Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 84 keittokirjaan.
OHJE Meri-Tuuli Väntsi KUVA Tuomas Kolehmainen ja Mikko Hannula

Georgialaisen keittiön makuja toistava adjika-kastike sopii marinoimaan kanaa sekä dippikastikkeeksi vaikka hatsapurille. Paahdettu munakoisojogurtti tasapainottaa adjikan poltetta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
2 t + marinointi 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Kanavartaat ja adjika munakoisopedillä

Ainekset

800
g
broilerin luuttomia paistileikkeitä
1
rkl
paprikajauhetta
1
tl
rakuunaa
1
tl
juustokuminaa
1
tl
suolaa
1/2
sitruunan mehu
1
rkl
oliiviöljyä
1/2
dl
adjikaa (ohje alla)
pala (150 g)
savukylkeä
PAAHDETTU MUNAKOISOJOGURTTI
3
munakoisoa
4
dl
turkkilaista jogurttia
suolaa ja mustapippuria
LISÄKSI
tilliä, persiljaa, chilirouhetta (pul biber)

Työvaiheet

  1. Tee ensin adjika. (Ohje alla).
  2. Leikkaa leikkeet neljään osaan. Ripottele paloille suolaa. Hiero loput mausteet kanoihin. Anna marinoitua jääkaapissa 2 tuntia.
  3. Kuumenna grilli. Pistele munakoisoihin reikiä. Paahda munakoisot epäsuoralla lämmöllä pehmeiksi, noin 1 t. Jäähdytä. Leikkaa munakoisot auki ja lusikoi sisus kulhoon. Lisää jogurtti ja muussaa haarukalla karkeaksi. Mausta. Levitä vadille ennen tarjoilua.
  4. Leikkaa savukylki ½ cm:n viipaleiksi ja viipaleet edelleen neliön muotoisiksi paloiksi. Tikuta kanat ja savukylki vartaisiin.
  5. Grillaa vartaat kuumassa grillissä suorassa lämmössä ruskeiksi, noin 5 minuuttia. Nosta ne munakoison päälle, viimeistele yrteillä ja chilillä. Tarjoa adjikan kanssa.

Adjika

Ainekset

2
punaista paprikaa
1
rkl
korianterinsiemeniä
(2
tl
sarviapilan siemeniä, fenugreek)
2
tl
fenkolinsiemeniä
100
g
saksanpähkinöitä
10
valkosipulinkynttä
100
g
punaisia chilejä
2
dl
tuoretta korianteria hienonnettuna
50
g
persiljaa
2
rkl
valkoviinietikkaa
2
rkl
oliiviöljyä
1
tl
merisuolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 220 asteeseen grillivastuksin. Puolita ja siisti paprikat. Aseta paprikanpuolikkaat pellille kuoripuoli ylöspäin. Paahda uunin yläosassa noin 30 minuuttia, kunnes kuori on tummunut. Laita paprikat kulhoon, peitä lautasella.
  2. Paahda siemeniä keskilämmöllä, kunnes ne alkavat tuoksua. Kumoa lautaselle. Paahda pähkinöitä noin 2 minuuttia ravistellen.
  3. Kuori valkosipulit. Pilko chilit (poista halutessasi siemenet) ja hienonna yrtit. Jauha ainekset monitoimikoneessa tahnaksi. Maista.

Kommentit (1)

Marjat414

Tsekkailin muita adjikaohjeita, löytyy monenlaisia. Tein muuten tämän ohjeen mukaan, mutta lisäsin kourallisen pikkutomaatteja (melkein kaikissa ohjeissa laitetaan tomaattia), vähensin chilin ja valkosipulin määrää, pähkinöitäkin sattui olemaan vähemmän kuin 100g. Fenkolin siemenet jäivät koviksi sattumiksi vaikka paahdoin ja yritin murskata, jättäisin pois. Hyvää tuli muuten, tätä lusikoi mieluusti suoraan kulhosta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Saisiko olla kulhollinen täyteläistä ja lämmittävää kanakeittoa? Maapähkinävoi tekee liemestä runsaan ja kermaisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea maapähkinä-kanakeitto

Ainekset

1
oranssi paprika
1
kesäkurpitsa
¼
punakaalia
1
maissintähkä
2
rkl
öljyä
250
g
broilerin paistisuikaleita
3
tl
keltaista currytahnaa
8
dl
kasvislientä
1
prk (250 ml)
kookosmaitoa
4
rkl
maapähkinävoita
(suolaa)
1
limetti
LISÄKSI
1
chili
1
ruukku korianteria

Työvaiheet

  1. Leikkaa paprika ja kesäkurpitsa suupaloiksi. Suikaloi kaali. Irrota maissista lehdet ja leikkaa jyvät pitkittäissuunnassa irti.

  2. Kuumenna öljy kattilassa. Paista broilerit öljyssä kypsäksi. Lisää currytahna ja vihannekset. Paista vielä 5 minuuttia.

  3. Lisää kasvisliemi, kookosmaito ja maapähkinävoi. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Anna kiehua kannen alla noin 10 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsiä.

  4. Hienonna chili ja korianteri keiton kiehuessa. Purista limetin mehu ja lisää se valmiiseen keittoon. Tarjoa keitto chilin ja korianterin kanssa.

Vinkki Kokeile broilerin tilalla kiinteää tofua.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Napakat herkkutatit sopivat täydellisesti vartaisiin. Kokeile myös kiinteitä ruskotatteja, suurehkoja orakkaita tai lampaankääpiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 varrasta
Valmistusaika
30 min + maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Tatti-pekonivartaat

Ainekset

8
keskikokoista herkkutattia, ruskotattia tai lampaankääpää
4
punasipulia
1
kesäkurpitsa
2
pkt (à 170 g)
pekonia
GRILLAUSKASTIKE
4
rkl
rypsiöljyä
1
rkl
balsamiviinietikkaa
1
rkl
soijakastiketta
1
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
paprikajauhetta
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista sienet. Irrota tattien lakit, jätä pienet kokonaisiksi ja puolita isommat. Leikkaa sienien jalat muutaman sentin siivuiksi.
  2. Kuori ja halkaise sipulit, poista kannat ja irrota sipulin kerrokset erilleen. Viipaloi kesäkurpitsa. Irrota pekonisiivut toisistaan.
  3. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa.
  4. Jaa sienet, sipuli, kesäkurpitsa ja pekoni varrastikkuihin. Käytä jokaiseen vartaaseen yksi tatti ja laskosta pekonisiivut sienisiivujen viereen.
  5. Sivele pintaan grillauskastiketta. Anna vartaiden maustua jääkaapissa noin tunti ennen paistamista.
  6. Grillaa vartaita kuumassa grillissä suoralla lämmöllä. Kääntele vartaita useasti ja sivele pintaan grillauskastiketta. Kypsennä, kunnes pekoni on kypsynyt rapsakkareunaiseksi.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Valurautapata toimii sekä induktioliedellä että uunissa. Mehevän possupadan makuihin sopii myös joukkoon pilkottu omena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min + 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Kermainen possupata

Ainekset

700
g
porsaan kassleria
2
rkl
öljyä
6–8
salottisipulia
5
valkosipulinkynttä
3
dl
vettä
1
lihaliemikuutio
1
dl
kuivattuja suppilovahveroita tai mustatorvisieniä
3
salvian oksaa
2
rkl
dijoninsinappia
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
100
g
ruusukaalia
2
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia etukäteen.
  2. Kuutioi liha reiluiksi paloiksi. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulinkynnet.
  3. Ruskista possupalat öljyssä pannulla pienissä erissä. Lisää pannulle sipulit. Paista sekoitellen muutama minuutti. Kaada lihat ja sipulit pataan.
  4. Lorauta pataan vesi. Lisää liemikuutio, kuivatut sienet, salvia, sinappi, suola ja pippuri. Hauduta pataa liedellä kannen alla hiljaisella tulella noin 45 minuuttia.
  5. Poista ruusukaalien uloimmat lehdet ja kuivat kannat. Halkaise suurimmat. Lisää pataan ruusukaalit ja kerma. Hauduta vielä 15 minuuttia.

Vinkki! Padan voi hauduttaa edellisenä päivänä ja jatkaa tarjoilupäivänä ruusukaalien ja kerman lisäämisestä. Jos pata on ollut yön jääkaapissa, pidennä hieman haudutusaikaa.