Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 62 keittokirjaan.
OHJE Christiina Aaltio KUVA Lasse Lecklin

Vain  mielikuvitus on rajana täysin gluteenittomien tattariohukaisten täyttämisessä. Ohukaisista tulee täydellisen rapeita, kun ne paistaa voissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8-10 ohukaista
Valmistusaika
30 min + taikinan turvotus 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tattariohukaiset

Ainekset

2
dl
vettä
1
dl
täysmaitoa
3
kananmunaa
2
dl
tattarijauhoja
½
tl
suolaa
50
g
voita
Täyte
400
g
lohta
1
rkl
merisuolaa
150
g
piparjuurta
4
dl
rypsiöljyä uppopaistamiseen
100
g
voita
1
ruukku tai pieni puntti tilliä

Työvaiheet

  1. Yhdistä vesi ja maito kulhossa. Sekoita joukkoon munat, jauhot ja suola. Sulata voi ja lisää siitä puolet taikinaan. Säästä loppu voi paista-miseen. Anna taikinan turvota puoli tuntia huoneenlämmössä.
  2. Ripota suola lohen pintaan. Anna kalan suolaantua huoneenlämmössä puoli tuntia.
  3. Leikkaa piparjuuri ohuiksi lastuiksi. Kuumenna öljy kattilassa ja uppopaista lastut siinä rapeiksi. Nosta lastut talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois.
  4. Pyyhi suola fileestä, poista nahka ja kuutioi kala. Laita kalakuutiot tarjoilukulhoon piparjuurilastujen kanssa.
  5. Kuumenna valurautapannussa voisula ja paista taikinasta ohukaisia.
  6. Sulata täytteeseen tuleva voi ja hienonna tilli. Tarjoa ohukaiset lohen, piparjuurilastujen, voisulan ja hienonnetun tillin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.