Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3408 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Sami Repo

Näillä ohjeilla saa grillikemujen järjestäjä ottaa rennosti, sillä kaikki täytteet voi tehdä jo edellisenä päivänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 annosta
Valmistusaika
2 t + 7 t
Vaikeustaso
Vaikea

Hod dog -sämpylät

Ainekset

2 ½
dl
vettä
35
g
tuorehiivaa
25
g
voita
tl
kurkumaa)
1
tl
sokeria
1
tl
suolaa
4
dl
vehnäjauhoja
1 ½
dl
puolikarkeita spelttijauhoja
Siirappivesi
3
rkl
siirappia
1
rkl
vettä

Työvaiheet

  1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sulata voi. Jos haluat sämpylöihin kellertävän sävyn, lisää kurkumaa sulan voin joukkoon. Lisää voi, sokeri ja suola kulhoon. Alusta jauhot vähitellen taikinaan. Vaivaa taikinaa joko yleiskoneella 10 tai käsin 20 minuuttia. Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa 30 minuuttia.
  2. Jaa taikina 10 osaan ja muotoile sämpylät pitkulaisiksi jauhotetulla leivinpöydällä. Nosta sämpylät leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Anna kohota liinan alla vielä 20 minuuttia. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.
  3. Sekoita siirapista ja vedestä seos. Voitele sämpylöiden pinta siirappivedellä. Paista sämpylöitä uunissa noin 10 minuuttia.

     

    Vinkki! Voit käyttää myös valmiita hot dog -sämylöitä tai muita ehmeitä sämpylöitä. Esimerkiksi Uudenmaan Herkun pitkät grahamsämpylät maistuvat hot dogeissa.

     

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1186 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Makaronimössö, -pöperö vai pääkallopata? Legendaarisella arjen pelastajalla on monta nimeä. Valitse arkikäyttöön täysjyvämakaroneja ja lisää joukkoon juureksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Makaroniherkku

Ainekset

1
ps (400 g)
makaronia
1
sipuli
1
iso porkkana
2
rkl
öljyä
400
g
jauhelihaa
2
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa
1
prk
juustokastiketta (esim. Koskenlaskija ruoka & dippi)
1
dl
makaronin keitinvettä
1
dl
silputtua persiljaa

Työvaiheet

  1. Keitä makaroni. Ota lopuksi talteen 1 dl keitinvettä.
  2. Kuori ja silppua sipuli. Pese ja raasta porkkana.
  3. Kuullota sipuli öljyssä. Lisää jauheliha, porkkana, tomaattipyree, pippuri ja suola. Ruskista 10 minuuttia.
  4. Sekoita makaronit, keitinvesi ja juustokastike jauhelihaan. Silppua päälle persiljaa.

    Vinkki! Nautaa, possua, broileria vai vegeä? Jauhisvaihtoehtoja on moneen makuun.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1186 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Piia Arnould
Sopivan tulisen lempikastikkeen salaisuus ovat mehevät pavut ja paahdetut mausteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Chili con carne

Ainekset

1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
porkkana
1
sellerinvarsi
1
rkl
öljyä
400
g
sika-nautajauhelihaa
tl
juustokuminaa
1
tl
(savustettua) paprikajauhetta
½–1
tl
chilirouhetta
1
kanelitanko
1
prk
tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2
rkl
tomaattipyreetä
3
dl
vettä
1
tlk (410 g/250 g)
kidneypapuja
rkl
punaviinietikkaa
1
rkl
(fariini)sokeria
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi porkkana. Viipaloi sellerinvarsi.
  2. Kuumenna öljy reilussa kasarissa. Kuullota sipulit, juustokumina, paprikajauhe ja chilirouhe hiljalleen öljyssä. Lisää jauheliha ruskistumaan.
  3. Lisää kasariin porkkana, selleri, kanelitanko, tomaattimurska ja -pyree. Huuhtele tomaattipurkki vedellä ja kaada vesi kasariin.
  4. Valuta ja huuhtele pavut. Lisää pavut, etikka, sokeri, oregano ja suola.
  5. Hauduta chili con carnea miedolla lämmöllä kannen alla 30 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää tilkka vettä, jos kastike tuntuu liian kuivalta. Silppua päälle lehtipersiljaa.
  6. Tarjoa kastike keitetyn riisin ja kreikkalaisen jugurtin kanssa. Se sopii myös nachojen päälle tai tortillan täytteeksi.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1186 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Klassisimmat bagelien täytteet ovat avokado ja kylmäsavulohi. Kokeile myös soseuttaa avokadon joukkoon piparjuurituorejuustoa.
Klassisimmat bagelien täytteet ovat avokado ja kylmäsavulohi. Kokeile myös soseuttaa avokadon joukkoon piparjuurituorejuustoa.
Parempaa välipalaa ei olekaan kuin rapeapintainen, siemenillä päällystetty bageli. Voit valita mieleiset täytteet suolaisen tai makean nälkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
40 min + 1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Bagelit

Ainekset

5
dl
vettä
50
g
margariinia
n. 1
l
vehnä- tai sämpyläjauhoja
1
ps
kuivahiivaa
1
rkl
sokeria
tl
suolaa
Keitinvesi
3
l
vettä
2
rkl
siirappia
Pinnalle
1
muna
unikon- tai seesaminsiemeniä

Työvaiheet

  1. Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Sulata rasva. Lisää jauhojen joukkoon kuivahiiva.
  2. Alusta nesteeseen puolet jauhoista, sokeri ja suola. Vaivaa 5 minuuttia. Lisää loput jauhot ja rasva. Alusta taikina kimmoisaksi. Nostata taikinaa liinan alla puoli tuntia.
  3. Pyöräytä kohonnut taikina jauhotetulla pöydällä tangoksi. Jaa pötkö 12 palaan. Pyöritä palat pulliksi ja kohota liinan alla vielä puoli tuntia. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  4. Kiehauta vesi kattilassa. Lisää joukkoon siirappi. Pyöräytä pullien keskelle reikä peukalolla ja venytä rinkeleiksi. Kypsennä muutama kerrallaan kiehuvassa vedessä pari minuuttia.
  5. Nosta rinkelit reikäkauhalla leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele bagelit munalla ja ripottele pintaan siemeniä. Paista bageleitä uunissa 15 minuuttia.
  6. Täytä jäähtyneet bagelit avokadolla ja kylmäsavulohella, tuorejuustolla ja marjoilla tai vaikkapa hummuksella ja kasviksilla.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3408 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen
Fetalla ja lehtikaalilla täytetty kierreleipä sopii sellaisenaan raikkaan salaatin tai sakean kasvissopan seuraan. Fetamurujen joukossa saa olla isojakin sattumia, sillä ne pehmenevät paiston aikana juuri sopivasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2 kpl
Valmistusaika
40 min + kohotus ja kypsennys 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Fetakierreleivät

Ainekset

1
annos taikinaa (ks. ohje alla)
TÄYTE
100
g
lehtikaalia
1
ps (65 g)
babypinaattia
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
200
g
fetajuustoa
LISÄKSI
1
kananmuna voiteluun

Työvaiheet

  1. Valmista ja kohota taikina ohjeen mukaan.

  2. Leikkaa kaalinlehdistä kova keskiruoti pois ja laita lehdet tehosekoittimen kulhoon. Lisää joukkoon pinaatti ja tuorejuusto, ja pyöräytä seos koneella rouheaksi tahnaksi. Murustele feta valmiiksi.

  3. Kaada taikina alustalle ja jaa se kahteen palaan. Kauli taikinapala noin 25 cm x 30 cm:n kokoiseksi levyksi. Jaa puolet täytteestä levylle niin, että toisesta pitkästä reunasta jää 1 cm:n kaistale tyhjää. Ripottele puolet fetamuruista täytteen päälle. Rullaa taikinalevy tiiviiksi pötköksi kohti tyhjää kaistaletta. Nipistele rulla huolellisesti kiinni. Leikkaa rulla pitkittäin halki terävällä veitsellä, mutta jätä toinen pää ehjäksi noin 2 cm:n matkalta. Puno leipä kierteiseksi. Nipistele auki leikattu pää kiinni ja käännä se kevyesti leivän alle. Nosta leivinpaperin päälle pellille. Tee toinen leipä samalla tavalla. Anna leipien kohota liinan alla 30–40 minuuttia.

  4. Voitele leivät kananmunalla. Kypsennä 180-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia.

Perusleipätaikina

Ainekset

5
dl
maitoa
50
g
hiivaa
2
tl
sokeria
2
tl
suolaa
½
dl
öljyä
n. 12–13
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele joukkoon hiiva. Sekoita sokeri, suola ja öljy joukkoon. Alusta jauhot nesteeseen. Sämpylä- ja patonkitaikina saa jäädä aavistuksen pehmeämmäksi kuin leipätaikina. Vaivaa taikinaa 2–3 minuuttia.

  2. Anna taikinan kohota liinan alla 30–40 minuuttia ja leivo sitten leiviksi, patongeiksi tai sämpylöiksi.