Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 79 keittokirjaan.
OHJE Riikka Väliahde KUVA Panu Pälviä

Lehtikaali on täydellinen aines talvikauden salaatteihin. Sen maku on voimakas ja siksi se onkin parhaimmillaan tuhdin avokadokastikkeen kanssa.

Vaikka lehtikaalia käytetään usein paistettuna tai paahdettuna, se sopii salaatteihin myös ihan sellaisenaan. Tärkeintä on repiä lehti irti paksusta lehtiruodista ja paloitella palat pienemmiksi. Rakennetta voi halutessaan pehmittää lisäämällä lehtien joukkoon tilkan öljyä ja suolaa ja hieromalla lehtipaloja kevyesti sormin.

Voimakas lehtikaali tarvitsee rinnalleen täyteläisen kastikkeen. Oheisessa ohjeessa se valmistetaan avokadosta, sitruunasta ja kapriksista soseuttamalla. Joukossa on mukana myös vegaanisista ohjeista tuttuja ravintohiivahiutaleita, jotka antavat makuun maukasta paahteisuutta. Voit kuitenkin valmistaa kastikkeen ilman niitäkin.

Lehtikaalin paras ominaisuus salaatissa lienee se, ettei se kavahda lämpimiäkään höysteitä. Lisukkeeksi tarkoitetun broilerin voi siis tarjota salaatin kanssa kuumana suoraan pannulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Broileri-lehtikaalisalaatti

Ainekset

1
rkl
rypsiöljyä
2
broilerinrintafileetä
2
rkl
soijakastiketta
¼
tl
mustapippuria myllystä
150
g
lehtikaalia
2
rkl
seesamin- tai auringonkukansiemeniä
Kastike
1
avokado
½
sitruuna
2
rkl
ravintohiivahiutaleita
1
rkl
kapriksia
1
tl
hunajaa
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Tee ensin kastike. Halkaise avokado siemenen ympäri leikaten. Lusikoi hedelmäliha sauvasekoittimen kulhoon. Purista sitruunan mehu joukkoon. Lisää ravintohiivahiutaleet, kaprikset, hunaja, suola ja pippuri. Soseuta tasaiseksi.

  2. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lisää öljy ja paista rintafileitä molemmin puolin noin 5 minuuttia. Kypsä broileri tuntuu kiinteältä sormella painaessa. Lisää soijakastike pannuun ja anna kiehahtaa. Siirrä fileet pois pannusta ja mausta mustapippurilla.

  3. Revi lehtikaali lehtiruotien ympäriltä kulhoon. Lisää kastike ja sekoita. Viipaloi broileri, laita salaatille ja viimeistele siemenillä.

Kommentit (6)

Vierailija

En ymmärtänyt, mikä ainesosa tästä teki caesarin??

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos huomiostasi, salaatti muistuttaa toteutustavaltaan ja maultaan caesarsalaattia, joten se on nimetty sen mukaan. Muutan nimen nyt kuitenkin broileri-lehtikaalisalaatiksi. 

Vierailija

Kiitos Emilia :)

Resepti oli kuitenkin tosi herkullinen!

rasvattu menekki

On tosi kevyttä! Avocadossa on vain 19,6%rasvaa ja 197kcal/100g. On niin kevyttä, että melkein pitää naulata kiinni, ettei sapuska lähde lentoon.

Suosittelen..

"ravintohiivahiutaleita"

Mitä ovat ja miksi niitä laitetaan salaattiin? Moni saa normihiivastakin turvotusta?

"paista rintafileitä molemmin puolin noin 5 minuuttia. Kypsä broileri tuntuu kiinteältä sormella painaessa."

Onkohan kypsää?   Itse tökkään haarukalla tms, kunnes tulee kirkastanestettä, säästyy ruokamyrkytykseltä.

Lehtikaali on jo  tähän aikaan aika sitkeää, siksi kypsennän hetken sitä pannulla, mutta vain hetken.

Olen nyt muutaman kk. pitänyt salaattipäivän vk:ssa salaattia ja jtk. proteenia, lohta, broiskua, mitä kaapista löytyy ja tuntuu, että pitää nälänpois kauemmin, kuin perus safga.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.