Kuvat
Tuomas Kolehmainen, Anna Huovinen ja Mikko Hannula
Kesäkurpitsakakusta voi leipoa kuorrutetun tai kahvikakkumaisen version.
Kesäkurpitsakakusta voi leipoa kuorrutetun tai kahvikakkumaisen version.

Mehevä, mehevämpi, kesäkurpitsakakku. Satokauden ajankohtaisimman kakun herkullisuuden takaa taikinaan raastettu kesäkurpitsa.

Kesäkurpitsakakun perusidea on sama kuin porkkanakakun. Taikinaan lisätty kasvisraaste luovuttaa kosteuttaan vähitellen uunin lämmössä, jolloin kakusta tulee erityisen mehevä. Raasteen ansiosta kakku myös säilyttää kosteutensa hyvin. Maku ja rakenne saattavat jopa parantua, kun leivonnainen saa vetäytyä pari päivää jääkaapissa.

Kesäkurpitsan voi lisätä taikinaan karkeana raasteena, sillä se kypsyy nopeasti eikä jätä minkäänlaista purutuntumaa kakkuun. Miedon maun ansiosta kesäkurpitsaa ei välttämättä edes huomaa kakkua maistaessa. Tästä syystä se sopii hyvin erilaisiin, jopa suklaisiin kakku- ja muffinitaikinoihin.

Jos lisättäväksi rasvaksi ehdotetaan reseptissä öljyä, on hyvä valita käyttöön miedonmakuinen öljy, kuten esimerkiksi tavanomainen rypsiöljy. Rasvaa tulee nimittäin taikinaan melko runsaasti, jolloin sen maku saattaa puskea kakusta läpi. Öljyä käytettäessä kannattaa aina lisätä taikinaan myös hieman suolaa, sillä ilman sitä maku voi jäädä valjuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kohotusaineena käytetään leivinjauhetta tai sen ja soodan yhdistelmiä. Sooda ei useinkaan ole välttämätön, jos kakussa itsessään ei ole happamia ainesosia kuten piimää. Näin sen tilalla voi käyttää leivinjauhetta: puoli teelusikallista soodaa vastaa noin teelusikallista leivinjauhetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kakku on hyvä kypsentää miedolla lämmöllä uunin alaosassa, jossa se ehtii kypsyä rauhassa loppuun ennen pinnan tummumista. Kypsyys kannattaa varmistaa tikulla: kun tikuun tarttuu vain meheviä murusia, kakku on valmis.

1 Muhkea täytetty kesäkurpitsakakku 

Kesäkurpitsakakku sopii mainiosti täytettäväksi. Koska kakku on rakenteeltaan melko raskas, täytteen tulee kuitenkin olla napakkaa, jotta se pitää pintansa kakkua leikattaessa.

Oheisessa kesäkurpitsakakun ohjeessa kakun pinnalla ja täytteenä on runsaasti valkosuklaa-tuorejuustovaahtoa. Voit halutessasi puolittaa täytteen ja kuorrutuksen määrän tai levittää sitä ainoastaan pinnalle.

Tämä kakku kannattaa valmistaa päivää ennen tarjoamista jääkaappiin, jolloin täyte ehtii kiinteytyä kerrosten väliin.

Samalla ohjeella voi valmistaa myös koko pellillisen kesäkurpitsaleivoksia. Vinkin siihen löydät ohjeen lopusta.

2 Kauden mehevin sitruunakakku

Kesäkurpitsakakkutaikinan voi hyvin paistaa rengasvuoassa. Siinä kakku kypsyy tasaisesti, kun lämpö siirtyy kakkuun myös keskiosan torven kautta. 

Oheisen reseptin kakussa maistuu sitruuna, jota tulee taikinaan sekä sitruskuoriraasteen että -mehun muodossa. Itse kesäkurpitsa tuntuu kakussa mehevyytenä. Koska kakkua ei kuorruteta, se säilyy jääkaapissa kuvun alla useita päiviä: rakenne ja maku jopa paranevat.

Öljyyn leivottu kakku on maidoton. Jauhojen lisäksi käytetään manteljauhetta, joka antaa makuun täyteläisyyttä.  

3 Kuorrutettu kesäkurpitsakakku

Kesäkurpitsakakun voi valmistaa myös täysin samaan tapaan kuin porkkanakakun. Oheisessa ohjeessa kakku paistetaan tasapohjaisessa vuoassa, jäähdytetään ja kuorrutetaan tuorejuusto-voikuorrutuksella.

Kakkutaikinaan tulee pähkinöitä, mutta voit jättää ne halutessasi pois tai vaihtaa vaikka rouhittuihin manteleihin.

Tämäkin kakku leivotaan öljyyn, minkä ansiosta se on jääkaappikylmänäkin ihanan pehmeää.

Ohjeet Riikka Kaila, Emilia Kolari ja Krista Kupariharju

Sisältö jatkuu mainoksen alla