Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2211 reseptiä.
Linkitetty 151 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen

Kirjailija Kati Tervon uunissa hautuneet tomaattisilakat sulavat suussa. Rullat maistuvat ihanilta kuoriperunoiden kanssa tai kylminä voileivän päällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + 1 t kypsentäminen
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattisilakat

Ainekset

600–700
g
silakkafileitä
tl
suolaa
½
tl
valkopippuria jauhettuna
1
dl
rypsiöljyä
4
rkl
tomaattipyreetä
3
rkl
balsamico- tai viinietikkaa
1
tl
sokeria
½
ruukkua
tilliä tai ruohosipulia

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
  2. Voitele uunivuoka öljyllä. Asettele silakkafileet nahkapuoli alaspäin leivinpaperille. Ripottele 1 tl suolaa ja valkopippuri fileille. Kääri fileet rullalle siten, että kalan kiiltävä nahkapuoli jää näkyviin. Täytä vuoka rullilla.
  3. Hienonna puolet tillistä tai ruohosipulista saksilla silakoiden päälle. Sekoita rypsiöljy, tomaattipyree ja etikka keskenään. Lisää mausteeksi sokeri ja ¼ tl suolaa. Levitä seos kalarullien päälle. Kypsennä silakoita uunissa 1 tunti.
  4. Hienonna loppu yrtti kypsien kalojen päälle. Tarjoa ruoka kuoriperunoiden ja kurkkusalaatin kanssa.

Kommentit (5)

Rullailee

Silakkafileistä kannattaa leikata saksilla selkäevä pois. Tekee fileestä vielä pehmeämmän.

Vierailija

Ihan kiva muuten, mutta rapusilakat on vanha resepti.

Markus Tapani Soikkeli

Nua rullat kun laittaa pystyyn niin mahtuu vuokaan paljon enemmän. Itse kyllä rypsiöljyn sijaan laitan tuplamäärän kermaa. Raavin vielä hiukka parmesaania päälle... No se taitaakin olla jo ihan eri resepti.

Aimo Paukkonen

Tuli vesi kielelle. Kokeilen heti

Sir Wanderer

Ihan  hyvä kermaton muunnelma  perinteisistä rapusilakoista. Kypsytysaika vaan on mielestäni turhan  pitkä. Silakathan ovat kypsät jo varttitunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me Naiset on lisännyt 1125 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
Ohje Anu Brask Kuva Johanna Jarva

Äyriäispastan mehevyyden salaisuus on helppo pesto, joka surautetaan sitruunamelissasta ja paahdetuista kurpitsansiemenistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
3 dl
Valmistusaika
20 min + pakasteen sulattaminen
Vaikeustaso
Helppo

Sitruunamelissapestolla maustettu äyriäispasta

Ainekset

PESTO
1
ruukku (noin 3 dl)
sitruunamelissaa
1–2
valkosipulinkynttä
40
g (1 dl)
parmesanjuustoa
½
dl
kurpitsansiemeniä
2
rkl
vaaleaa balsamicoa
1 ½
dl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
LISÄKSI
1
pkt (350 g)
pakasteäyriäisiä (Esim. Pirkka äyriäissekoitus)
2
rkl
oliiviöljyä
½
sitruunan mehu
400
g
pastaa

Työvaiheet

  1. Hienonna sitruunamelissa varsineen tehosekoittimen tai sauvasekoittimen kulhoon. Hienonna valkosipulinkynnet ja raasta parmesaani. Lisää yrttien joukkoon.
  2. Paahda kurpitsansiemeniä kuumalla, kuivalla pannulla noin 1 minuutin ajan. Lisää siemenet ja öljy sitruunamelissan joukkoon ja soseuta tasaiseksi pestoksi. Voit jättää peston myös karkeammaksi seokseksi.
  3. Sulata äyriäiset pakkauksen ohjeen mukaan.
  4. Keitä pastaa pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Ota 1 dl keitinvettä talteen. Valuta kypsä pasta siivilässä.
  5. Kuumenna öljy pannulla, paista valutettuja äyriäisiä muutama minuutti kovalla lämmöllä. Lisää joukkoon pasta ja keitinvettä ja kiehauta niin, että neste haihtuu. Purista joukkoon sitruunan mehu ja lusikoi joukkoon reilusti pestoa. Tarjoile heti.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2211 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta alkuruokana tai 2 pääruokana
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Simpukat vinho verdessä

Ainekset

1
kg
sinisimpukoita
3
valkosipulinkynttä
2
chilipalkoa
3
rkl
oliiviöljyä
dl
vinho verdeä tai muuta kuivaa valkoviiniä
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
1
ruukku
korianteria
1
sitruuna

Työvaiheet

  1. Huuhtele simpukat kylmällä vedellä siivilässä. Vedä tai raaputa kuoren välistä ”parrat” pois. Poista joukosta simpukat, joiden kuori on rikkoutunut. Kopauta raollaan olevia simpukoita työtasoa vasten. Jos simpukka ei sulkeudu, heitä se pois.
  2. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuutioi chilit. Kuullota valkosipulia ja chiliä öljyssä kattilassa sekoitellen muutama minuutti. Lisää simpukat, viini, suola ja pippuri, peitä kattila kannella ja keitä noin 5 minuuttia välillä kattilaa ravistellen.
  3. Poimi avautuneet simpukat tarjoiluastiaan ja peitä foliolla. Heitä avautumattomat simpukat pois.
  4. Siivilöi liemi talteen ja kaada takaisin kattilaan. Keitä ilman kantta noin 5 minuuttia tai kunnes liemi on tiivistynyt puoleen. Hienonna korianteri ja lohko sitruuna.
  5. Kaada kuuma liemi simpukoille. Viimeistele korianterilla ja sitruunamehulla. Tarjoa sellaisenaan tai leivän ja aiolin kanssa.
Helsingin Sanomat on lisännyt 113 reseptiä.
Linkitetty 44 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Tuomas Kolehmainen

Nämä mehevät kalatacot kootaan lettusten sijaan salaatinlehdille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

”Kalatacot” salaatinlehdillä

Ainekset

4
baby gem -salaattia
2
avokadoa
250
g
kirsikkatomaatteja
1
rkl
limettimehua
hiutalesuolaa, mustapippuria myllystä
1
prk
tex mex -salsakastiketta
2
prk
säilöttyä kalaa, esimerkiksi lohta tai tonnikalaa (yhteensä noin 370 g)
100
g
cheddaria raastettuna
1
ruukku
korianteria

Työvaiheet

  1. Huuhtaise ja kuivaa salaatinlehdet. Laita ne tarjoiluvadille.
  2. Halkaise avokadot, lusikoi avokadonliha kuorista ja painele haarukalla soseeksi. Mausta limetillä, suolalla ja pippurilla. Viipaloi kirsikkatomaatit.
  3. Anna jokaisen syöjän koota omat taconsa nostamalla salaatinlehdelle avokadoa, tomaattia, salsakastiketta, kalaa, juustoa ja korianteria.
Helsingin Sanomat on lisännyt 113 reseptiä.
Linkitetty 84 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Salaattipiirakassa uuniin pääsee pelkkä piirakkapohja. Jäähtyneen pohjan täytteeksi laitetaan piparjuurituorejuustosta ja ranskankermasta tehty kastike, savukalaa, kurkkua, babypinaattia ja keitettyä kananmunaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8–10
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Rapea savukalasalaattipiirakka

Ainekset

2 ½
dl
ruisjauhoja
½
dl
auringonkukansiemeniä
½
dl
kurpitsansiemeniä
2
rkl
pellavansiemeniä
2
rkl
seesaminsiemeniä
¾
tl
suolaa
½–¾
dl
kylmää vettä
½
dl
öljyä
TÄYTE
2
keitettyä kananmunaa
150
g
ranskankermaa
100
g
piparjuurituorejuustoa
1
rkl
dijoninsinappia
1
rkl
sitruunamehua
ripaus
suolaa ja sokeria
50
g
babypinaatinlehtiä
½
tuorekurkkua
250
g
savukalaa, esimerkiksi pieniä savumuikkuja tai lämminsavustettua lohta
½
dl
tilliä hienonnettuna
1
rkl
öljyä
hiutalesuolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita ruisjauhot, siemenet ja suola keskenään kulhossa. Lisää joukkoon kylmä vesi ja öljy. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja muotoile palloksi. Kauli taikina leivinpaperin päällä ruisjauhoja apuna käyttäen piirakkavuokaa (halkaisija 24 cm) hieman isommaksi pyöreäksi levyksi. Nosta taikina leivinpaperin päällä vuokaan ja painele taikina myös vuoan reunoille.
  2. Paista 225-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Anna jäähtyä rauhassa vuoassa. Nosta jäähtynyt piirakkapohja tarjoilulautaselle.
  3. Keitä kananmunia kiehuvassa vedessä 8 minuuttia. Jäähdytä kylmässä vedessä ja kuori munat.
  4. Sekoita ranskankerma, piparjuurituorejuusto, dijonsinappi ja sitruunanmehu kulhossa. Mausta ripauksella suolaa ja sokeria. Lusikoi ranskankerma-tuorejuustoseos pohjan päälle.
  5. Huuhtele babypinaatinlehdet ja kuivaa salaattilingossa. Pese tuorekurkku ja viipaloi mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi kananmunat munaleikkurilla.
  6. Nostele piirakan päälle pinaatinlehtiä, kurkkua, savukalaa, kananmunaviipaleita ja hienonnettua tilliä. Pirskottele päälle öljyä ja ripottele päälle vielä hiutalesuolaa.