Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Marja Samuli KUVA Elvi Rista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kuhapullat ja kasviskimara sitruunaruoholiemessä

Ainekset

400
g
kuhafileetä
2
dl
kuohukermaa
1
tl
suolaa
ripaus
valkopippuria myllystä
ripaus
cayennenpippuria
Sitruunaruoholiemi
2
sitruunaruohonvartta
1 ½
l
vettä
4–6
kaffirlimetinlehteä
1
rkl
suolaa
Lisäksi
1–2
lehtisellerinvartta
1
pieni porkkana
5–6
retiisiä

Työvaiheet

  1. Valmista ensin sitruunaruoholiemi. Pilko molemmat sitruunaruohonvarret 3 osaan. Mittaa vesi, sitruunaruohot, kaffirinlehdet ja suola kattilaan. Keitä 5 minuuttia.
  2. Ota noin puolet liemestä toiseen kattilaan. Huuhtele ja paloittele lehtisellerinvarret. Kuori ja paloittele porkkana. Lisää sellerit ja porkkanat toisen liemen joukkoon. Jätä sivuun odottamaan.
  3. Valmista kuhapullat. Paloittele kuha ja laita monitoimikoneen tai tehosekoittimen kulhoon. Lisää kerma ja mausteet. Pyöräytä ainekset tasaiseksi massaksi.
  4. Ota taikinasta 2 ruokalusikan avulla pieniä pyöryköitä; kastele lusikat välillä kylmään veteen, niin pyörykät irtoavat helpommin.
  5. Kuumenna sitruunaruoholiemet. Keitä kuhapullat liemessä, joka ei sisällä kasviksia; anna pullien kypsyä poreilevassa liemessä 3 minuuttia. Nosta ne reikäkauhalla kannelliseen astiaan, jossa pyörykät pysyvät lämpiminä.
  6. Keitä toisessa kattilassa olevia kasvispaloja 3–4 minuuttia, kunnes palat ovat kypsiä mutta vielä napakoita. Huuhdo ja paloittele retiisit. Lisää ne kasvisliemeen ja kiehauta.
  7. Poista sitruunanruohopalat ja kaffirlimetinlehdet kasvisten joukosta. Annostele kuhapullat ja kasvikset liemineen lautasille. Tarjoa heti.

Juomasuositus: Aasialaisittain viritetyt kuhakvenellit nauttivat klassisesta rieslingistä. Alsacesta tulevassa Dopff Riesling Cuvée Europessa, 13,95 e, on Granny Smith -omenaa muistuttavaa raikkautta ja kypsän luumuista hedelmäisyyttä. Maku tukee hienostunutta kuhaa sekä sitruunaruohon ja limenlehden vehreyttä. Myös yhdysvaltalainen olut, yrttisen greippinen Polestar Pilsner, 4,02 e/0,355 l, on loistava kumppani annokselle. (Samuil Angelov)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Kalan mausteeksi pyöräytetään itse tehty sitruunapippurin ja kapriksen maustama dippi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + maustuminen 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Paistettua kalaa ja pikkelivihanneksia

Ainekset

PIKKELIVIHANNEKSET
1
kesäkurpitsa
1
pieni kukkakaali
1
punasipuli
3
porkkanaa
LIEMI
½
dl
väkiviinaetikkaa
1
dl
sokeria
3
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SITRUUNAPIPPURI
2
tl
raastettua luomu sitruunan kuorta
¼
tl
mustapippuria rouhittuna
¼
tl
valkopippuria rouhittuna
¼
tl
suolaa
DIPPI
1
rkl
kapriksia
2
dl
vegaanista ranskakermaa
n. 1
rkl
sitruunamehua
LISÄKSI
600
g
kalaa ruodottomana fileenä (esm. kirjolohi, nieriä)
2
rkl
ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Leikkaa kasvikset sopiviksi suupaloiksi. Pakkaa porkkanaa lukuun ottamatta kasvikset puhtaaseen lasipurkkiin. Mittaa pikkeliliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Siirrä kattila syrjään, lisää porkkanat kuumaan liemeen ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada jäähtynyt liemi porkkanoiden kanssa lasipurkkiin. Anna maustua jääkaapissa vähintään 2 tuntia.

  2. Pese ja raasta sitruunan kuori pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon pippurirouheet ja suola.

  3. Hienonna kaprikset veitsellä ja sekoita ranskankerman joukkoon. Mausta sitruunanmehulla.

  4. Leikkaa kala neljäksi annospalaksi ja paista kypsäksi pinnoitetulla pannulla, noin 2 minuuttia molemmin puolin. Mausta sitruunapippurilla ja tuoreella ruohosipulilla. Tarjoa pikkelikasvisten ja dipin kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Sipulit ja sitruunat paistuvat maukkaiksi samalla uunipellillä täytetyn siian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Kokonainen basilikasiika

Ainekset

1
iso tai kaksi pienempää siikaa
1
tl
suolaa
2
rkl
sitruunapestoa
1
dl
kuivahtaneita leipäkuutioita
1
sitruuna
1
ruukku basilikaa
2–4
kevätsipulia varsineen
1
rkl
oliiviöljyä
ripaus suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

  2. Poista siikojen sisälmykset ja kidukset. Huuhtele ja kuivaa kalat. Laita kala uunipellille leivinpaperille.

  3. Hiero siikojen sisään suolaa ja levitä pestoa. Kuutioi kuivat leivänkannikat. Pese sitruuna ja viipaloi siitä puolet. Lohko toinen puolikas. Laita leipäpaloja, sitruunaviipaleita ja basilikanlehtiä kalojen täytteeksi.

  4. Pese ja halkaise sipulit. Laita sipulit ja sitruunalohkot pellille kalan viereen. Sipaise sipulien pintaan öljyä ja rouhi päälle kevyesti suolaa.

  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Retiiseistä ravistellaan täydellisen raikas lisuke paistetuille kuhafileille ja pehmeälle perunamuusille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kuha ja hölskyretiisit

Ainekset

600
g
kuhaa fileenä
25
g
voita
½
ruukkua timjamia
1
tl
suolaa
½
tl
rouhittua valkopippuria
HÖLSKYRETIISIT
1
nippu retiisiä
½
kurkku
1
rkl
väkiviinaetikkaa
1
rkl
sokeria
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Valmista ensin hölskyretiisit. Pese ja viipaloi retiisit. Halkaise kurkku. Koverra pois siemenet ja kuutioi kurkku. Lisää kasvikset kannelliseen rasiaan.

  2. Kaada kasvisten päälle etikka, sokeri ja suola. Ravista muutama minuutti.

  3. Poista kuhafileistä ruodot. Viipaloi fileet annospaloiksi.

  4. Sulata voi pannulla. Lisää timjamin oksia voihin hautumaan muutamaksi minuutiksi. Paista kalapaloja yrttivoissa noin 5 minuuttia. Rouhi päälle suolaa ja pippuria.

VINKKI! Tarjoa kuha perunamuusin kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Mikko Hannula

Savulohi-fenkolipasta valmistuu nopeasti. Voit vaihtaa savulohen myös kylmäsavuloheen tai vaikka broileriin. Näin saat samasta kastikkeesta useamman vaihtoehdon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Savulohi-fenkolipasta

Ainekset

400
g
tagliatellea tai täysjyvä spagettia
2
salottisipulia
1
valkosipulinkynsi
1
fenkoli
1
rkl
rypsiöljyä
3
dl
suolatonta kasvislientä
2
dl
kevyt ruokakermaa 4 %
1
sitruuna
200
g
savulohta
½
dl
ruohosipulia
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Laita pastavesi kiehumaan.

  2. Kuori salottisipulit ja valkosipulinkynnet, hienonna. Pese fenkoli, halkaise ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Säästä fenkolin varret koristeluun.

  3. Laita pasta kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaan.

  4. Kuullota salottisipuleita öljyssä minuutin ajan. Lisää valkosipulit, kuullota hetki. Lisää fenkolit, kasvisliemi ja kerma. Anna kiehua noin 5 minuuttia.

  5. Pese sitruuna ja raasta hienolla terällä, lisää kuoriraaste kastikkeen joukkoon. Purista 1 rkl sitruunamehua joukkoon.

  6. Lisää paloiteltu savulohi, hienonnettu ruohosipuli, suola ja rouhittua mustapippuria. Tarkista maku. Valuta pasta ja tarjoa kastikkeen kanssa, joko erikseen tarjottuna tai sekoita pasta ja kastike keskenään. Koristele fenkolin varsilla.