Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 109 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Rapeaksi paistettua, ohueksi nuijittua porsaanfileetä, ananasta ja nappi grillivoita. Havaijinleikkeen resepti vie ajatukset 1980-luvulle, jolloin leikkeitä tarjottiin lähes jokaisessa ravintolassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Havaijinleike

Ainekset

4
viipaletta (à 150 g)
porsaan ulkofileetä
1
tl
suolaa
½
tl
rouhittua mustapippuria
Leivitys
1
dl
vehnäjauhoja
2
kananmunaa
2
dl
korppujauhoja
Lisäksi
4
ananasrengasta
Paistamiseen
2
rkl
voita ja 2 rkl rypsiöljyä
Grillivoi
100
g
pehmeää voita
1
valkosipulikynsi
2
rkl
(suolatonta) grillimaustetta
noin ¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Tee ensin maustevoi. Kuori ja purista valkosipulinkynsi voin sekaan. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Lusikoi maustevoi tuorekelmun päälle, kääri tangoksi ja laita jääkaappiin jähmettymään.

  2. Leikkaa ulkofileeviipaleet pakastepussiin ja kahden elintarvikemuovin väliin ja nuiji hellästi noin puolen sentin paksuisiksi ohuiksi pihveiksi. Mausta liha suolalla ja pippurilla. Pyöräytä vehnäjauhoissa. Riko kananmunan rakenne ja kasta fileet munassa. Kieritä lopuksi korppujauhoissa.

  3. Kuumenna pannussa öljyä ja voita. Kun rasva hieman ruskistuu, paista leikkeet pari minuuttia per puoli.

  4. Paista ananasrenkaat lopuksi samassa rasvassa. Leikkaa grillivoista nappeja leikkeen päälle. Tarjoa havajinleike heti ananaksen, grillivoin ja esimerkiksi ranskalaisten tai perunamuusin kanssa.

Kommentit (3)

Ds

Maustevoi ei kuulunut hawajinleikkeeseen -70 ja -80 luvuilla.

Mesu63

Ei niin, eikä tuo mitä kutsut leivitykseksi ole sitä vaan se on panerointia. Leivitys on pelkällä vehnä-tai muulla jauholla tapahtuvaa esim kala vaikkapa muikut leivitetään ruisjauhoilla, leikkeet siis yleensä paneroidaan tuolla jauho-kananmuna-korppujauhoilla. Tämä opetettiin jo ravintolakoulussa aikoinaan.

pysytään kotimaisessa ruokaval...

Tuosta ohjeesta puuttuu vielä kuohukerma, että saadaa kaikki terveellisen aterian perusosat kasaan. Mustapippuri, grillimauste ja valkosipuli ovat suomalaiseen ruokavalioon sopimattomia, vierasperäisiä aineita. Ne voi korvata vaikka lanttu- tai naurisraasteella. Ananasrenkaatkaan eivät kuulu suomalaiseen ruokapöytään, ne kotvataan esin happamilla omenasiivuilla ja tyrnimarjoilla. Jälkiruuaksi ruisjauhopitsa, jonka päällä puolukkasurvosta ja oululaista rössyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Carbonaran inspiroima ruusukaalipasta on syysiltojen lohturuokaa parhaimmillaan. Kokojyväsinappi antaa pastalle hauskan lisän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Ruusukaali-pekonipasta

Ainekset

300
g
ruusukaaleja
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
150
g
pekonia
2
kananmunaa
2
dl
parmesaania hienoksi raastettuna
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
kokojyväsinappia
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria
½
ruukku lehtipersiljaa
LISÄKSI
400
g
nauhapastaa
1
dl
pastan keitinvettä

Työvaiheet

  1. Siisti ruusukaalien kannat. Poista tarvittaessa huonokuntoiset lehdet. Leikkaa ruusukaalit ohuiksi kiekoiksi.

  2. Kuori ja suikaloi sipuli. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Suikaloi pekoni. Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Raasta parmesaani hienoksi.

  3. Laita pasta kiehumaan pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustettuun veteen.

  4. Laita pekoni kylmälle pannulle ja paista rapeaksi. Siirrä pekonit pannulta sivuun odottamaan.

  5. Kuullota sipulit pannulla öljyssä. Lisää ruusukaalit ja paista sekoittaen noin 5 minuuttia. Lisää pekonit. Mausta sinapilla, suolalla ja pippurilla. Hienonna lehtipersilja joukkoon.

  6. Kun pasta on sopivan kypsää, kauhaise keitinvettä talteen ja valuta pasta siivilässä. Kaada pasta ja ruusukaaliseos kulhoon ja sekoita. Lisää kananmunat voimakkaasti sekoittaen. Lisää pastan keitinvettä tarvittaessa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.