Kesäherkku

Kun olet maistanut mansikoita vaniljalla ja sitruunalla maustettuna, on aika kokeilla jotain ihan muuta. Tässä kymmenen makua, jotka saavat mansikat loistamaan.

1. Mansikka + basilika

Onko tämä yhdistelmä tuore vai tuiki tuttu? 

Ei ehkä ole uutinen, että mansikat sopivat mainiosti yhteen basilikan kanssa. Makuvahvistus on eduksi paitsi mansikoille, myös basilikalle, sillä vahva mutta lempeä yrtti saa makeassa seurassa uusia ulottuvuuksia. 

Makuparia voi kokeilla vaikka jälkiruoassa yhdistämällä basilikalla maustetun jäätelön tuoreisiin mansikoihin. Siitä voi myös valmistaa kesäisen pastan soseuttamalla mansikat yrtinlehtien kanssa pastan kastikkeeksi tai lisäämällä mansikoita ja basilikaa pastan joukkoon ihan sellaisenaan.  

Parhaiten mansikan ja basilikan yhdistelmä pääsee oikeuksiinsa capresen eli tomaatti-mozzarellasalaatin mansikkaisessa versiossa.  

Meloni-mansikkacapresen ohjeen löydät täältä.

2. Mansikka + valkosipuli

Mansikka ja valkosipuli? Ensi kuulemalta käsittämätön yhdistelmä on kokeilemisen arvoinen. 

Tähän makupariin kannattaa tutustua pastan muodossa. Oheisessa ohjeessa mansikat lisätään pastan joukkoon sellaisenaan, raikkaina sattumina. Valkosipulin tehtävänä on puolestaan spagetin maustaminen.

Valmistukseen tarvitaan vain yksi kattila, mutta valkosipulia ei silti käytetä raakana, vaan se lepytetään kiehauttamalla kynnet pastan joukossa ennen hienontamista.

Mansikka-valkosipulipastan ohjeen löydät täältä.

3. Mansikka + feta

Suolainen, vahva ja täyteläinen feta on täydellistä seuraa mansikoille. Tätä makukomboa voi kokeilla alkuun fetasalaatissa tai tarjoamalla pehmeäksi paahtuneen uunifetan kanssa raikkaita mansikoita.

Aineksista saa aikaiseksi myös ihanan ja helpon kesäpiirakan. Suolaisenmakeassa piirakassa on lehtevä pohja, jonka päälle on levitetty valkosipulilla maustettua ja ranskankermalla notkistettua fetajuustoa sekä viipaloituja mansikoita. 

Uunissa mansikoiden hapokkuus talttuu makeudeksi. Sitä voi korostaa viiruttamalla piirakan hunajalla ennen tarjoilua.

Feta-mansikka-levypiirakan ohjeen löydät täältä.

4. Mansikka + vuohenjuusto

Mansikka-fetapiirakasta on vain pieni askel vuohenjuuston kanssa tarjottuihin mansikoihin. Aivan kuin fetan seurassa, raikkaan hapokkaat ja makeat mansikat maistuvat myös paistetun vuohenjuuston kanssa.

Erittäin mieto, pehmeärakenteinen vuohentuorejuusto sopii puolestaan myös makeisiin täytteisiin. Tätä makuparia kannattaa kokeilla piirakassa tai skonsseissa. Kun mukana on kermavaahtoa, vuohentuorejuuston suolaisuus jää taustalle antamaan makuun kaivattua ryhtiä.

Mansikka-vuohenjuustoskonssien ohjeen löydät täältä.

5. Mansikka + ruusuvesi

Eikä mansikkasesonkia ilman kakkua! Vanilja ja sitruuna sopivat jokaiseen makeaan mansikkaleivonnaiseen. Jos haluaa yllättyä, kannattaa niiden lisäksi maustaa mansikat ruusuvedellä. 

Ruusu antaa mansikoille hieman metsämansikkaa muistuttavan aromin. Hyvin pieni määrä ruusuvettä riittää maustamaan ison määrän marjoja, joten yksi pullo riittää pitkään.

Kukkaisen makuinen, pehmeäksi kypsennetty marenkikakku sopii kesän isoihin ja pieniin juhliin.

Vaniljapavlovan ja ruusumehustettujen mansikoiden ohjeen löydät täältä.

+ 5: Kokeile myös näitä

  1. Mansikka + minttu: Lisää runsaasti tuoretta minttua jäätelön kanssa tarjottavien mansikoiden joukkoon tai mansikoilla höystettyyn salaattiin. Tai mausta mansikoiden kanssa tarjottava kotijätski minttukarkkirouheella.
  2. Mansikka + pippuri: Rouhaise kunnolla mustapippuria mansikoilla höystettyihin ruokiin ja suolaisenmakeisiin leivonnaisiin, niin saat kaivattua ytyä. Jos haluat yllättyä, kokeile mustapippurin sijaan aromikasta viherpippuria.
  3. Mansikka + laventeli: Marinoi mansikat laventelinoksalla maustetussa, jäähdytetyssä sokeriliemessä tai käytä yhdistelmää kakun viimeistelyyn.
  4. Mansikka + timjami: Mausta vuohenjuustoa tai fetaa sisältävät mansikkaherkut basilikan sijaan tuoreella timjamilla, jonka maku kestää paremmin myös kuumentamisen.
  5. Mansikka + kookos: Tarjoa kondensoidusta kookosmaidosta tehty jäätelö tuoreiden mansikoiden kanssa tai kokeile makeaa yhdistelmää kakun muodossa.

Reseptit Anu Brask, Krista Kupariharju, Raisa Laine, Marja Samuli ja Riikka Väliahde

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teksti
Kuvat
Mikko Hannula, Panu Pälviä ja Sami Repo