Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 20 keittokirjaan.
OHJE Ina Niiniketo KUVA Panu Pälviä

Suloisten éclair-leivosten päälle ripotellut kuivatut ruusunlehdet kertovat, miltä täyte maistuu. Lisää ruusuvettä mitan kanssa, sillä se dominoi makuja helposti liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 20 kpl
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Vadelma-ruusu-éclairit

Ainekset

1
annos tuulihattutaikinaa (ohje alla)
RUUSUKREEMI
dl
maitoa
dl
kuohukermaa
7
keltuaista
1
dl
sokeria
2
rkl
maissitärkkelystä
1
rkl
ruusuvettä
LISÄKSI
200
g
valkosuklaata
1
tl
vaaleanpunaista elintarvikeväriä (geeli)
1
rs (200–250 g)
tuoreita vadelmia
kuivattuja ruusun terälehtiä
kuivattua vadelmajauhetta

Työvaiheet

  1. Tee kreemi. Kiehauta maito ja kerma kattilassa. Nosta kattila liedeltä. Erottele munien keltuaiset. Sekoita sokeri ja maissitärkkelys kulhossa keskenään. Lisää joukkoon keltuaiset ja vatkaa kierrevatkaimella tasaiseksi. Kaada kolmasosa maito-kermaseoksesta keltuaisseokseen. Kaada seos takaisin kattilaan lopun maidon ja kerman joukkoon.

  2. Kypsennä miedolla lämmöllä samalla sekoittaen, kunnes täyte on kiiltävää ja sakenee. Lisää ruusuvesi ja anna täytteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Nosta täyte sitten jääkaappiin jäähtymään.

  3. Tee tuulihattutaikina. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pursota taikinasta pellille 7 cm:n pituisia ja 1 cm:n paksuisia pätkiä. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia, kunnes éclairien pinta on kullanruskea. Jäähdytä.

  4. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää elintarvikeväri. Kasta leivonnaisen päällipuoli suklaaseen. Koristele kuivatuilla ruusun terälehdillä ja vadelmajauheella. Anna jähmettyä.

  5. Halkaise éclairit pitkittäin. Täytä ruusukreemillä ja vadelmilla.

Tuulihattutaikina

Ainekset

dl
maitoa
dl
vettä
125
g
voita
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
2
dl
vehnäjauhoja
5
kananmunaa (M-koko)

Työvaiheet

  1. Laita maito, vesi, voi, sokeri ja suola kattilaan. Kuumenna sekoittaen, kunnes voi on sulanut.

  2. Lisää jauhot kuuman nesteen joukkoon. Alenna lämpöä ja jatka kypsentämistä miedolla lämmöllä samalla puuhaarukalla sekoittaen, kunnes seos irtoaa kattilan reunoilta ja muodostaa taikinapallon, noin pari minuuttia. Nosta kattila liedeltä ja siirrä taikina jäähtymään yleiskoneen kulhoon tai taikinakulhoon. Anna taikinan jäähtyä vähän kädenlämpöä lämpimämmäksi.

  3. Riko kananmunat astiaan, josta voit kaataa ne yksi kerrallaan taikinan joukkoon.

  4. Vatkaa taikina valmiiksi yleiskoneessa tai tavallisella sähkövatkaimella. Vatkaa taikinaa keskinopeudella ja lisää joukkoon yksi kananmuna kerrallaan.

  5. Taikina on valmis, kun se on kiiltävää ja koostumukseltaan pehmeää, mutta pursotettavaa.

  6. Laita taikina pursotinpussiin, jonka olet tarvittaessa varustanut tyllalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström
Pehmeiksi paahtuvien luumujen ja hasselpähkinöiden hurmaava tuoksu nostattaa veden kielelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
15 palaa
Valmistusaika
55 min
Vaikeustaso
Helppo

Pähkinäinen luumupaistos

Ainekset

8–9
luumua
1
appelsiini
100
g
huoneenlämpöistä voita
dl
fariinisokeria
2
munaa
2
dl
vehnäjauhoja
dl
hasselpähkinäjauhetta
tl
leivinjauhetta
1
tl
vaniljasokeria
Pinnalle
½
dl
hasselpähkinärouhetta

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka (22 cm x 30 cm) leivinpaperilla. Voit paistaa kakun myös pyöreässä irtopohjavuoassa (Ø 22 cm).
  2. Leikkaa luumut puoliksi ja poista kivet. Raasta appelsiinista kuori ja purista ½ dl mehua.
  3. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten.
  4. Sekoita jauhot, hasselpähkinäjauhe, leivinjauhe ja vanilja keskenään toisesssa kulhossa. Kääntele jauhoseos voivaahdon sekaan. Lisää lopuksi appelsiinin mehu.
  5. Kaavi taikina vuokaan. Laita luumut taikinan pinnalle, mutta älä paina niitä syvälle. Ripottele päälle pähkinärouhetta.
  6. Paista uunin keskitasolla 30–40 minuuttia, kunnes taikina on keskeltä tikulla kokeiltaessa kypsä.

Vinkki! Purista lopusta appelsiinista mehua salaatinkastikkeeseen tai kalan tai lihan marinadiin.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Näinkin tyylikkäältä voi näyttää perinteinen puolukkapuuro.
Näinkin tyylikkäältä voi näyttää perinteinen puolukkapuuro.
Pilvenpehmeä puolukkapuuro taipuu syksyiseksi trendiherkuksi, mutta maistuu myös perinteisesti maidon ja sokerin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Vispipuuro

Ainekset

1
l
vettä
1
dl
sokeria
½
tl
suolaa
4
dl
tuoreita puolukoita
tai 1
pussi (200 g)
pakastepuolukoita
dl
mannasuurimoita
Lisäksi
1
prk
vaniljarahkaa
puolukkahilloa

Työvaiheet

  1. Kaada kattilaan vesi. Lisää sokeri ja suola.
  2. Kun vesi kiehuu, lisää puolukat. Keitä hiljalleen 8 minuuttia.
  3. Vispilöi joukkoon mannasuurimot. Hauduta puuroa 5 minuuttia välillä sekoittaen.
  4. Jäähdytä puuro. Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
  5. Lusikoi annoksiin vaniljarahkaa ja puolukkahilloa.

Vinkki! Puuron voi tehdä samalla ohjeella herukoista. Puuro sopii vegaanille, jos käytät lisukkeena rahkan sijasta vaniljalta maistuvaa soijajugurttia.