Soppa365 on lisännyt 294 reseptiä.
Linkitetty 148 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen

Tätä blinipannaria ei voi hehkuttaa liikaa. Superhyvässä pannarissa on kaikki blinin parhaat puolet ilman käryä ja työlästä paistamista. Mikä parasta, sitruunasmetanalla ja kasviksilla päällystetty jättiblini sopii tarjottavaksi milloin vain.

Blinipannarin taikina valmistuu sekoittamalla ainekset yhteen. Koska kyseessä on hiivataikina, se saa kohota huoneenlämmössä tunnin ajan, minkä jälkeen pannari on valmis uuniin.

Saat yhdestä blinipannarista jakotavasta riippuen 12 isoa tai 24 pienempää palaa. Pannarin avulla voi siis ruokkia isonkin porukan. Niitä pystyy myös tehtailemaan useamman melko vähällä vaivalla.

Koska pannari tarjotaan valmiiksi päällystettynä, se saa jäähtyä kokonaan ennen tarjoilua. Voit siis valmistaa pannarin vaikka muutamaa tuntia ennen tarjoamista.

Mahtavan päällisen blinipannari saa sitruunalla maustetusta smetanasta, merilevämädistä ja mintusta. Yhtä hyvin voit ryhmitellä päälle perinteisiä blinihörsteitä, kuten mätiä, punasipulisilppua ja kylmäsavulohta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16
Valmistusaika
30 min + taikinan turvotttaminen
Vaikeustaso
Helppo

Blinipannari

Ainekset

7
dl
maitoa
200
g
kermaviiliä
25
g
hiivaa
2
dl
tattarijauhoja
2
dl
vehnäjauhoja
tl
suolaa
3
munaa
25
g
voita sulatettuna
Sitruunasmetana
½
(luomu)sitruunan kuori
1
rkl
sitruunamehua
360
g
smetanaa
½
tl
suolaa
Päälle
1
reilun kokoinen paksoikaali
1
punasipuli
3
rkl
sitruunamehua
rkl
öljyä
170
g
merilevämätiä
½
(luomu)sitruunan kuori
2
dl
mintunlehtiä

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito ja kermaviili kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja liuota sekoittamalla. Sekoita nesteeseen myös jauhot ja suola. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä liinalla peitettynä noin tunti, kunnes taikina kuplii reilusti.
  2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Tee sitruunasmetana maustumaan. Pese sitruuna, raasta sen kuori ja purista mehu. Säästä osa kuoriraasteesta ja mehusta pannukakun pinnalle. Sekoita sitruunasmetanan aineet keskenään kulhossa. Laita se jääkaappiin tekeytymään.
  3. Sekoita pannaritaikinaan kananmunat ja sulatettu voi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille ja paista uunin keskitasolla 25 minuuttia, kunnes pannukakku on kullanruskea. 
  4. Leikkaa paksoista kanta ja irrota lehdet. Leikkaa isot lehdet pitkittäin pienemmiksi. Lisää paistinpannulle pari desiä vettä. Ryöppää paksoinlehtiä pieni määrä kerrallaan muutaman minuutin ajan pannulla. Lisää vettä tarvittaessa. Valuta lehdet lävikössä. Kuori ja viipaloi punasipuli aivan ohuiksi viipaleiksi.
  5. Levitä sitruunasmetana jäähtyneelle pannarille. Asettele smetanan päälle paksoit ja punasipuli. Sekoita sitruunamehu ja öljy. Lorauta liemi täytteen päälle. Viimeistele pinta merilevämädillä, sitruunankuorisuikaleilla ja kokonaisilla mintunlehdillä.

Kommentit (2)

Vierailija

Voiko tuosta tehdä gluteenittoman korvaamalla vehnäjauhot esim. perunajauhoilla?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestäsi, perunajauhot eivät todennäköisesti sovi tarkoitukseen, koska ne tekevät helposti koostumuksesta tiiviin. Parempi voisi olla lisätä tattarijauhojen osuutta ja vaihtaa vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen. Jos innostut kokeilemaan, kerro kuinka onnistui!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.