Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3028 reseptiä.
Linkitetty 307 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Loppuvuoden ilonpitoon täydellisessä kakussa maistuvat kahvi ja suklaa. Yllätyksenä viipaleesta löytyy raita, joka paljastuu vaniljaiseksi tuorejuustoksi.

Kuohkea kahvikakku eli kotoisammin kuivakakku perustuu huolellisesti vatkattuun rasva-sokerivaahtoon. Vaahdotus onnistuu parhaiten, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Kakun valmistaminen on siis hyvä aloittaa ottamalla voi tai margariini sekä kananmunat ajoissa huoneenlämpöön.

Oheisessa ohjeessa taikina maustetaan kahvilla ja kardemummalla. Cappuccinoa muistuttavan maun kakku saa tuorejuustoraidasta, joka levitetään taikinakerrosten väliin.

Kakku kannattaa kypsentää uunin alimmalla ritilätasolla, jolloin se on mahdollisimman kaukana uunin ylävastuksista. Näin kakku ehtii kypsyä rauhassa valmiiksi ennen pinnan paahtumista. Jos pinta näyttää silti tummuvan ennen aikojaan, voit peitellä vuoan paistamisen loppuvaiheessa leivinpaperilla.

Kypsyyden voit tarkistaa cocktailtikulla: kun kakkuun työnnettyyn tikkuun tarttuu vain meheviä murusia, kakku on valmis.

Vinkki! Voitele ja jauhota kakkuvuoka tavallistakin huolellisemmin myös reunoilta, jotta tuorejuustokerros ei tartu kumottaessa vuokaan kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
noin 20 palaa
Valmistusaika
30 min + kypsennys 50 min
Vaikeustaso
Helppo

Cappuccino-kakku

Ainekset

200
g
pehmeää voita
1
dl
vahvaa kahvijuomaa
dl
sokeria
3
kananmunaa
dl
vehnäjauhoja
1
rkl
kardemummaa
1
tl
leivinjauhetta
TÄYTE
200
g
maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyttä)
1
rkl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
KUORRUTE
100
g
maitosuklaata
25
g
voita
½
dl
vahvaa kahvijuomaa
LISÄKSI
voita ja korppujauhoja vuokaan

Työvaiheet

  1. Ota voi ajoissa huoneenlämpöön pehmenemään. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota rengasvuoka (1,8–2 l). Keitä 1½ dl vahvaa kahvia, esimerkiksi espressoa.

  2. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen vatkaamista jatkaen. Yhdistä jauhot, kardemumma ja leivinjauhe ja lisää seos ja 1 dl kahvia vuorotellen taikinaan.

  3. Tee täyte. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri.

  4. Laita puolet taikinasta vuokaan. Levitä tuorejuusto taikinan päälle suurpiirteiseksi kerrokseksi. Lisää loppu taikina tuorejuuston päälle. Paista kakkua uunissa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Kakku on kypsä, kun siihen painettuun tikkuun ei tartu taikinaa. Anna kakun jäähtyä 5 minuuttia vuoassa ennen kumoamista.

  5. Tee kuorrute. Paloittele suklaa ja laita se voin ja kahvin kanssa kulhoon tai kattilaan. Sulata seos mikroaaltouunissa tai liedellä. Anna kuorrutteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja valuta se sitten kakun päälle ja reunoille. Säilytä kakku jääkaapissa.

Kommentit (11)

Arja Ylönen

Minkä kokoinen vuoka?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestäsi, 1,8–2 l:n vetoinen vuoka on sopiva.

Suoma

Mikä gluteeniton jauhokorvaisi vehnäjauhon?

Kinuskihiiri

Missä mahdollisesti olisi vika kun kumouksessa tuorejuusto-osa jäi vuokaan kiinni?

T:Kinuskihiiri

leipomisen iloa joulunaikaan

"Mikä gluteeniton jauhokorvaisi vehnäjauhon? "

Perunajauhot, mutta taikinasta tulee kuivempaa. Maissijauho, eril. pähkinäjauhot saksanpähkinä, mantelijauho ect.

Leivonta on nimenomaan kokeiluja itselleni ainakin, teen lähes aina omat versiot, se on luovaa ja kivaa..

"Missä mahdollisesti olisi vika kun kumouksessa tuorejuusto-osa jäi vuokaan kiinni"

Jauhotitko vuoan kunnolla ..?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Hei, kiitos kommenteista! 

Tässä yksi vinkki lisää gluteenittomien jauhojen sarjaan. Jos gluteenitonta haluaa leipoa yhden jauhopussin taktiikalla, olen onnistunut parhaiten gluteenitonta kauraa ja psylliumia sisältävällä vaalealla jauhoseoksella (https://myllarin.fi/tuote/myllarin-vaalea-jauhoseos-gluteeniton/).

Tuorejuuston tarraamisesta: voi tosiaan olla, että tuorejuusto tarttuu rasvaista kakkutaikinaa helpommin vuokaan. Harmillista jos kävi näin. Tavallistakin huolellisempi voitelu ja vuoan jauhotus saattaa olla tarpeen. Lisään vinkin ohjeeseen! 

Tuma
Seuraa 
Liittynyt16.12.2015

Tein Cappuccino- kakun juuri ohjeiden mukaan. Laitoin uunin 175 C ja 50 min. Puolessavälissä kakku työnsi hieman valkeaa vaahtoa sisältä joten vähensin lämpötilaa. Onnistui ja maistui.
Minulla on uusi hella , johtuiko kiehuminen mahdollisesti liian kuumasta uunista? Valkea raita ei ollut niin selkeä kuin kuvassanne- johtuiko sekin kiehumisesta? Kiitos vastauksestanne. Tuma

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommentistasi! Uunin lämpötila voi tosiaan heitellä, joten kuohuminen on saattanut johtua liiasta kuumuudesta.

Vielä yksi kysymys, oliko käyttämäsi tuorejuusto ns. täysrasvaista? Kevytversiot löystyvät ja notkistuvat helposti, jolloin valkea raita ei onnistu yhtä hyvin.

Sinde4567

Tein ensimmäisen kerran viime jouluna, kakusta tuli taattu perinne jouluksi. Hyvää.

Sinde4567

Kuinka kauan kakku säilyy?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Jääkaapissa kuvulla huolellisesti peitettynä ainakin muutaman päivän. (Tuorejuustoraidan takia kannattaa säilyttää viileässä.)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3028 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Kuivatuista sienistä saa upean makuisen maustesuolan kalan pintaan, kun sienet murskaa morttelissa suolan ja pippurin kanssa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Paistettu kuha, sienisuola ja ruskistettu voi

Ainekset

600
g
kuha- tai siikafileitä
1
tl
suolaa
½
tl
valkopippuria
4
rkl
kuivattuja sieniä murskattuna (esim. suppilovahveroita)
PAISTAMISEEN
voita ja öljyä
LISÄKSI
100
g
voita
TARJOILUUN
2–3
herkkutattia
perunamuusia ja tilliä

Työvaiheet

  1. Poista kaloista ruodot. Leikkaa kalat annospaloiksi. Yhdistä suola, pippuri ja murskatut sienet. Painele seosta kalojen pintaan. Paista kalat pannulla voi-öljyseoksessa, noin 2 minuuttia per puoli. Pidä lämpimänä.

  2. Tee ruskistettu voi. Kuutioi voi paksupohjaiseen kattilaan. Sulata se keskilämmöllä. Voi vaahtoaa ensin, jonka jälkeen se kirkastuu hieman. Tämän jälkeen voi alkaa paahtua. Sekoittele voita välillä paahtamisen aikana. Kun voista nousee pähkinäinen tuoksu ja väri on kauniin ruskea, ota kattila pois liedeltä ja anna voin levätä hetki, jolloin hippuset painuvat pohjalle. Väliin jää ruskistettu voi ja päälle vaahto. Kaada ruskistettu osa erilliseen astiaan.

  3. Viipaloi tatit ja paista ne pannulla voi-öljyseoksessa molemmin puolin.

  4. Tarjoa kalat paistettujen sienten ja perunamuusin kanssa. Valuta päälle ruskistettua voita. Viimeistele tillillä. Tarjoa halutessasi vihreää salaattia tai höyrytettyjä vihreitä kasviksia.

Vinkki Käytä voin ruskistamisessa tarvittaessa paistolämpömittaria. Kun voi on 160-asteista, voit ottaa kattilan liedeltä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3028 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Jos pidät brie-juustosta, rakastut tähän kakkuun. Makea keksipohja, juustoinen täyte ja vadelmien pieni hapokkuus sointuvat saumattomasti yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
20 min + kypsennys 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-brietorttu

Ainekset

1
pkt (260 g)
kandisokerikeksejä (Bastogne)
50
g
voita
3
dl
tuoreita vadelmia
1
dl
hillosokeria
400
g
briejuustoa
LISÄKSI
1
dl
pähkinöitä ja/tai manteleita
2
dl
tuoreita vadelmia
2
rkl
juoksevaa hunajaa

Työvaiheet

  1. Vuoraa irtopohjavuoan (Ø n. 20 cm) pohja ja reunat leivinpaperilla. Murskaa keksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon. Painele seos tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja reunoille noin 2 cm:n korkeuteen.

  2. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Painele vadelmia lusikalla hieman rikki ja sekoita hillosokeri joukkoon. Levitä seos keksipohjan päälle.

  3. Leikkaa jääkaappikylmä briejuusto ohuiksi viipaleiksi ja lado viipaleet limittäin hillon päälle. Kypsennä torttua uunissa 12–15 minuuttia tai kunnes juusto on pehmennyt mutta ei kuitenkaan kokonaan sulanut.

  4. Irrota kakku varovasti vuoasta vadille leivinpaperia apuna käyttäen. Kasaa pähkinät ja vadelmat kakun pinnalle. Lusikoi hunajaa päälle tai tarjoa se erikseen.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3028 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Upota kesäkurpitsasadon isoimmat yksilöt brownieihin, joihin niiden tehävä on tuoda kosteutta ja mehevyyttä, ei makua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Kesäkurpitsabrowniet

Ainekset

1
(300 g)
kesäkurpitsa (raastetta noin 4 dl)
250
g
tummaa suklaata (kaakao- pitoisuus 70 %)
250
g
voita huoneenlämpöisenä
3
dl
ruokokidesokeria
4
kananmunaa
2
dl
vehnäjauhoja
dl
kaakaojauhetta
½
tl
leivinjauhetta
½
tl
aitoa vaniljajauhetta
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Vuoraa metallinen uunivuoka (24 cm x 32 cm) leivinpaperilla. (Leivinpaperi asettuu vuokaan helpommin, jos rutistat sen ensin palloksi.)

  2. Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi.

  3. Paloittele suklaa ja sulata se varovasti mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. (Kulhon pohja ei saa koskea veden pintaa. Kun suklaa on sulanut, siirrä kattila vesihauteineen pois liedeltä.)

  4. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

  5. Riko kananmunat mukiin ja vatkaa niiden rakenne haarukalla rikki. Lisää munat voi-sokerivaahtoon useassa erässä koko ajan vatkaten. Lisää suklaasula ja sekoita tasaiseksi. Sekoita sitten kesäkurpitsaraaste joukkoon.

  6. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe, vanilja ja suolaripaus. Lisää jauhoseos taikinaan käännellen. Vältä turhaa sekoittamista. Kaavi taikina paistovuokaan ja tasoita pinta.

  7. Kypsennä uunin keskitasolla 25–30 minuuttia. Brownie saa jäädä sisältä kostean tahmeaksi.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3028 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Panu Pälviä

Prosentteja nolla mutta makua täydet sata. Sellainen on tuorepuristetusta omenamehusta tehty inkiväärin ja rosmariinin maustama cocktail.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
5 min + keittäminen ja jäähtyminen 1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkivääricocktail

Ainekset

8
dl
omenatuoremehua
7
cm:n pala
tuoretta inkivääriä
1–2
oksaa rosmariinia
LISÄKSI
n. 5
dl
ginger ale -juomaa
jääpaloja tai -murskaa

Työvaiheet

  1. Laita omenamehu kattilaan. Pese inkivääri ja leikkaa se kuorineen ohuiksi viipaleiksi. Lisää viipaleet kattilaan yhdessä rosmariinin kanssa. Keitä juomaa keskilämmöllä noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  2. Nouki inkivääriviipaleet ja rosmariininoksat pois. Kaada juoma laseihin ja lisää jäitä tai jäämurskaa. Täytä lasit ginger ale -juomalla.

Vinkki Juoman voi terästää tilkalla mausteista likööriä, kuten Cuarenta y Tres (Licor 43).

Kommentit (0)