500 g suomustettua siikafileetä
suolaa, valkopippuria
6 puikulaperunaa
½ purjo (vaaleaa vartta)
1 rasia pinaattia
150 g kuorittuja katkarapuja
1 tl sitruunakuoriraastetta
rypsiöljyä paistamiseen
nokare voita
Vermuttikastike:
2 salottisipulia
½ dl valkoviinietikkaa
1 dl valkoviiniä
5 valkopippuria
1 laakerinlehti
1 dl kuohukermaa
200 g kylmää voita paloina
2 cl kuivaa vermuttia
suolaa, valkopippuria
Paistettua siikaa, puikulaperunapaistosta ja vermuttikastiketta (Henri Alen)
Työvaiheet
Leikkaa siiat paloiksi ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
Kuori perunat ja keitä kypsäksi suolatussa vedessä. (Aloita myös kastikkeen valmistus tässä vaiheessa, keitä esimerkiksi pohjaliemi valmiiksi.)
Valuta kypsät perunat ja murskaa kevyesti isoiksi paloiksi.
Huuhtele purjo huolellisesti ja leikkaa noin 1 cm:n renkaiksi. Huuhtele ja kuivaa pinaatti. Valuta katkaravut.
Kuumenna pannussa tilkka öljyä. Paista perunapaloja, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää mukaan nokare voita, purjot, katkaravut ja pinaatti. Pyöräytä paistosta muutaman kerran niin, että kaikki raaka-aineet lämpenevät. Mausta paistos pestyllä raastetulla sitruunakuorella, suolalla ja pippurilla.
Paista siikafileitä nahkapuolelta pannussa kuumassa öljyssä noin 2 minuuttia. Lisää mukaan nokare voita. Käännä kalat ja jatka paistamista vielä 2 minuuttia. Mausta nahka vielä suolalla.
Kastike: Kuori ja pilko sipulit. Laita etikka, viini, sipulit ja mausteet kattilaan. Keitä, kunnes jäljellä on noin ½ dl.
Siivilöi liemi puhtaaseen kattilaan ja lisää mukaan kuohukerma. Hauduta muutama minuutti ja vähennä sitten lämpöä.
Vispaa voi voimakkaasti pieninä paloina mukaan, kunnes kastike on kiiltävää ja tasaista. Älä lämmitä kastiketta enää voin lisäämisen jälkeen.
Mausta kastike vermutilla, suolalla ja pippurilla.
Tarjoa paistettu siika heti perunapaistoksen ja vermuttikastikkeen kera.
Resepti: Henri Alén