Löysin kyseisen ohjeen aikoinani Valion sivuilta, ja sieltä se löytyy edelleen. Mintun jättäisin ohjeesta ehkä pois, tai en ainakaan lähtisi keulimaan sen kanssa vaan pysyttelisin tuossa ohjeen mukaisessa 2 ruokalusikallisessa.
Risotto maistuu ihanalta perjantai-illalla hyvän ystävän kanssa nautittuna! Ja kun ohjeeseen jo kuuluu valkkaria, ei sitä näin ollen ole syytä jättää ruuan kanssakaan juomatta! :)
Katkarapu-sahramirisotto
Ainekset
Työvaiheet
-
Laita sulatetut katkaravut valumaan lävikköön.
-
Kiehauta vesi ja liemikuutiot kattilassa. Pidä liemi kuumana risoton valmistamisen ajan.
-
Hienonna sipulit. Kuumenna rasva isossa kattilassa tai paistokasarissa. Kuullota siinä sipuli, riisi ja sahrami.
-
Lisää joukkoon kanalientä ensin 3 dl. Sekoita, kunnes neste on imeytynyt riisiin. Lisää nestettä 1 - 1 1/2 dl kerrallaan välillä sekoitellen. Anna nesteen imeytyä riisiin aina ennen uutta lisäystä. Lisää lopuksi viini ja sulata joukkoon tuorejuusto.
-
Kypsä risotto on kosteaa ja mehevää, mutta riiseissä on vielä purutuntumaa.
-
Lisää viimeisenä hyvin valutetut katkaravut ja hienonnettu minttu. Kuumenna, älä enää keitä.
Tarjoa heti sitruuna- tai limettilohkojen kanssa.