Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 683 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Kreikkalainen kesäkurpitsa-pastapaistos on päältä rapea ja sisältä mehevä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Kreikkalainen kesäkurpitsa-pastapaistos

Ainekset

2
pientä kesäkurpitsaa
3
rkl
oliiviöljyä
350
g
penneä tai muuta kuviopastaa
200
g
fetaa
1,5
dl
parmesaania raastettuna
Kastike
2
valkosipulinkynttä
1
salottisipuli
2
rkl
oliiviöljyä
2
prk
(yht. 800 g) säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2
dl
mustia kalamataoliiveja
1
tl
balsamicoa
1
tl
sokeria
1
tl
suolaa
ripaus mustapippuria myllystä
3
rkl
tuoretta oreganoa hienonnettuna

Työvaiheet

  1. Viipaloi tai kuutioi kesäkurpitsat. Paista niitä öljyssä pannussa noin 5 minuuttia, kunnes niissä on kaunis väri. Jätä odottamaan.
  2. Tee kastike. Kuori ja hienonna valkosipulit ja sipuli. Kuullota niitä öljyssä pannussa 3-5 minuuttia. Lisää tomaatit liemineen, oliivit, balsamico ja muut mausteet. Kiehauta seos ja säädä lämpö alhaiseksi. Anna hautua vähintään 20 minuuttia. Hienonna oregano ja lisää siitä suurin osa kastikkeeseen. Jätä muutama yrtinlehti viimeistelyyn. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta keitinvesi pois. Yhdistä pasta, kastike ja kesäkurpitsat.
  4. Laita puolet pastaseoksesta vuokaan. Murustele puolet fetasta päälle ja lisää puolet parmesaanista. Lusikoi loppu pastaseos päälle. Viimeistele lopulla fetalla ja parmesaanilla.
  5. Kypsennä paistosta uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes juusto on saanut väriä. Viimeistele tuoreella oreganolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 8–10 annosta
Valmistusaika
30 min + kypsennys 20 min + jääkaapissa 4 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Limoncellokakku

Ainekset

2
kananmunaa
1
dl
sokeria
1
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
1
(luomu)sitruunan kuori raastettuna
KOSTUTUS
1
rkl
limoncelloa
1
rkl
sokeria
2
rkl
vettä
TÄYTE
3
liivatelehteä
2
rs (à 250 g)
mascarponejuustoa
400
g
kreikkalaista jogurttia (rasvaa 6%)
1
dl
sokeria
1
dl
sitruunamehua
½
dl
limoncelloa
LISÄKSI
1
rkl
voita + vehnäjauhoja (kandeerattuja sitruunaviipaleita)

Työvaiheet

  1. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (Ø 20–22 cm). Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Pese sitruuna ja raasta sen kuori hienoksi. Kääntele jauhoseos ja sitruunankuori muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Kumoa kakku ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Pese vuoka ja laita pohja takaisin vuokaan.

  2. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan noin 10 minuutiksi.

  3. Vatkaa mascarpone, jogurtti ja sokeri tasaiseksi. Purista sitruunamehu. Kuumenna limoncello ja sitruunamehu pienessä kattilassa. Siirrä syrjään liedeltä. Puristele liivatteista ylimääräinen neste pois ja liuota lehdet limoncello-sitruunamehuseokseen. Anna jäähtyä noin 10 minuuttia. Sekoita liivate-limoncello-sitruunaliemi ohuena nauhana täyt- teen joukkoon. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

  4. Irrota kakku vadille. (Koristele kandeeratuilla sitruunaviipaleilla.)

Kandeeratut sitruunaviipaleet valmistuvat näin: Kiehauta kattilassa 2 dl vettä ja 2 dl sokeria. Ota kattila liedeltä. Pese ja leikkaa 2 luomusitruunaa ohuiksi viipaleiksi. Laita ne kattilaan noin 5 minuutiksi. Nosta viipaleet reikäkauhalla leivinpaperille. Anna kuivua 1 vrk.

 

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Britapohjat voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi ja säilyttää yön yli huoneenlämmössä. Myös täytteen voi tehdä valmiiksi ja säilyttää rasiassa jääkaapissa. Jos vieraat saapuvat eri aikaan, on kätevää täyttää ja nostaa yksi kakkuneliö kerrallaan pöytään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10–12 palaa
Valmistusaika
30 min + kypsennys 25 min
Vaikeustaso
Helppo

Vanilja-vadelmabrita

Ainekset

150
g
voita huoneenlämpöisenä
dl
sokeria
4
keltuaista
1
vaniljatanko
2
dl
vehnäjauhoja
1
dl
mantelirouhetta
2
tl
leivinjauhetta
dl
maitoa
MARENKI
4
valkuaista
2
dl
sokeria
TÄYTE
3
dl
vadelmia sulatettuna (kotimaisia)
2
prk (à 200 g)
vaniljarahkaa
3
dl
kuohukermaa
LISÄKSI
1
rkl
öljyä
1
rkl
kuivattua vadelmajauhetta
2
dl
tuoreita vadelmia

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan voi-sokerivaahtoon. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet taikinaan. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

  2. Laita leivinpaperi pellille ja sivele se kevyesti öljyllä. Levitä taikina pellille tasaiseksi kerrokseksi.

  3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista vielä noin minuutti viimeisen sokerilisäyksen jälkeen. Kauho marenki tähtiterällä varustettuun pursotinpussiin. Pursota pieniksi ruusukkeiksi taikinan päälle. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen täyttämistä.

  4. Sekoita vadelmat rahkan joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele täytteeseen.

  5. Leikkaa jäähtynyt britapohja neljäksi, saman suuruiseksi neliöksi. Lusikoi täyte kahdelle neliöistä ja nosta toiset brita-pohjat päälle. Siivilöi vadelmajauhetta ja asettele vadelmia pinnalle. Tarjoa kakku noin tunnin sisällä täyttämisestä.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Ina Niiniketo KUVA Ninna Lindström

Hollandaise-kastiketta ilmavampi ja kevyempi sitruunazabaglione hivelee keväisiä makuja, kuten siikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Sitruunazabaglione, siikaa ja kasviksia

Ainekset

6
keltajuurta
200
g
varsiparsakaaleja
½
(150 g)
kukkakaali
3–4
(500 g)
siikafileetä
1
tl
suolaa
SITRUUNAZABAGLIONE
50
g
voita sulatettuna
1
(luomu)sitruuna (kuori ja mehu)
4
kananmunankeltuaista (M-koko)
4
rkl
kylmää vettä
½
tl
suolaa
KORISTELUUN
tuoreyrttejä (esim. tilliä, kirveliä, ruohosipulia)

Työvaiheet

  1. Keitä keltajuuret kuorineen kypsiksi suolalla maustetussa vedessä, noin 30 minuuttia. Kaada keitinvesi pois. Kuori keltajuuret lämpiminä ja leikkaa lohkoiksi.

  2. Irrota kukkakaalista nuput ja leikkaa varsiparsakaalit kolmeen osaan. Ryöppää kaalit suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä, noin 2 minuuttia.

  3. Suolaa siikafileet lihapuolelta. Aseta fileet leivinpaperin päälle uunipellille nahkapuoli ylöspäin ja kypsennä 160-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Poista fileistä nahka. Se lähtee irti sormilla.

  4. Valmista sitruunazabaglione. Ota kattila ja teräskulho, joka asettuu kattilan päälle tiiviisti niin, ettei kulhon pohja osu kattilan pohjaan. Laita kattilaan vettä, mutta vain sen verran, että veden pinta ei kosketa kulhon pohjaa.

  5. Sulata voi mikrossa tai kattilassa.

  6. Raasta sitruunan keltainen kuoriosa hienoksi raasteeksi ja purista hedelmästä mehu. Laita keltuaiset, vesi, sulatettu voi, sitruunan kuoriraaste ja mehu teräskulhoon. Kuumenna vesi hiljalleen kiehuvaksi ja aseta kulho vesihauteen päälle. Kuumenna seosta koko ajan vatkaten. Kun kastike alkaa vaahtoutua, jatka vatkaamista 2–3 minuuttia, jotta keltuaiset kypsyvät ja kastike on ilmavaa. Mausta suolalla.

  7. Asettele kasvikset lautasille ja revi siikafileestä palasia päälle. Lusikoi niiden päälle muutama ruokalusikallinen sitruunazabaglionea. Viimeistele annokset tuoreilla yrteillä.

Vinkki Voit lämmittää kalan ja kasvikset juuri ennen tarjoilua nopeasti kuumassa uunissa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3252 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min + kypsennys 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Linssicarbonara

Ainekset

2
dl
kuivattuja belugalinssejä
3
valkosipulinkynttä
1
sipuli
25
g
voita
dl
pastan keitinvettä
2
dl
pecorinojuustoa raastettuna
2 + 1
keltuaista
¼
tl
mustapippuria
(suolaa)
LISÄKSI
400
g
spagettia

Työvaiheet

  1. Huuhtele linssit kylmällä vedellä ja keitä ne napakan kypsiksi suolalla maustetussa vedessä, noin 16–18 minuuttia.

  2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kauhaise talteen 1½ dl keitinvettä.

  3. Kuori ja hienonna sipulit. Paista niitä voissa pari minuuttia. Lisää valutetut linssit ja jatka paistamista pari minuuttia.

  4. Raasta pecorino. Erottele keltuaiset. Yhdistä pastan keitinliemi, kaksi keltuaista ja juustoraaste. Kääntele kuuman pastan joukkoon sipuli-linssiseos ja keltuais-juustoseos. Mausta pippurilla. Tarkista suola.

  5. Laita kolmas keltuainen pastan päälle ja anna sen sekoittua spagetin joukkoon samalla kun pasta annostellaan lautasille.