Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Taina Tellman KUVA Arto Vuohelainen

Nutellalla täytetty banaanipizza sopii yhtä hyvin niin lasten kuin aikuistenkin kekkereihin. Makea herkku toimii myös brunssipöydässä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2 kpl
Valmistusaika
1 t 15 min

Banaanipizza

Ainekset

Taikina
1 1/2
dl
kevytmaitoa
1/4
pkt (12,5 g)
hiivaa
2
rkl
sokeria
1/2
tl
kardemummaa
3 1/4
dl
vehnäjauhoja
1/2
dl
sulatettua voita
Täyte
1
dl
suklaa-pähkinälevitettä (Nutella)
1
sitruunan mehu
3-4
banaania
2
rkl
ruskeaa sokeria
1
dl
saksanpähkinöitä

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää sokeri ja kardemumma.
  2. Alusta joukkoon vehnäjauhot ja lisää lopuksi voi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi, noin tunnin ajan.
  3. Jaa taikina kahtia. Kauli osat leivinpaperin päällä ohuiksi levyiksi. Levitä päälle Nutellaa.
  4. Purista sitruunan mehu lautaselle. Kuori banaanit ja viipaloi ne pitkittäin. Kasta viipaleet sitruunamehuun.
  5. Nosta banaanit Nutellan päälle. Ripota niille sokeria ja murskattuja saksanpähkinöitä. Paista pizzoja 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Vinkki! Voit käyttää pizzan päällä myös vaniljasokerilla maustettua ranskankermaa tai vaahterasiirapilla makeutettua maapähkinätahnaa.

Kommentit (1)

Vierailija

Nam! Kuinkahan onnistuisi maidoton versio?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström
Pehmeiksi paahtuvien luumujen ja hasselpähkinöiden hurmaava tuoksu nostattaa veden kielelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
15 palaa
Valmistusaika
55 min
Vaikeustaso
Helppo

Pähkinäinen luumupaistos

Ainekset

8–9
luumua
1
appelsiini
100
g
huoneenlämpöistä voita
1½
dl
fariinisokeria
2
munaa
2
dl
vehnäjauhoja
1¾
dl
hasselpähkinäjauhetta
1½
tl
leivinjauhetta
1
tl
vaniljasokeria
Pinnalle
½
dl
hasselpähkinärouhetta

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka (22 cm x 30 cm) leivinpaperilla. Voit paistaa kakun myös pyöreässä irtopohjavuoassa (Ø 22 cm).
  2. Leikkaa luumut puoliksi ja poista kivet. Raasta appelsiinista kuori ja purista ½ dl mehua.
  3. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten.
  4. Sekoita jauhot, hasselpähkinäjauhe, leivinjauhe ja vanilja keskenään toisesssa kulhossa. Kääntele jauhoseos voivaahdon sekaan. Lisää lopuksi appelsiinin mehu.
  5. Kaavi taikina vuokaan. Laita luumut taikinan pinnalle, mutta älä paina niitä syvälle. Ripottele päälle pähkinärouhetta.
  6. Paista uunin keskitasolla 30–40 minuuttia, kunnes taikina on keskeltä tikulla kokeiltaessa kypsä.

Vinkki! Purista lopusta appelsiinista mehua salaatinkastikkeeseen tai kalan tai lihan marinadiin.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
2½
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Näinkin tyylikkäältä voi näyttää perinteinen puolukkapuuro.
Näinkin tyylikkäältä voi näyttää perinteinen puolukkapuuro.
Pilvenpehmeä puolukkapuuro taipuu syksyiseksi trendiherkuksi, mutta maistuu myös perinteisesti maidon ja sokerin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Vispipuuro

Ainekset

1
l
vettä
1
dl
sokeria
½
tl
suolaa
4
dl
tuoreita puolukoita
tai 1
pussi (200 g)
pakastepuolukoita
1½
dl
mannasuurimoita
Lisäksi
1
prk
vaniljarahkaa
puolukkahilloa

Työvaiheet

  1. Kaada kattilaan vesi. Lisää sokeri ja suola.
  2. Kun vesi kiehuu, lisää puolukat. Keitä hiljalleen 8 minuuttia.
  3. Vispilöi joukkoon mannasuurimot. Hauduta puuroa 5 minuuttia välillä sekoittaen.
  4. Jäähdytä puuro. Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
  5. Lusikoi annoksiin vaniljarahkaa ja puolukkahilloa.

Vinkki! Puuron voi tehdä samalla ohjeella herukoista. Puuro sopii vegaanille, jos käytät lisukkeena rahkan sijasta vaniljalta maistuvaa soijajugurttia.