
Pikavauhtia syntyvän piirakan juju on suolaisen fetan ja makeiden mansikoiden onnellinen liitto, jonka sinetöivät chili ja sitruuna.
Suolainen feta-mansikkapiirakka
Ainekset
Työvaiheet
-
Sulata pakastetaikina pakkauksen ohjeen mukaan.
-
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Perkaa ja viipaloi mansikat.
-
Murustele feta kulhoon. Lisää ranskankerma ja timjamin lehdet. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi ja lisää se seokseen. Raasta sitruunankuori ja rouhi chili joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
-
Levitä taikinalevy leivinpaperille pellille. Kauli se ohuemmaksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Jos käytät voitaikinaa, leikkaa terävällä veitsellä viillot noin 1 cm:n päähän taikinan reunoista niin, että veitsi ei osu ihan taikinan pohjaan asti. Näin taikinareunat nousevat ylös paistettaessa.
-
Levitä fetaseos taikinapohjalle niin, että reuna jää ilman täytettä. Levitä mansikat täytteen päälle. Paista 25 minuuttia tai kunnes taikina on kypsää.