Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 124 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen

Etikkapunajuurista ja kikherneistä syntyy joutuisasti oikein herkullinen vegaaninen mureke. Punajuuri-falafelmurekkeen voi tarjota joko kylmänä tai kuumana.

Vinkki! Mureke maistuu erityisen mehevältä seuraavana päivänä, kun maut ja rakenne ovat tekeytyneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8–16
Valmistusaika
40 minuuttia + 30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuri-falafelmureke

Ainekset

1
ps (125 g)
paahdettuja ja suolattuja pistaaseja
1
sipuli
1
yksikyntinen valkosipuli
1
rkl
oliiviöljyä
4
prk (à 290 g)
kypsiä kikherneitä
2
etikkapunajuurta
½
dl
etikkapunajuurten lientä
½
dl
oliiviöljyä
1
rkl
siirappia
2
tl
juustokuminaa
½
tl
kardemummaa
¼
tl
cayennepippuria
1
tl
suolaa
1
dl
silputtua lehtipersiljaa
½
dl
silputtua minttua
Päälle
1
ruukku
viinisuolaheinää
pistaaseja

Työvaiheet

  1. Kuori pistaasipähkinät. Rouhi desi karkeaksi rouheeksi. Jätä loput koristeeksi.
  2. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä viisi minuuttia paistinpannulla öljyssä.
  3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valuta ja huuhtele kikherneet. Laita kikherneet, sipulit, pilkotut punajuuret, liemi, öljy, siirappi, mausteet ja suola monitoimikoneeseen. Soseuta ainekset tasaiseksi. Kumoa falafelmassa kulhoon.
  4. Silppua lehtipersilja ja minttu. Lisää yrtit ja rouhitut pähkinät massaan. Sekoita tasaiseksi.
  5. Levitä massa litran vetoiseen leipävuokaan. Silikonisesta vuoasta mureke irtoa a näppärästi. Kypsennä uunissa noin 30 minuuttia. Anna murekkeen vetäytyä hetki ennen kumoamista.
  6. Koristele pinta kuorituilla pistaasipähkinöillä ja viinisuolaheinällä.

Kommentit (10)

Vierailija

Tarkoitetaanko kokonaista yksikyntistä valkosipulia?713

Vierailija

Ei kitos tuollaista, liikaa ulkomailta tuotuja aineita. Mieluummin suomalainen kinkku.

Vierailija

Sipuli laitettaneen myös monitoimikoneeseen.

Levantin kulkija

Nyt on taas nimetty ruoka ihan väärin. Falafel ei ole mikään synonyymi kikherneruoalle. Lähi-idän kielistä tulee sana falafel, joka tarkoittaa pientä pyöreää palleroa, krokettia. Tämä mureke on siis kikherne-punajuurimureke eikä sillä ole mitään tekemistä falafelin kanssa.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista! Valkosipulista: kyllä, yksi solo-valkosipuli on sopivasti. Sipulista: menee tosiaan mukaan massaan.

Vierailija

Tein viime vuonna, ja teen taas. Oli mielestäni hyvää!

Vierailija

Kaikki kotimaasta (jopa omalta palstalta) paitsi mausteet ja oliiviöljy, jonka senkin vaihdoin rypsiöljyyn. Pistaasit jätin pois. Kyllä kelpasi!

Vierailija

Tein täysin ohjeen mukaa, paitsi valkos. enemmän. 30 minsaa ei riitä millään, aivan puuroa siinä ajassa, melkein valuu vuokastaulos. Nyt uuniin uudelleen, saa nähdä mitä tapahtuu, oon vähän skeptinen mutta laitan loppu tuloksesta raporttia.

Saskia Smids
Seuraa 
Liittynyt19.10.2017

Kerran pystyimme mieheni kans syömään, ja vaikka kuinka kaikkiruokaisia olemmekin, toista kertaa ei pystynyt enää syömään. En muista milloin olen viimeksi heittänyt ihan valmisruokaa pois. Ihan reseptin mukaan tein.

Vierailija

Teen tätä nyt toista vai kolmatta joulua peräkkäin. Erinomaista, ja lihansyöjä-vieraille maistuu myös kinkun kylkeen. Arvelen et falafel on mukana nimessä kikherneiden ja juustokuminan vuoksi: niistähän se falafelin maaginen maku tulee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Muutama lusikallinen mätiä juhlistaa raikkaan ja kevyen salaatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurkku-omenasalaatti

Ainekset

1
pieni kurkku
½
fenkoli
1
omena
1
pieni punasipuli
1
dl
tilliä silputtuna
1
prk (170 g)
vegaanista mätiä, esim. Cavi-art
Kastike
½
dl
appelsiinimehua
1
tl
fenkolinsiemeniä
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurkku renkaiksi, fenkoli ohuiksi lastuiksi sekä omena ja punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilli.
  2. Tee kastike. Purista appelsiinista mehu. Rouhi fenkolinsiemenet morttelissa. Yhdistä kastikkeen ainekset.
  3. Sekoita kasvikset kulhossa. Lisää joukkoon tilli ja kastike.
  4. Laita kasvikset tarjoiluvadille. Lusikoi päälle vegaanista mätiä. Koristele tillillä.

Vinkki! Merileväpohjaisen mädin voi vaihtaa kirjolohen- tai siianmätiin.