Haluaisitko lisätä kasvisten osuutta lautasellasi? Et ole yksin. Kokosimme viisi vinkkiä, joiden avulla teet sen helposti. Mehevyysvaroitus!

1. Vaihda pasta tai riisi kasvisversioon

Vaikka voisi kuvitella toisin, kasvisriisin ja -pastan suosion huippua ei ole lähellekään saavutettu. Moni haluaa vaihtaa kauhomishimoa herättävän pastansa terveellisempään vaihtoehtoon. Kaupoissa myydään tarkoitukseen erilaisia sorveja ja spiraalileikkureita, mutta kasvispasta onnistuu mainiosti myös perinteisemmillä välineillä.

Kukkakaaliriisi valmistuu raastamalla kukkakaali karkealla terällä tai jauhamalla sen monitoimikoneessa hienoiksi muruiksi. Muruja keitetään vesitilkassa minuutti pari, kunnes neste on haihtunut. Esikypsennetyt murut kumotaan öljytylle pannulle ja paistetaan rapeiksi ahkerasti käännellen. Valmiin kukkakaaliriisin voi maustaa oman maun mukaan ja käyttää lisukkeena.

Mausteöljyssä paistaminen antaa kukkakaaliriisille ytyä. Lisäämällä joukkoon paahdettuja pähkinöitä, papuja ja kasviksia kukkakaaliriisistä saa kokonaisen aterian.   

Artikkeli jatkuu alapuolella
Pilkutettu kukkakaaliriisi
Resepti
Pilkutettu kukkakaaliriisi

Porkkanoista valmistuu nauhamaista pastaa ihan tavallisella, terävällä kuorimaveitsellä. Rakenteeltaan pehmeämpi kesäkurpitsa kannattaa puolestaan höylätä juustohöylällä suikaleiksi ja leikata edelleen kapeiksi nauhoiksi. Jos omistat mandoliinileikkurin tai julienneraudan, käytä sitä kesäkurpitsan käsittelyyn. Parhaiten tarkoitukseen sopivat napakat ja pienet kesäkurpitsat, joiden sisus ei ole liian kostea tai höttöinen.

Yksinkertaisin tapa saada kasvisten rakenne pehmenemään pastaa muistuttavaksi on käsitellä ne suolalla tai marinoida sopivasti happoa sisältävässä mausteöljyssä. Jos kuitenkin haluat kypsentää kasvispastasi, suosi nopeaa vokkaamista. Niin kasvisten rakenne pysyy napakkana, värit ja maut säilyvät.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Terveyspasta porkkanasta
Resepti
Terveyspasta porkkanasta

 

2. Raasta kasviksia kastikkeeseen ja risottoon

Vanha kikka saada lapset syömään kasviksia toimii edelleen ja sopii myös aikuisille. Tee siis kuin italialaiset ja höystä bolognese porkkanalla ja palsternakalla. Mitä hienompi raaste, sitä paremmin se katoaa kypsyvään kastikkeeseen. Vain maku ja mehevyys kertovat, että joukossa on muutakin kuin jauhelihaa ja tomaattia. Sama toimii yhtä hyvin härkis- ja nyhtökaurakastikkeiden kanssa. Jos yhdistät pastan ja kastikkeen vuokaan ja kuorrutat uunissa, voit raastaa joukkoon kasviksia vielä reilummin. Raastetut kasvikset sopivat myös keittoihin, kaalipataan ja vokkiruokiin.

Raastamalla saa jopa punajuuresta helposti kypsyvää. Kiireessä tai laiskuuden iskiessä kannattaa turvautua monitoimikoneeseen, joka hoitaa käsittelyn näppärästi.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Punajuuririsotto
Resepti
Punajuuririsotto
Artikkeli jatkuu alapuolella
Parempi bolognese
Resepti
Parempi bolognese

 

3. Paahda kasviksia kerralla reilusti

Kun seuraavan kerran olet aikeissa kuumentaa uunin kasvisten paahtamista varten, kurkista vielä kerran jääkaapin vihanneslokeroon ja paahda sieltä samalla loputkin. Ensimmäisen satsin voit käyttää lisukkeena saman tien, loput säilyvät jääkaapissa seuraaville aterioille. Paahdettuja kasviksia voi ripotella pizzan päälle, kasvispastoihin ja munakkaaseen. Ekstrahyvää jääkaappiin jemmatuista paahtokasviksista saa, kun upottaa ne tilkalla balsamicoa maustettuun öljyyn. Ne toimivat kylmänäkin antipaston tapaan.

Artikkeli jatkuu alapuolella
Paahdetut kasvikset
Resepti
Paahdetut kasvikset
Artikkeli jatkuu alapuolella
 Maailman paras arkipasta
Resepti
Maailman paras arkipasta

 

4. Muista kasvispihvit 

Jos opettelet tämän tuhtien kasvispihvien kaavan, voit muunnella sitä erilaisilla kasvisraasteilla ja mausteilla loputtomiin. Toinen vaihtoehto on ottaa haltuun röstimäisten kasvispihvien ohje, jossa kasvisraasteet saadaan pysymään koossa kananmunalla, papumurskalla, jauhoripauksella tai jopa kaurapuurolla. Kun kasvikset ujuttautuvat lautaselle myös proteiinia sisältävässä pihvissä, päivän värisuora tulee helpommin täyteen. 

Artikkeli jatkuu alapuolella
Kaura-kasvispihvit
Resepti
Kaura-kasvispihvit
Artikkeli jatkuu alapuolella
Pirteät porkkanapihvit
Resepti
Pirteät porkkanapihvit

 

5. Älä jämähdä perussalaattiin

Jos lisukesalaattisi uhkaa unohtua kurkku-tomaatti-salaatti-linjalle, tee tietoinen muutos. Poimi seuraavalla kauppareissulla koriin jotain muutakin salaattiin sopivaa, jonka olet aikeissa ohittaa kasvisosastolla. Hyviä vinkkejä satokauden kasviksiin ja hedelmiin saa kaupan kylteistä. Jos kaipaat valmiita salaattireseptejä, kokeile jotain näistä:

Artikkeli jatkuu alapuolella
Sateenkaarisalaatti
Resepti
Sateenkaarisalaatti
Artikkeli jatkuu alapuolella
Lupita-salaatti
Resepti
Lupita-salaatti
Artikkeli jatkuu alapuolella
Adjika-salaatti
Resepti
Adjika-salaatti

Kuva: Reetta Pasanen