Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 126 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Ohratto eli ohrasta tehty risotto on maultaan riisiversiota syvempi. Syksyiset sienet voi myös lisätä ohrattoon mausteisen makkaran pariksi.

Herkullinen, terveellisempi ja kotimainen vaihtoehto risotolle on suomalaisesta ohrasta tehty ohratto. Ohrassa on enemmän makua kuin risottoriisissä. Lisäksi se on ravintorikkaampaa ja sen ostaminen tukee suomalaista ruoantuotantoa.

Kotimaisuus yhdistyy sulavasti välimerellisiin makuihin, kun ohrattoa varten paistetaan mausteista chorizomakkaraa ja valkosipulia. Mausteiksi käy rosmariini sekä savupaprika ja oliivit. Suolaa ei tarvitse erikseen lisätä, sillä ohratto kypsyy tomaattisessa kanaliemessä.

Ohrattoa ei tarvitse hämmentää jatkuvasti, toisin kuin risottoa, mikä vapauttaa aikaa esimerkiksi lisukesalaatin tekemiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Chorizo-ohratto

Ainekset

1
pötkö (200 g)
chorizoa
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
4
dl
ruokaohraa
3
oksaa rosmariinia (tai 2 tl kuivattua rosmariinia)
1
tl
jauhettua savupaprikaa
1
litra kanalientä
1
tlk
tomaattimurskaa
1
dl
mustia kivettömiä (kalamata)
oliiveja viipaloituna

Työvaiheet

  1. Kuori ja paloittele chorizo pieneksi. Paista omassa rasvassaan isolla pannulla rapeaksi, siirrä reikäkauhalla sivuun.

  2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja paista samalla pannulla chorizon rasvassa muutaman minuutin ajan.

  3. Hienonna rosmariini joukkoon ja lisää savupaprika ja ohra. Paista sekoitellen minuutin ajan.

  4. Lisää kanaliemi, tomaattimurska ja oliivit. Keitä noin 20 minuuttia ilman kantta, kunnes kaikki neste on imeytynyt ohraan.

  5. Nosta chorizoa valmiiden annosten päälle.

Kommentit (1)

Vierailija

Erinomainen resepti, pääsi meillä vakituiseen kiertoon! Kiitos.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Nopea nuudeli-kanasalaatti on helppo ottaa evääksi sillä se maistuu myös kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Teriyaki-kanasalaatti

Ainekset

2
levyä ramennuudeleita
1
pkt (300 g)
kanasuikaleita
1
rkl
öljyä
2
rkl
teriyakikastiketta
1
ps
salaattisekoitusta
1
paprika
½
kurkku
pieni pala kaalia
1
dl
suolapähkinöitä
Kastike
1
limetin mehu
1
dl
seesaminsiemeniä
1
dl
majoneesia
¾
dl
vettä
1
rkl
soijakastiketta
½–1
tl
chililastuja
½
rkl
(fariini)sokeria

Työvaiheet

  1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja pyyhi kanapalat. Ruskista palat pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon teriyakikastike.
  3. Pilko paprika ja kurkku. Raasta kaali.
  4. Yhdistä salaattiainekset isossa kulhossa tai jaa valmiiksi neljään kannelliseen lounasrasiaan.
  5. Valmista kastike. Purista limetin mehu. Lisää ainekset kulhoon ja surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada kastiketta salaatin päälle.