
Lihapiirakan eli lihiksen kasvisversio leivotaan nyt ronskiksi peltipiirakaksi.
Peltivihis
Ainekset
Työvaiheet
- Valmista ensin täyte. Keitä ohrahelmiä suolalla maustetussa vedessä 15 minuuttia. Valuta siivilässä ja anna jäähtyä.
- Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta porkkanat. Kiehauta öljy ja mausteet pannulla. Lisää sipulit, porkkanat ja härkis. Paista keskilämmöllä käännellen noin 5 minuuttia. Jäähdytä.
- Paloittele jääkaappikylmä rasva monitoimikoneen kulhoon. Mittaa joukkoon jauhot, leivinjauhe ja suola. Surauta seos muruiksi.
- Lusikoi joukkoon kylmä kaura-fraiche ja jatka sekoittamista, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Voit tehdä taikinan myös murustamalla rasvan ja jauhot käsin ja sekoittamalla joukkoon kaura-fraichen.
- Jauhota leivinpaperi reilusti. Kauli taikina sen päällä uunipellin kokoiseksi levyksi. Levitä ohratäyte toiselle puolelle taikinalevyä. Jätä pari senttiä reunoilta täyttämättä. Lisää ohran päälle härkistäyte.
- Käännä täyttämätön taikinakaistale leivinpaperin avulla täytteen päälle. Sudi ylimääräinen jauho pois. Painele reunat umpeen haarukalla.
- Leikkaa saksilla taikinakanteen reikiä. Ripottele päälle runsaasti seesaminsiemeniä.
- Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Kova paistolämpötila takaa piirakan mureuden. Jos pinta uhkaa tummua liikaa paistamisen loppuvaiheessa, alenna lämpö 200 asteeseen.