Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 210 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Tee se itse -chiliöljy valmistuu käden käänteessä ja vie nuudelit suoraan makutaivaaseen. Valise öljyksi hyvin kuumennusta kestävä maapähkinäöljy tai rypsiöljy ja malta kuumentaa öljy tarpeeksi kuumaksi.

Nuudelipussit kuuluvat monen kuivakaapin vakiovarusteisiin, mutta usein niiden mausteseokset ovat turhankin suolaisia ja voimakkaita. Seuraavalla kerralla kannattaa niiden sijaan maustaa nuudelit itse.

Parasta itse tehdyssä chiliöljyssä on se, että sen makua voi helposti säätää. Oheisesta reseptistä kannattaa aloittaa, ja muokata makua mausteita lisäämällä ja vähentämällä itselle sopivaksi.

Chiliöljy syntyy parissa minuutissa. Öljy laitetaan kuumenemaan pieneen kattilaan. Sillä välin kuumuutta kestävään kulhoon lisätään hienonnettua valkosipulia, inkivääriä, chiliä ja kevätsipulia. Niiden lisäksi mausteina käytetään muun muassa seesaminsiemeniä ja -öljyä ja tähtianista.

Kattilassa kuumennut öljy kaadetaan mausteiden päälle mahtavan sihinän saattelemana ja ihana tuoksu valtaa aistit. Kun kuplinta lakkaa, öljyä voi lusikoida kypsien nuudeleiden - tai minkä tahansa muunkin ruoan - päälle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Broccolininuudelit ja chiliöljy

Ainekset

CHILIÖLJY
2
rkl
tuoretta inkivääriä hienonnettuna
5
valkosipulinkynttä
3
punaista chilipalkoa
2
kevätsipulia
2
rkl
seesaminsiemeniä
2–3
tl
chilihiutaleita
2
tähtianista
¼
tl
suolaa
1
dl
rypsiöljyä
½
dl
seesamiöljyä
LISÄKSI
400
g
vehnänuudeleita
200
g
varsiparsakaaleja (broccolini)
4
kananmunaa
1
rkl
öljyä
½
tl
suolaa
½
dl
soijakastiketta
½
dl
riisiviinietikkaa
2
kevätsipulia

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna inkivääri ja valkosipulinkynnet. Hienonna myös chilit ja kevätsipulit. Laita hienonnetut ainekset kuumuutta kestävään kulhoon. Lisää seesaminsiemenet, chilihiutaleet, tähtianikset ja suola. Kuumenna rypsi- ja seesamiöljy pienessä kattilassa tulikuumaksi. Kaada kuuma öljyseos heti kulhoon mausteiden päälle. Sekoita ja jätä tekeytymään muiden valmistelujen ajaksi.

  2. Keitä nuudelit napakan kypsiksi runsaassa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Katkaise varsiparsakaalit 2–3 osaan ja lisää ne kattilaan nuudeleiden joukkoon, kun keittoaikaa on jäljellä 3–4 minuuttia. Valuta huolellisesti.

  3. Paista kananmunat yhdeltä puolen tilkassa öljyä, noin 2 minuuttia. Mausta suolalla.

  4. Poimi tähtianikset pois chiliöljystä. Kaada puolet chiliöljystä vokkipannuun tai isoon paistinpannuun, lisää nuudeli-varsiparsakaaliseos ja kuu-menna nopeasti sekoitellen, niin että maut tasoittuvat. Kaada soijakastike ja riisiviinietikka pannulle ja kuumenna vielä noin 30 sekuntia.

  5. Jaa nuudelit lautasille, nosta kananmunat annosten pinnalle ja hienonna kevätsipulia päälle. Tarjoa loppu chiliöljy erikseen, jolloin jokainen voi lisätä sitä annokseen oman maun mukaan.

Kommentit (1)

Vierailija

Voi olla maistuva, mutta ei helppo ja nopea. Kastikkeeseen tulee 10 ainesosaa ja nuudeliosuuteen 8, niin kyllä tuossa värkkäämistä riittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Ninna Lindström

Suolainen ohrapuuro sopii loistavasti lounaaksi. Puuron päälle voit lisätä mieleisiä lisukkeita esim. avokadoa tai kalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Suolainen ohrapuuro

Ainekset

1
valkosipulinkynsi
1
rkl
rypsiöljyä
50
g
kourallinen pinaattia + muutama lehti koristeluun
2
dl
ohrasuurimoita, ruokaohra (Wilja)
4
dl
suolatonta kasvislientä
½
rasiaa (á 250 g)
kirsikkatomaatteja
½
tl
suolaa
PÄÄLLE
2
kananmunaa
½
rkl
rypsiöljyä paistamiseen
½
dl
kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulikynsi. Kuullota valkosipuli miedolla lämmöllä öljyssä pinaatin kanssa. Lisää ohrasuurimot ja kuullota minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja kokonaiset tomaatit. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä, jotta puuro olisi löysää. Mausta suolalla.

  2. Paista öljytyllä pannulla kananmunat toiselta puolelta. Lusikoi puuroa lautaselle, laita päälle kananmuna ja rouhi päälle mustapippuria. Ripottele päälle kurpitsansiemeniä ja viimeistele tuoreilla, pestyillä pinaatinlehdillä.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Kasvismelanzanen kastike on tehty jauhelihan sijaan linsseistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakoiso-melanzane

Ainekset

2
(n. 800 g)
munakoisoa
1
tl
suolaa
¾
dl
oliiviöljyä
Kastike
1
iso sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
1
tlk
kirsikkatomaatteja
1
tlk
tomaattimurskaa
2
rkl
tomaattisosetta
2
dl
vettä
dl
punaisia kuivattuja linssejä
1
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
kuivattua basilikaa
2
tl
sokeria
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
2
palloa mozzarellaa
dl
parmesaaniraastetta

Työvaiheet

  1. Leikkaa munakoisot puolen sentin viipaleiksi. Ripottele siivujen päälle suolaa leikkuulaudalla. Odota 15 minuuttia ja pyyhi siivut talouspaperilla. Paista munakoisot kuumalla pannulla öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää kirsikkatomaatit ja tomaattimurska. Huuhtele purkit vedellä. Lisää pannulle vesi, linssit, punaviinietikkajamausteet. Hauduta kastiketta 20 minuuttia.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  4. Lado uunivuokaan kerroksittain munakoisoja, tomaattikastiketta, revittyä mozzarellaa ja ripaus parmesaaniraastetta. Ripottele pinnalle loppu parmesaaniraaste.
  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

Vinkki! Melanzanen voi koota uunivuokaan vaikkapa sunnuntai-iltana, niin se on nopeaa paistaa maanantain ruuaksi.