olkoon että varsinainen huumesalvia onkin eri kasvi niin kyllä maustesalviallakin isoina annoksina jonkinlaisia vaikutuksia on.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista, sinisen Keiju-rasiamargariinin lisäksi esimerkiksi hopeanväriseen pakettiin pakattu maidoton Sunnuntai-leivontamargariini on vegaanista.

Salviaa voi hyvin laittaa vähemmänkin, oman maun mukaan, tai vaihtaa yrtin kokonaan esimerkiksi miedompaan ruohosipuliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Ninna Lindström

Suolainen ohrapuuro sopii loistavasti lounaaksi. Puuron päälle voit lisätä mieleisiä lisukkeita esim. avokadoa tai kalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Suolainen ohrapuuro

Ainekset

1
valkosipulinkynsi
1
rkl
rypsiöljyä
50
g
kourallinen pinaattia + muutama lehti koristeluun
2
dl
ohrasuurimoita, ruokaohra (Wilja)
4
dl
suolatonta kasvislientä
½
rasiaa (á 250 g)
kirsikkatomaatteja
½
tl
suolaa
PÄÄLLE
2
kananmunaa
½
rkl
rypsiöljyä paistamiseen
½
dl
kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulikynsi. Kuullota valkosipuli miedolla lämmöllä öljyssä pinaatin kanssa. Lisää ohrasuurimot ja kuullota minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja kokonaiset tomaatit. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä, jotta puuro olisi löysää. Mausta suolalla.

  2. Paista öljytyllä pannulla kananmunat toiselta puolelta. Lusikoi puuroa lautaselle, laita päälle kananmuna ja rouhi päälle mustapippuria. Ripottele päälle kurpitsansiemeniä ja viimeistele tuoreilla, pestyillä pinaatinlehdillä.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Kasvismelanzanen kastike on tehty jauhelihan sijaan linsseistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakoiso-melanzane

Ainekset

2
(n. 800 g)
munakoisoa
1
tl
suolaa
¾
dl
oliiviöljyä
Kastike
1
iso sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
1
tlk
kirsikkatomaatteja
1
tlk
tomaattimurskaa
2
rkl
tomaattisosetta
2
dl
vettä
dl
punaisia kuivattuja linssejä
1
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
kuivattua basilikaa
2
tl
sokeria
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
2
palloa mozzarellaa
dl
parmesaaniraastetta

Työvaiheet

  1. Leikkaa munakoisot puolen sentin viipaleiksi. Ripottele siivujen päälle suolaa leikkuulaudalla. Odota 15 minuuttia ja pyyhi siivut talouspaperilla. Paista munakoisot kuumalla pannulla öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää kirsikkatomaatit ja tomaattimurska. Huuhtele purkit vedellä. Lisää pannulle vesi, linssit, punaviinietikkajamausteet. Hauduta kastiketta 20 minuuttia.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  4. Lado uunivuokaan kerroksittain munakoisoja, tomaattikastiketta, revittyä mozzarellaa ja ripaus parmesaaniraastetta. Ripottele pinnalle loppu parmesaaniraaste.
  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

Vinkki! Melanzanen voi koota uunivuokaan vaikkapa sunnuntai-iltana, niin se on nopeaa paistaa maanantain ruuaksi.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.