Näin paloitellaan hyönteisen ruho. Kuvitus: Ninna Lindström.
Näin paloitellaan hyönteisen ruho. Kuvitus: Ninna Lindström.

Ruokamaailman rajojen testaaminen kiehtoo yhä useampia.

Mitä herkkua! Kauhon lautaselleni lisää rapeita pieniä mykeröitä singaporelaisravintolassa. Ne ovat syvän punaruskeita... ja nehän ovat kovakuoriaisia, huomaan hämmennyksekseni. 25 vuoden takainen reppumatka Kaakkois-Aasiaan ja Australiaan laajensi ruokatajuntaa tehokkaasti.

Sittemmin olen hörpännyt merisiilin sisuksia, järsinyt luontevasti siankorvia, poliittisesti epäkorrektisti maistanut valasta ja nieleskellyt haineväkeittoa, kun en tiennyt evien hankkimiseen liittyvistä julmuuksista.

Niin on moni muukin. Erikoisten ruokien nauttimisesta on tullut kansanhuvia. Netti pursuaa päivityksiä, kuvia ja blogeja, joissa dokumentoidaan outouksien syömistä. Samalla omituisuudet muuttuvat vähitellen tavallisemmiksi.

Hyönteisherkuttelu on malliesimerkki ruokamaailman rajojen siirtymisestä. 25 vuotta sitten hyönteisten syönti oli länsimaissa hyvin outoa. En olisi itsekään rouskuttanut kovakuoriaisia, jos olisin heti nähnyt mitä suuhuni pistin.

Isossa osassa maailmaa hyönteisiä on syöty aina, mutta länsimaissa ne hävisivät ruokavaliosta viljelyn ja karjanpidon yleistyttyä. Niistä tuli tuholaisia. Hyönteiset alkoivat ryömiä takaisin suupieliimme sokeeraavaa syömistä etsivien ruokafriikkien kokeiluina. Sitten niitä nieleskeltiin television selviytymisohjelmissa.

Nyt hienoissa ranskalaisravintoloissa voi nauttia matoja, heinäsirkkoja ja vesiskorpioneja. René Redzepi, tanskalaisen Noma-ravintolan perustaja, on tarjoillut aterioillaan sitruunaisen kirpakoita, eläviä muurahaisia. Thaimaan-lomillaan suomalaiset maistelevat friteerattuja torakoita.

Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä sanoo, että hyönteiset ovat jo menettäneet ”koitos”-asemaansa. Hyönteisiä syömällä ei enää pysty todistamaan olevansa kova mimmi tai jätkä.

Outojen ruokien maistelu on eräänlainen oikotie, Mäkelä sanoo.

– Syömme itsemme sisään toiseen kulttuuriin.

Parinkymmenen vuoden kuluttua keskustelemme mitä todennäköisimmin jo aivan luontevasti lempiheinäsirkkalajeistamme, vähän niin kuin nyt sushista.

Hyönteisten syöminen ei ole pelkkä muoti-ilmiö. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO tarjosi viimevuotisessa raportissaan hyönteisiä ratkaisuksi maailman ruokapulaan. Hyönteiset ovat hyvää proteiinia ja hyönteiskilon tuottamiseen tarvitaan moninkertaisesti vähemmän rehua kuin esimerkiksi naudanlihakilon tuottamiseen.

Kaikki länsimaalaiset eivät suostu nielemään hyönteisiä kokonaisina. Siksi hyönteisistä jauhetaan jo jauheita ja niistä prosessoidaan kalapuikkomaisia pötkylöitä. Maussa ei ole vikaa, mutta länsimaisessa kulttuurissa hyönteisiin liittyy paljon tuhoeläin- ja muita ällöttäviä mielikuvia.

Toisaalta, mitä ällöttävämpi ja aidompi, sen parempi. Yhdysvalloissa erikoisten ruokien harrastamisesta on syntynyt kukoistavia, anarkistia alakulttuureja. Dana Goodyear kuvailee uudesta amerikkalaisesta ruokakulttuurista kertovassa Anything That Moves -kirjassaan, miten innokkaimmat harrastajat käyvät vain halvoissa etnisissä ravintoloissa, joilla ei ole parasta hygienialuokitusta.

Kalleus ja liika hygienia vievät autenttisuuden, nämä rajankäyjät ajattelevat. Heille lievä ruokamyrkytys on pieni hinta kokemuksesta ja omien pelkojen voittamisesta.

Toukkien syöminen on myös ruokakapinaa

Terveysviranomaisten kieltämien ruokien syöminen on paitsi uusien elämysten etsimistä, myös keino kapinoida auktoriteetteja vastaan. Fanaattisimmat salakuljettavat Yhdysvaltoihin kiellettyjä ruokia: toukkia, papulajeja ja tarantelloja. Hämähäkin syöminen on aitouden etsimistä prosessoitujen ruokien maassa.

Koti- ja salaravintoloissa nautitaan marihuanalla maustettuja menuja, hörpitään raakamaitoa ja syödään ankanmunista kuoriutumaisillaan olleita linnunpoikasia nokkineen ja luineen. Ruoka on niin henkilökohtainen asia, että yllättävän moni kyseenalaistaa viranomaisten oikeuden määrätä, mitä kansalainen saa suuhunsa laittaa.

Elävä ravinto saa uuden merkityksen, kun lukee Goodyearin kuvailuja suun sisäpuolelle tarrautuvasta mustekalanlonkerosta tai syöjän puraisuun kuolevista katkaravuista. Youtubessa on videonpätkiä, joissa herkutellaan pulskia, eläviä toukkia syömällä. Toukat ovat sen verran sitkeitä, että ne eivät katkea yhdestä puraisusta, vaan niitä pitää nirhata hampailla useasti.

Länsimaissa elävän toukan syöminen kuvottaa, mutta sitruunanmehusta säpsähtävä, elävä osteri herauttaa veden kielelle. Monimutkainen kulttuurinen mekanismi määrittää, mitä pidämme hyvänä. Ja tietysti myös ruuan saatavuus: ehkä jossain taustalla häälyy myös se, että kivikaudella Pohjanmeren rannoilla osterit olivat perusruokaa.

Nisäkkäiden liha on toinen hyvä esimerkki ruokaan liittyvistä tabuista. Lihantuotannon äärimmäinen teollistuminen sai aikaan sen, että suurelle osalle ihmisistä kelpasi 1980-luvulla syötäväksi eläintä mahdollisimman vähän muistuttava siisti lihas, ja sekin mielellään jauhettuna.

Sitten palattiin taas vanhaan. Fergus Hendersonin Lontooseen 1990-luvun puolivälissä perustama St. John -ravintola nousi kulttimaineeseen, koska sen periaatteena oli hyödyntää koko eläin kärsästä saparoon. Sisäelinten ja poskilihojen syöminen oli eksoottista 1990-luvun alun Britanniassa, mutta nyt niitä, kiveksiä ja korvia löytyy yleisesti ravintoloiden ruokalistoilta.

Jäljellä on kuitenkin rajoja, joiden ylittäminen tuntuu ainakin nyt mahdottomalta.

– Koira, professori Mäkelä sanoo. Hänen mukaansa koira on Suomessa niin läheinen ihmisen kumppani, että sen ruuaksi valmistaminen veisi ajatukset liian lähelle kannibalismia, absuluuttista tabua.

Annukka Oksanen

Hylkää vanhentuneet opit marinoinnista ja ota haltuun jälkimarinointi. Saat lihoihin ja kasviksiin monin verroin enemmän makua.

Grilliruoka ja marinadi kuuluvat yhtä kiinteästi yhteen kuin juhannus ja koivut. Harva pysähtyy miettimään, pitääkö raaka-aineet todella marinoida jo ennen kypsentämistä. Jälkimarinointi on helppo tapa saada kunnolla makua lihaan, kalaan ja kasviksiin. Nimensä mukaisesti raaka-aineet marinoidaan vasta kypsennyksen jälkeen sen sijaan, että niitä kylvetettäisiin marinadissa tuntitolkulla. Jälkimarinoinnin voi hoitaa vielä nopeammin vain sivelemällä kypsää lihaa makeahkolla, kiiltävällä mauste- eli glaseerauskastikkeella.

1. Liha ei hyödy lilluttamisesta

Yön yli marinoinnissa ei ole kyse vain grillaajien pinttyneestä tavasta ja tottumuksesta, vaan meidät on opetettu, että marinointi pehmentää lihaa. On totta, että marinadin happo, kuten etikka tai sitruunamehu laskee lihan ph:ta ja rikkoo sen rakennetta. Todellisuudessa prosessi on kuitenkin hyvin hidas ja useimmiten vaikutus jää vain pinnalle, muutaman millimetrin syvyyteen. Kaiken lisäksi; jos happoisassa marinadissa innostuu kelluttamaan lihaa kovin pitkiä aikoja, sen pinnasta tulee helposti muhjuinen, pehmeän sijaan. Perinteinen marinadi toimiikin parhaiten ohuille suikaleille ja pienille paloille, joihin se pääsee tunkeutumaan.

2. Kuuma kasvis imee makua

Jälkimarinointi on verraton tapa maustaa myös kasviksia, sillä esimerkiksi keitetty tai grillattu peruna imee lämpimänä hyvin makua. Nopea kesäpasta syntyy niin, että paahdat tai grillaat ensin ronskiksi paloiksi leikattuja kasviksia ja annat maustua jälkimarinadissa sillä aikaa, kun pasta kiehuu.

3. Grillin putsaaja kiittää

Jos lihan pinnassa on kovin paljon kosteaa marinadia, se ei paistu kunnolla rapeaksi ja tarraa vain grilliin kiinni. Koska jälkimarinadi levitetään vasta grillaamisen jälkeen, on selvä, että grillikin pysyy siistimpänä.

 

Yhdistä parhaat puolet

Paras lopputulos syntyy yhdistämällä vanhaa ja uutta. Tee kostea marinadi vasta kypsennyksen jälkeen, mutta kuivamarinoi liha mausteseoksessa, eli rubissa ennen grillaamista. Kuivamausteet kannattaa hieroa kunnolla lihan pintaan niin, että se hieman rikkoutuu. Näin saat taatusti kaikki maut talteen ja esille.

 

Helppoakin helpompi marinointiopas tarjoaa luottomarinadit eri grilliherkuille.    

 

 

 

Jos mökiltä löytyy uuni, kulho, sekoitusväline ja pari vuokaa, voit leipoa melkein mitä vain: piirakoita, sämpylöitä ja muffineja. Poimi ideat talteen mökkilomaa varten! Ohjeet toimivat myös silloin, kun haluat leipoa kesän herkut vähän helpommin.

Leivo sekoittamalla

Sekoittamalla valmistuvat taikinat ovat mökillä ihan parhaita. Vaikka sähkövatkain kuuluisikin mökin varustukseen, yksinkertainen taikina vähentää tiskiä ja työvaiheita. Parhaassa tapauksessa vuoka toimii taikinan sekoitusastiana, kuten tässä reseptissä. Voit vaihdella marjoja sen mukaan, mitä satut saamaan.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Kesän helpoin mustikkapiirakka
Resepti
Kesän helpoin mustikkapiirakka

 

Myös muffinitaikinan voi valmistaa sekoittamalla. Tärkeintä on notkistaa rasva hyvin pehmeäksi. Sen voi tehdä vaikkapa unohtamalla voin pöydälle pariksi tunniksi ja aloittamalla leipomisen vasta sitten. Jos mökille ei sattunut mukaan muffinipeltiä, voit paistaa muffinit tukevissa paperisissa muffinivuoissa. Maailman helpoin kuorrutus on valmiiksi karamellisoitu maitotiiviste eli dulce de leche, jota löytyy useimpien kauppojen säilykehyllyiltä. Näihin muffineihin sopivat vadelmien lisäksi yhtä hyvin mustikat tai raparperipalat.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Vadelma-toffeemuffinit
Resepti
Vadelma-toffeemuffinit

 

Mansikkakakku on mökkikauden ehdoton herkku. Myös sen taikina onnistuu yksinkertaisimmillaan yhdistämällä ainekset. Jos kesäpaikkakuntasi kaupasta ei löydy hasselpähkinäjauhetta, voit vaihtaa sen mantelijauheeseen. Muscovadosokerin tilalla voi käyttää fariinisokeria eikä maku kärsi, jos lakritsijauheen jättää pois. Päälle ranskankermaa ja mansikoita, ja kesän ihanin mökkikakku on valmis.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Muscovado-mansikkakakku
Resepti
Muscovado-mansikkakakku

 

Sekoittamalla valmistuva sämpylätaikina kohoaa yön aikana jääkaapissa. Tarvitset taikinaan yksinkertaisimmillaan vain puurohiutaleita, vehnäjauhoja, kuivahiivaa, suolaa, vettä ja öljyä. Muuntele taikinan aineksia sen mukaan, mitä jauhokaapistasi löytyy. Aamulla jääkaapissa odottaa taikina, joka on valmiina lusikoitavaksi pellille. Tämä sämpyläohje on hyvä pitää mielessä myös silloin, kun leipä sattuu mökiltä loppumaan ennen seuraavaa kauppareissua.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Superhelpot aamiaissämpylät
Resepti
Superhelpot aamiaissämpylät

 

Leivo valmistaikinasta

Valmiit muro- ja kauramurotaikinat ovat mökillä käytännöllisiä. Paketillinen taikinaa sulaa leivontavalmiiksi puolessa tunnissa. Voit taputella sen suoraan piirasvuoan (Ø 26–28 cm) pohjalle ja reunoille, sillä rasvainen taikina irtoaa vuoasta helposti. Päälle voit tehdä seoksen mamman marjapiirakan tyyliin: purkillinen kermaviiliä, yksi muna, 3/4 dl sokeria ja vaniljasokeria. Sekoita joukkoon muutama desi saamiasi marjoja, levitä piirakan päälle ja paista uunin alaosassa 25–30 minuuttia.

Valmismurotaikinaan voi myös sekoittaa makuaineita, kuten tässä raparperipiirakan ohjeessa. Siinä raparperit ovat kauniina riveinä piirakan päällä, mutta idea on yhtä simppeli.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Pistaasi-raparperipiirakka
Resepti
Pistaasi-raparperipiirakka

 

Kesän helpoin piirakka voi olla myös pullataikinapohjainen, jos käyttää valmista, pakasteena myytävää pullataikinaa. Pirkka-tuotteena löytyvä pakastepullataikina on gluteenitonta. Jos käytät kaulimiseen gluteenitonta jauhoseosta, piirakka sopii myös keliaakikoille. Piirakan ideana on korvapuustin maku, joka saadaan käärimällä taikinan täytteeksi kanelia ja leikkaamalla rulla paloiksi vuoan pohjalle. Paista piirakka uunin alaosassa, jotta pohja paistuu kypsäksi siinä ajassa missä täytekin. Mehevään täytteeseen voit käyttää edellisen vuoden pakastemustikat tai pari mukillista tuoreita mustikoita. Pakastemustikoista täyte saa kauniin violetin sävyn, tuoreet mustikat taas pilkuttavat vaalean täytteen hauskasti.

 

PS Jos mökilläsi ei ole kunnon uuniakaan, muista valmiit kakkupohjat. Parhaita ovat kaupan leipäosastolta löytyvät marenkipohjat, joista voi kasata kermavaahdon ja marjojen kanssa vaivatta herkullisen kakun. Myös valmis reunallinen torttupohja on helppo elvyttää kostuttamalla se kunnolla esimerkiksi laimennetulla, kevyesti sokeroidulla sitruunamehulla. Kerma-rahkatäyte ja marjat saavat valmispohjaankin tehdyn tortun maistumaan ihanalta. 

Kuva: Anna Huovinen.