Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Sami Repo

Kääräise ahvenfileet viininlehtiin tai kevyesti ryöpättyihin mustaherukanlehtiin ja grillaa kypsiksi! Lisukkeeksi sopii mehevä paprika-tomaattisalaatti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
15 min + maustuminen 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Välimeren ahvenkääryleet

Ainekset

4
ahvenfileetä
2
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
16
(250 g)
viininlehteä suolavedessä
3
rkl
öljyä
Lisäksi
½
sitruuna
2
tl
roseepippuria

Työvaiheet

  1. Leikkaa ahvenfileet ruodottomiksi: tee leveässä päässä viilto ruotorivin molemmille puolille ja irrota ruotorivi. Leikkaa fileet noin 5 cm:n mittaisiksi paloiksi. Laita ne kulhoon ja sekoita oregano ja suola joukkoon. Anna maustua jääkaapissa 30 minuuttia. Tee sillä aikaa grillisalaatti (ohje vieressä).

  2. Levitä viininlehdet työlaudalle, laita kaksi lehteä päällekkäin. Jaa kalapalat lehdille ja rullaa napakaksi paketiksi.

  3. Sivele rullat öljyllä ja grillaa niitä parilalla tai grilliritilällä keskilämmöllä 3–5 minuuttia molemmin puolin. Kääntele muutaman kerran kypsennyksen aikana.

  4. Purista sitruunamehua ja ripota roseepippuria rullille.

Vinkki! Korvaa viininlehdet ryöpätyillä mustaherukanlehdillä.

Sitruunainen grillisalaatti

Ainekset

4
tomaattia
4
pitkää tai 2 tavallista vihreää paprikaa
1
punasipuli
1
chili
1
ruukku
lehtipersiljaa
Sitruunakastike
1
sitruuna
1
valkosipulinkynsi
4
rkl
oliiviöljyä
½
rkl
juoksevaa hunajaa
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Grillaa tomaatteja, paprikoita, sipulia ja chiliä sen verran, että niiden kuoret hieman paahtuvat. Älä kypsennä vihanneksia pehmeiksi. Laita kulhoon ja peitä tiiviisti kelmulla. Anna jäähtyä 5–10 minuuttia.

  2. Poista paahtuneet kuoret. Paloittele tomaatit ja paprikat, viipaloi sipuli ja hienonna chili. Hienonna myös persilja.

  3. Purista sitruunan mehu ja raasta valkosipuli kulhoon. Vatkaa öljy ja hunaja joukkoon ja mausta suolalla ja pippurilla.

  4. Sekoita vihannekset ja persilja kastikkeeseen. Tarjoa lisukkeena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1179 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä
Täydellisen lohisopan salaisuus on itse haudutettu liemi. Se on helppo ja nopea homma – pyydä vain ainekset mukaan kalatiskiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Lohikeitto

Ainekset

1
kirjolohi
l
vettä
1
sipuli
1
porkkana
1
ruukku tilliä
½
rkl
karkeaa merisuolaa
1
tl
kokonaisia maustepippureita
2
laakerinlehteä
Lisäksi
2–3
porkkanaa
7
keskikokoista (kiinteää) perunaa
2
dl
ruokakermaa
tilliä

Työvaiheet

  1. Poista kirjolohesta kidukset ja fileoi kala. Voit pyytää kaupan kalatiskillä, että tämä tehdään valmiiksi. Pyydä fileiden lisäksi kalanperkeet pakettiin.
  2. Kuori ja lohko sipuli ja porkkana lientä varten. Leikkaa tillistä varret. Säästä tuoreet tillinhapsut keiton pinnalle.
  3. Laita kalanperkeet kattilaan. Lisää joukkoon vesi, sipulilohkot, porkkanapalat, tillinvarret ja mausteet.
  4. Hauduta lientä liedellä 30 minuuttia. Kuori vaahto pinnalta. Siivilöi valmis liemi talteen.
  5. Viillä liemen hautuessa kirjolohifileistä pois nahka. Kuutioi fileet. Kuori ja pilko porkkanat ja perunat. Silppua tilli.
  6. Laita juurekset keittoliemeen ja keitä melkein kypsiksi. Lisää joukkoon kerma ja kalapalat. Kala kypsyy mehevän kypsäksi muutamassa minuutissa.
  7. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa. Ripottele pinnalle runsaasti tuoretta tuoretta tilliä.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Hokkaidokurpitsasta, lehtikaalista ja kypsistä linsseistä saa paahtamalla runsaan peltiruoan. Appelsiinilla maustettu raikas kaurafraiche on piste iin päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja linssit

Ainekset

1
(n. 1½ kg) hokkaido- tai myskikurpitsa
1
tl
suolaa
1
tl
kanelia
1
tl
inkivääriä
¼
tl
mustapippuria
2
rkl
oliiviöljyä
LINSSIT
1
prk (230 g)
kypsiä punaisia tai vihreitä linssejä
1
rkl
oliiviöljyä
1
valkosipulinkynsi
¼
tl
mustapippuria
LISÄKSI
½
ruukku salviaa
100
g
lehtikaalia
APPELSIINIFRAICHE
½
pieni appelsiini
1
prk (200 g)
kaurafraichea
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurpitsa tukevalla veitsellä puoliksi ja kaavi siemenet pois. Lohko kurpitsanpuolikkaat noin 3 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Laita ne kulhoon. Lisää suola, kaneli, inkivääri, pippuri ja öljy. Kääntele kurpitsaviipaleet käsin mausteseoksessa ja levitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paahda 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia.

  2. Valuta linssit. Laita ne kulhoon. Lisää öljy ja raasta valkosipuli joukkoon. Mausta pippurilla. Leikkaa lehtikaalista kova lehtiruoti pois ja paloittele lehdet.

  3. Ota pelti pois uunista. Ripottele linssit, lehtikaalit ja salvianlehdet pellille. Paahda vielä 5–8 minuuttia.

  4. Purista appelsiinista mehu ja sekoita se kaurafraichen kanssa. Mausta kastike suolalla. Tarjoa kurpitsan kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Käyttövalmiit purkkipavut on kerrassaan loistava keksintö. Ne tuovat sosekeittoon rutkasti hyvää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Parsakaali-valkopapukeitto

Ainekset

1
(400 g)
parsakaali
1
prk (280 g)
valkoisia papuja
1
l
vettä
2
kasvisliemikuutiota
1
rkl
yrttimausteseosta
SIEMEN-PERSILJAPESTO
1
dl
hienonnettua persiljaa
½
dl
auringonkukansiemeniä
3
rkl
rypsi- tai oliiviöljyä
1
rkl
sitruunanmehua
2
tl
raastettua luomusitruunan kuorta
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin siemenpesto murskaamalla kaikki ainekset isossa huhmaressa rouheiseksi kastikkeeksi. Voit myös surauttaa seoksen sauvasekoittimella, mutta älä soseuta pestoa täysin sileäksi.

  2. Huuhtele parsakaali ja leikkaa paloiksi. Valuta ja huuhtele pavut säilöntäliemestä.

  3. Kiehauta vesi. Lisää kasvisliemikuutiot, yrttimausteseos, parsakaalit ja pavut. Keitä keskilämmöllä 10–15 minuuttia, kunnes parsakaali on pehmeää.

  4. Soseuta sileäksi sauvasekoittimella. Tarjoile keiton kanssa siemen-persiljapestoa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.