ET-lehti on lisännyt 329 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Korppujauhoissa pyöräytetyt sienet tuovat mukavaa rapeutta lämpimään tattisalaattiin.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Lämmin tattisalaatti

Ainekset

8–10
(700 g)
pientä tattia
2
valkosipulinkynttä
1
dl
tuoretta persiljaa
1
sitruuna
4
rkl
oliiviöljyä
1
dl
korppujauhoja
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria
SALAATTI
4
luumua
2
omenaa
1
ruukku salaattia
1
pss (70 g)
babypinaattia
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
punaviinietikkaa
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Puhdista sienet ja pilko ne haarukkapaloiksi.

  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Hienonna yrtit. Raasta sitruunan kuoren keltainen pinta kulhoon. Purista mehu joukkoon. Lisää suola ja pippuri, valkosipuli ja sienet. Marinoi 2 tuntia.

  3. Laita sienet liemineen kuumalle pannulle. Paista niin, että liemi kiehuu kasaan tahmeaksi kastikkeeksi. Lisää korppujauho ja paista, kunnes liemi imeytyy sieniin ja korppujauho ruskistuu sienten pintaan kuorrutteeksi. Lisää pannulle persilja.

  4. Pilko luumut ja omenat. Huuhtele salaatit ja pinaatit.

  5. Sekoita ison kulhon pohjalla öljy, etikka ja suola. Lisää salaatin ainekset. Sekoita hyvin. Lusikoi lämpimät sienet joukkoon. Tarjoa heti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
ET-lehti on lisännyt 329 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Retiiseistä ravistellaan täydellisen raikas lisuke paistetuille kuhafileille ja pehmeälle perunamuusille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kuha ja hölskyretiisit

Ainekset

600
g
kuhaa fileenä
25
g
voita
½
ruukkua timjamia
1
tl
suolaa
½
tl
rouhittua valkopippuria
HÖLSKYRETIISIT
1
nippu retiisiä
½
kurkku
1
rkl
väkiviinaetikkaa
1
rkl
sokeria
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin hölskyretiisit. Pese ja viipaloi retiisit. Halkaise kurkku. Koverra pois siemenet ja kuutioi kurkku. Lisää kasvikset kannelliseen rasiaan.

  2. Kaada kasvisten päälle etikka, sokeri ja suola. Ravista muutama minuutti.

  3. Poista kuhafileistä ruodot. Viipaloi fileet annospaloiksi.

  4. Sulata voi pannulla. Lisää timjamin oksia voihin hautumaan muutamaksi minuutiksi. Paista kalapaloja yrttivoissa noin 5 minuuttia. Rouhi päälle suolaa ja pippuria.

VINKKI! Tarjoa kuha perunamuusin kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 309 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Mikko Hannula

Savulohi-fenkolipasta valmistuu nopeasti. Voit vaihtaa savulohen myös kylmäsavuloheen tai vaikka broileriin. Näin saat samasta kastikkeesta useamman vaihtoehdon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Savulohi-fenkolipasta

Ainekset

400
g
tagliatellea tai täysjyvä spagettia
2
salottisipulia
1
valkosipulinkynsi
1
fenkoli
1
rkl
rypsiöljyä
3
dl
suolatonta kasvislientä
2
dl
kevyt ruokakermaa 4 %
1
sitruuna
200
g
savulohta
½
dl
ruohosipulia
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita pastavesi kiehumaan.

  2. Kuori salottisipulit ja valkosipulinkynnet, hienonna. Pese fenkoli, halkaise ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Säästä fenkolin varret koristeluun.

  3. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan.

  4. Kuullota salottisipuleita öljyssä minuutin ajan. Lisää valkosipulit, kuullota hetki. Lisää fenkolit, kasvisliemi ja kerma. Anna kiehua noin 5 minuuttia.

  5. Pese sitruuna ja raasta hienolla terällä, lisää kuoriraaste kastikkeen joukkoon. Purista 1 rkl sitruunamehua joukkoon.

  6. Lisää paloiteltu savulohi, hienonnettu ruohosipuli, suola ja rouhittua mustapippuria. Tarkista maku. Valuta pasta ja tarjoa kastikkeen kanssa, joko erikseen tarjottuna tai sekoita pasta ja kastike keskenään. Koristele fenkolin varsilla.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3398 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Arkisankari porkkana saa tässä pastassa pääosan. Itse kasvishöystö valmistuu ilman kermaa, mutta vuohenjuustonokare tuo annokseen mukavaa pehmeyttä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Porkkana-vuohenjuustopasta

Ainekset

400
g
pastaa (esim. pappardelle)
PAISTETUT KASVIKSET
5
porkkanaa (erivärisiä)
1
sipuli
3
valkosipulinkynttä
6
musta- tai lehtikaalin lehteä
2
rkl
öljyä
½
dl
balsamicoa
2
rkl
hunajaa
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
LISÄKSI
1
rs (150 g)
vuohentuorejuustoa

Työvaiheet

  1. Pese porkkanat hyvin. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta porkkanat ja sipuli raastimen karkealla terällä ja valkosipuli pienellä. Revi kaalilehdistä lehtiruodit pois ja revi lehdet pienemmiksi paloiksi.

  2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä.

  3. Kypsennä kasvikset pastan kiehuessa. Kuumenna öljy laakealla pannulla keskilämmöllä. Lisää kasvisraaste ja kuullota noin 5 minuuttia, kunnes raaste on pehmeää. Lisää kaali, balsamico, hunaja, suola ja pippuri. Sekoita. Anna porista miedolla lämmöllä, kunnes pasta on kypsää.

  4. Valuta pasta siivilässä ja kumoa se pannulle. Sekoita hyvin. Jaa pasta lautasille. Notkista vuohenjuusto haarukalla ja nostele nokareiksi pastan päälle.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1173 reseptiä.
Linkitetty 13 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Näin hyviä eväitä ei saa huoltikselta. Mehevien täyteleipien sisällä on munavoita, lohta ja avokadoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 voileipää
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Avokado-lohileivät

Ainekset

8
paahtoleipäviipaletta
5
munaa
rkl
margariinia
ripaus suolaa
200
g
savulohta
2
avokadoa
1
ruukku roomansalaattia

Työvaiheet

  1. Tee ensin munavoi. Keitä munia vedessä 10 minuuttia. Nosta ne jääkylmään veteen jäähtymään. Kuori munat ja murskaa ne haarukalla. Lisää margariini ja suola.
  2. Paloittele lohi. Kuori ja viipaloi avokadot.
  3. Asettele paahtoleipäviipaleet työlaudalle. Sipaise palojen päälle munavoita.
  4. Lisää neljän paahtoleivän päälle kalaa, avokadoa ja salaattia.
  5. Paina täytettyjen leipien kanneksi paahtoleipäpalat.
  6. Leikkaa leivät kahteen osaan.

Vinkki! Täytteeksi sopivat myös valmiiksi paahdetut kanalastut.