Hanna Soppa365 on lisännyt 6 reseptiä.
Linkitetty 29 keittokirjaan.
Resepti ja kuva: Hanna Pihlaja

Astetta jännittävämpi granola saa kirpeyttä sitruunasta ja pienta potkua mustapippurista. Rapeaa luksusta aamuihin!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6–8
Valmistusaika
10 min + paisto
Vaikeustaso
Helppo

Sitruuna-mustapippurigranola

Ainekset

6
dl
(isoja) kaurahiutaleita
2
tl
rouhittua mustapippuria
ripaus (ruusu)suolaa
1
sitruunan kuoriraaste
2
kpl
sitruunan mehu
1/2
dl
tahinia
2
rkl
hunajaa
1
dl
(kuorettomia) pistaasipähkinöitä
1 1/2
dl
kookoslastuja

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Käytä kiertoilmatoimintoa, mikäli mahdollista.
  2. Mittaa kulhoon kaurahiutaleet. Lisää mustapippuri ja suola.
  3. Pese toinen sitruuna huolellisesti ja raasta sen kuori. Siirrä sivuun odottamaan. Purista mehu molemmista sitruunoista. Lisää sekä sitruunan kuoriraaste että molempien sitruunojen mehu granolamassan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
  4. Lisää joukkoon hunaja, tahini sekä pistaasipähkinät. Sekoita massa tasaiseksi joko puukauhalla tai käsin. 
  5. Levitä granola tasaisesti leivinpaperoidulle pellille. 
  6. Paista uunin keskitasolla noin 15 min. Sekoita kevyesti ja jatka paistamista tarkkaillen. Noin 25 min paistamisen jälkeen lisää kookoslastut ja sekoita kevyesti. Jatka paistamista vielä noin 5–10 minuuttia, tai kunnes granola on rapeaa ja saanut kevyesti väriä.
  7. Jäähdytä ja purkita tiiviisti. Nauti turkkilaisen jogurtin kera.

Vinkki! Vaikka sitruuna-mustapippurigranolassa ei ole paljon sokeria, se sopii hyvin myös jälkiruokaan. Pikajälkkäri valmistuu, kun tarjoat granolaa lakritsijäätelön ja marenkimurun kanssa. 

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä porkkanavuokaleipä on aivan uskomattoman herkullista. Rakenne on mukavan rouheinen ja tässä reseptissä jugurtti tuo porkkanan ohella mehevyyttä. Vuokaleipä on todella helppo tehdä ja aineksia voi vaihdella sen mukaan mitä kaapista sattuu löytymään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12-15 viipaletta
Valmistusaika
15 min + kohotus 1 h + paistaminen 45 min
Vaikeustaso
Helppo

Rouheinen porkkanavuokaleipä

Ainekset

3
kpl
porkkanoita
1,5
dl
maustamatonta jugurttia
1
dl
vettä
25
g
hiivaa
2
tl
suolaa
3
rkl
rypsiöljyä
3
rkl
siirappia
1
dl
pellavansiemenrouhetta
1
dl
kurpitsansiemeniä
1
dl
kaurahiutaleita
1
dl
kauraleseitä
2
dl
vehnäjauhoja
1
rkl
rasvaa vuoan voiteluun
1
rkl
kurpitsansiemeniä vuokaan

Työvaiheet

Raasta porkkanat.
Laita porkkanaraaste, jugurtti ja vesi isoon kulhoon.
Kuumenna porkkanaraasteseos mikrossa kädenlämpöiseksi.
Liota joukkoon hiiva.

Sekoita joukkoon öljy ja siirappi.
Kaada joukkoon pellavansiemenrouhe, siemenet, kaurahiutaleet ja -leseet.
Sekoita joukkoon käsin tai yleiskoneella vehnäjauhot.
Taikinaa ei tarvitse vaivata.

Voitele leipävuoka rasvalla ja ripottele sen pohjalle ja reunoille kurpitsansiemeniä.
Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta kostutetuin sormin.
Anna kohota kaksinkertaiseksi noin tunnin ajan leivinliinalla peitettynä.

Paista 190-asteisessa uunissa 45 - 50 minuuttia.
Kumoa leipä ja anna jäähtyä ennen leikkaamista.
Leivän voi halutessaan myös pakastaa :)

Kommentit (1)

sepetti
Seuraa 
Liittynyt25.2.2018

Miksi näissä resepteissä ilmoitetaan eri kokoisista raaka-aineista kappalemäärät? Minullakin on porkkanoita jotka painavat 25 - 300 grammaa. Eli määrä tähän porkkanaleipään voi olla noin 75 - 900 grammaa. Ja sillä on jo väliä. Parempi vaikka ilmoittaa noin painomäärä.

Helsingin Sanomat on lisännyt 81 reseptiä.
Linkitetty 49 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Elvi Rista

Munakas on ihanan helppo ja nopea ruoka, jota voi varioida loputtomiin. Tämä munakas on lainannut makumaailmansa kinkkupizzalta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kinkkupizzamunakas

Ainekset

4
kananmunaa
2
rkl
maitoa
1
tl
pizzamaustetta
8
kirsikkatomaattia
2
dl
salaattipinaattia
dl
juustoraastetta
50
g
palvikinkku- tai kalkkunaviipaletta
mustapippuria
Paistamiseen
1
tl
öljyä

Työvaiheet

  1. Riko kananmunat kulhoon. Mittaa joukkoon maito ja pizzamauste. Vatkaa tasaiseksi.
  2. Huuhtele ja viipaloi kirsikkatomaatit. Huuhtele pinaatti lävikössä.
  3. Kuumenna pinnoitetulla paistinpannulla tilkka öljyä. Lisää pannulle munakasmassa. Siirtele munakasmassaa paistamisen aikana pannun reunoilta keskelle päin, kunnes munakas alkaa hyytymään. Lisää päälle tasaisesti juustoraaste, kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja kinkkuviipaleet. Kypsennä vielä noin 1 minuutin.
  4. Jaa munakas kahteen osaan ja liuta puolikkaat lautasille. Rouhaise päälle mustapippuria.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2156 reseptiä.
Linkitetty 60 keittokirjaan.
OHJE Petteri Masalin ja Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä

Klassikkoyhdistelmä uusiksi! Pekonista ja munista syntyvä herkkuomeletti saa piristysruiskeen sitruunamehusta ja rouskuvan lisän krutongeista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sitruunainen pekonimunakas

Ainekset

2
pekoniviipaletta
4
kananmunaa
½
sitruunan mehu
1
dl
krutonkeja
½
tl
mustapippuria myllystä
½
tl
hienoa merisuolaa
ruohosipulia ja lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Leikkaa pekonit suupaloiksi. Ruskista paloja kuumassa paistinpannussa noin 5 minuuttia.
  2. Vatkaa munien rakenne kulhossa kuohkeaksi. Purista sitruunasta mehu ja lisää se, krutongit, pippuri ja suola munien joukkoon.
  3. Kaada munaseos paistinpannuun pekonin joukkoon.
  4. Paista munakas mehevän kypsäksi, noin 5 minuuttia. Saksi päälle yrttejä maun mukaan.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1087 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Fetalla ja avokadolla päällystetyt leivät sopivat keiton pariksi tai sellaisenaan iltapalaksi. Pehmeän herkulliset leivät saavat ryhtiä ripauksesta chiliä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10
Vaikeustaso
Helppo

Avokadoleivät

Ainekset

50
g
fetaa
2
kypsää avokadoa
4
leipäpalaa
2
tl
(neitsyt)oliiviöljyä
2
tl
seesaminsiemeniä
1
tl
chilihiutaleita
½
tl
rouhittua mustapippuria
½
tl
valkosipulijauhetta
vihreitä versoja

Työvaiheet

  1. Murenna feta. Kuori avokadot ja irrota hedelmäliha.
  2. Paina avokadoa leiville haarukan avulla. Ripottele fetaa päälle. Lorauta oliiviöljyä pinnalle.
  3. Sekoita seesaminsiemenet ja mausteet keskenään ja ripottele leipien päälle. Koristele halutessasi versoilla. Puolita leivät ja nauti heti.

Kommentit (0)