Lainaa paahtopaistin valmistustapa tanskalaisilta, eli keitä liha ensin ja paista siihen kaunis väri lopuksi. Aikaa kuluu murto-osa uunissa paistettuun verrattuna.
Tanskalainen paahtopaisti
Ainekset
Työvaiheet
-
Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä.
-
Kiehauta runsaasti (noin 2 l) vettä isossa (noin 5 l) kattilassa. Puolita sipuli ja valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää mausteet. Nosta liha kiehuvaan veteen. (Vettä tulisi olla niin paljon, että se peittää lihan.) Keitä keskilämmöllä kannen alla 25 minuuttia, jolloin liha on kauniin vaaleanpunaista sisältä, tai 30 minuuttia, jolloin se on melkein kypsää. Nosta paisti kattilasta lautaselle. Anna sen levätä noin 15 minuuttia.
-
Paista lihaan kaunis väri pannulla voi-öljyseoksessa. Hiero pintaan sormisuolaa ja pippuria. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia.
-
Leikkaa paisti ohuiksi viipaleiksi. Ripottele päälle sormisuolaa ja raasta pinnalle piparjuurta. Viimeistele pikkelöidyillä sinapinsiemenillä ja yrteillä.
Pikkelöidyt sinapinsiemenet
Ainekset
Työvaiheet
-
Laita sinapinsiemenet, vesi, etikka, sokeri ja suola pieneen kattilaan. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi. Keitä välillä sekoitellen noin 15 minuuttia, kunnes siemenet ovat pehmeitä ja pulleita.
-
Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja säilytä viileässä kannellisessa astiassa.