
Nopea, helppotekoinen ja maistuva makea murupiiras vaikka yllätysvieraiden varalle.
Suklaa-banaani kaurapiirakka
Ainekset
Työvaiheet
-Sekoita keskenään kaurahiutaleet, jauhot ja sokeri.
-Sulata voi juoksevaksi ja sekoita jauhojen sekaan.
-Sekoita voi ja jauhot kokonaan, jotta niistä tulee muromaista ja että kaikki sekoittuvat keskenään hyvin.
-viipaloi banaanit
-lisää banaanien joukkoon fariinisokeri ja sitruunamehu ja sekoita hyvin keskenään.
-Murenna suklaa pieniksi palasiksi.
-Levitä taikina piirakkavuokaan reunojamyöten ja painele taikina tiiviiksi pohjalle. (jätä vähän taikinaa päällysteeksi).
-Lisää täyteseos tasaisesti vuokaan taikinan päälle.
-Ripottele suklaamurut piirakkaan.
-Ripottele lopuksi loput taikinasta piirakkaan päällimäiseksi.
Paista uunissa n. 30-40min 200C asteessa.
Nauti lopuksi esimerkiksi jäätelön ja kahvin kanssa.
Tätä täytyy kokeilla heti. Vaikuttaa hyvältä ohjeesta.
Voiko sitruunamehua korvata jos ei ole ja jos niin millä? Vedellä?