Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 297 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Kuumaa, rapeaa ja hieman sitkeää. Perunaröstit ovat ihanan yksinkertainen ja helppo perunalisuke, jonka valmistamiseen ei mene puolta tuntia pidempään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta / 6 kpl
Valmistusaika
15min + kypsennys 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Perunaröstit

Ainekset

800-900
g (noin 5 kpl)
jauhoisia perunoita (esim. Rosamunda)
1
iso sipuli
1
rkl
omenaviinietikkaa
1 1/2
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria
Lisäksi
50
g
voita paistamiseen

Työvaiheet

  1. Kuori perunat ja sipuli. Raasta perunat raastimen karkealla terällä ja kuivaa raaste huolellisesti puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Kuori ja raasta sipuli.
  2. Sekoita perunaraaste, sipuli ja mausteet kulhossa huolellisesti.
  3. Laita iso nokare voita kuumaan paistinpannuun. Lusikoi noin 1 dl röstitaikinaa kolmeksi kasaksi pannuun ja paina kasat noin sentin paksuisiksi kiekoiksi esimerkiksi leveällä paistinlastalla. Anna paistua noin 1 minuutti. Käännä röstit varovasti ja paista niitä toiselta puolelta 1 minuutti. Alenna lieden lämpöä ja jatka paistamista 4–5 minuuttia. Käännä röstit yhden kerran paiston aikana.
  4. Paista toiset kolme röstiä samalla tavalla.

Vinkki Tarjoa röstien lisukkeena esimerkiksi kupillinen ranskankermaa, joka on maustettu vaikkapa raastetulla piparjuurella, kokojyväsinapilla tai hienonnetulla savukalalla. Kakkuset käyvät myös lisukkeeksi

Kommentit (10)

Sveitsiläinen

Öljyssä paistaminen tekee rösteistä rapeita.

Baar

Minusta rösti maistuu parhaalta kun se paistetaan öljyn ja voin sekoituksessa. Hyvää makua voista ja rapeutta öljystä.

Vierailija

Kannattaa sitten kaupassa katsoa tarkkaan ettei vahingossa osta Rosamundan sijasta BellaRosaa. Rosamundassa on hyvä ja raikas maku, mutta BellaRosassa maistuu vain tunkkaisuus.

SAT

Ei kai tälläinen käy että karsinogeenit tulevat "muotiin", tai että niitä mainosstetaan hyvän ruuan alaisuudessa. Hyvä ruoka ei aiheuta syöpää, kyse ei ole mausta vaan siittä mikä on hyvää ja mikä pahasta. Kun sitten kerran antaa ruuan palaa ja tottuu makuun niin joka toinen ateria sisältää karsinogeenejä. Käsitääkseni ruokakuva on laiton reseptin ja ohejeen yhteydessä kun se sisältää karsinogeenejä. Pitäsi olla varoitus tai ohjeistus ettei ruuassa saa olla mustaa palanutta osaa. muistan hyvin kun lapsena makkaran paistosta väänettiin mediassa ja telvisio mainoksissa ettei makkaraa saa polttaa vaikka tykkäsi palaneen makkarankuoren mausta, koska sellainen mainos on ohjeistus. Tunnen ihmisiä jotka eivät tiedä, sivistymättömiä henkilöitä jotka tekvät juuri niin kuin ohjeessa sanotaan vaikka ohje olisi terveyden vaarntava. Tai henkilöitä jotka tarvitsevat lakeja jotta eivät tekisi pahaa esim. luonnolle tai eläimille, muuten käytös ei muutu.

SAT

Korjattuna :)

Ei kai tälläinen käy että karsinogeenit tulevat "muotiin", tai että niitä mainostetaan hyvän ruuan alaisuudessa. Hyvä ruoka ei aiheuta syöpää, kyse ei ole mausta vaan siittä mikä on hyvää ja mikä pahasta. On eri makuja, mihin on tottunut tai erityisesti viehtynyt, mikä maistuu hyvälle ja mikä pahalle, jolloin hyvästä ruuasta puhutaan vain kun se on terveellistä ja hyväksi nk. ravintoa. Em. on etymologinen ja filosofinen aktuaalinen tosiasia. Kun sitten kerran antaa ruuan palaa ja tottuu makuun niin joka toinen ateria sisältää karsinogeenejä. Käsitääkseni ruokakuva on laiton reseptin ja ohjeen yhteydessä kun se sisältää karsinogeenejä. Pitäisi olla varoitus tai ohjeistus ettei ruuassa saa olla mustaa, palanutta osaa. Muistan hyvin 80-luvulla lapsena makkaran paistosta väännettiin yhteiskunnallista keskustelua, mitä näytetään mediassa ja tele-visio mainoksissa ettei makkaraa saa polttaa nuotiolla, grillissä; sitten kotona vaikka tykkäsi palaneen makkarankuoren mausta, koska sellainen mainos on ohjeistus, ei saa tehdä niinkuin mainoksessa näytetään. Ts. mainos tappaa :(  aikuisten kielellä. Tunnen ihmisiä jotka eivät tiedä, sivistymättömiä henkilöitä jotka tekevät juuri niin kuin ohjeessa sanotaan vaikka ohje olisi terveyden vaarantava, jopa niin että vähän vielä reippaamin kuin telkkarissa näytettiin. tiedän myös lukuisia henkilöitä jotka tarvitsevat lakeja, kunnan viranomaisia, poliiseja jotta eivät tekisi pahaa esim. luonnolle tai eläimille, lapsille, muuten käytös ei muutu.

Vierailija

Nyt tietysti THL ohjeistaa polttamaa ruuat jotta heille olisi lisää töitä ja geenipoolia voitaisiin muokata :) hahha. Hyvä vitsi :(

Vierailija

4 annosta/ 6 kappaletta?

Vierailija

Kerropas sveitsilaisille seuraavalla hiihtoreissulla että heidän kansallisherkkunsa on syöpäuhka istuutuessasi alppimajan päivällispöytään.

Vierailija

Enpä ole Sveitsissä käydessäni koskaan nähnyt röstissä noin pahasti karrelle poltettuja reunoja...

Vaula Tkalcan
Seuraa 
Liittynyt10.1.2015

Alkuperäinen „röschti“ tehdään keitetyistä perunoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Oliiviöljy on tomaattikeiton silkinpehmeän suutuntuman salaisuus. Ennen tomaattisesonkia keitto valmistuu säilötyistä tomaateista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
60 min
Vaikeustaso
Helppo

Pappa al pomodoro eli italialainen tomaattikeitto

Ainekset

3
valkosipulinkynttä
1
ruukku basilikaa
¾
dl
oliiviöljyä
¼
tl
mustapippuria
2
tlk (à 400 g)
kokonaisia kuorittuja tomaatteja
4–5
dl
vettä
1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
5
cm:n pala
kuivahtanutta vaaleaa leipää
n. 180
g
kirsikkatomaatteja
PINNALLE
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Nypi basilikasta lehdet erilleen, hienon­na varret.

  2. Kaada öljy kattilaan ja lisää valko­sipuli. Lämmitä matalalla lämmöllä, kunnes valkosipuli alkaa tuoksua, mut­ta ei ole ruskistunut.

  3. Lisää basilikan varret ja rouhi jouk­koon mustapippuri. Kuumenna sekoit­taen minuutin verran.

  4. Kumoa tomaatit kattilaan ja huuhtele tölkit vedellä. Lisää vesi, suola ja sokeri. Painele tomaatit rikki puulastalla.

  5. Kuumenna kiehuvaksi ja murenna joukkoon leipä. Anna kiehua kannen alla hiljaa poristen 40–45 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa. Keitto saa olla koostumukseltaan paksua. (Sitä ei tarvitse soseuttaa.)

  6. Paista kirsikkatomaatteja pannulla pari minuuttia. Annostele keitto lauta­sille, lisää kirsikkatomaatit ja basilikan­lehdet. Valuta pinnalle vielä öljyä.

Vinkki Käytä keitossa miedohkoa olii­viöljyä sen verran kuin raaskit, kuitenkin vähintään ¾ dl.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Papukeitto ei väreillä ilottele, mutta makua riittää senkin edestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 40 min + papujen liottaminen yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Pasta e fagioli eli pasta-papukeitto

Ainekset

PAVUT
3
dl
kuivattuja borlottipapuja
2
porkkanaa
1
sipuli
2
lehtisellerin vartta
5
valkosipulinkynttä
4
salvian oksaa
1
tl
suolaa
n. 1½
l
vettä
KEITTO
2
valkosipulinkynttä
8
salvianlehteä
2
rkl
oliiviöljyä
200
g
ditalini- tai zitapastaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Huuhtele pavut ja laita ne isoon kulhoon. Kaada päälle kylmää vettä ja anna papujen liota yön yli.

  2. Valuta pavut ja laita ne pataan. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipu­li muutamaan osaan. Leikkaa lehti sellerit muutamaan palaan. Kuori valkosipulinkynnet.

  3. Laita kasvikset, suola ja salvian oksat pataan. Kaada päälle vesi.

  4. Kuumenna kiehuvaksi. Laske läm­pöä ja peitä pata kannella. Anna pa­pujen kiehua hiljalleen poreilevassa vedessä 45–60 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä.

  5. Poimi kasvikset ja salvian oksat pois. Valuta pavut niin, että otat lie­men talteen.

  6. Soseuta puolet pavuista ja puolet keitinliemestä keskenään tehosekoit­timessa tai monitoimikoneessa.

  7. Valmista keitto. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Nypi salviasta lehdet. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää valkosipuli sekä salvia. Kaada joukkoon papu­liemiseos ja loput pavut. Lisää lientä sen verran, että keitosta tulee paksuhkoa. Kuu­menna kiehuvaksi ja alenna lämpöä.

  8. Keitä pasta suolalla maustetus­sa vedessä 3 minuuttia vajaaksi keittoajastaan.

  9. Lisää valutettu pasta keittoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä vielä muutama minuutti. Valuta pin­nalle oliiviöljyä.

Vinkki Voit myös paistaa salvian­lehdet pannussa öljyssä ja lisätä ne keiton pinnalle.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Ribollitaan voi käyttää niitä kasviksia mitä kaapista löytyy. Lisää vettä, jos haluat padasta keittomaisempaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–5
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Ribollita-pata

Ainekset

1
iso sipuli
2
porkkanaa
2
lehtisellerin vartta
6
valkosipulinkynttä
200
g
mustakaalia
¼
kuivahtaneesta ciabattasta
5
aurinkokuivattuja tomaattia
1
prk (380/230 g)
pieniä kypsiä valkoisia papuja (cannellini)
3
rkl
oliiviöljyä
tl
suolaa
2
rkl
tomaattipyreetä
l
vettä
1
parmesaanipalan kanta
4
oksaa tuoretta timjamia
¾
tl
chilirouhetta tai aleppon pippuria
¼
tl
mustapippuria
PINNALLE
3
rkl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja pork­kanat. Leikkaa lehtisellerit pie­niksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

  2. Huuhtele kaalit, poista kova lehtiruoti ja suikaloi lehdet. Revi tai murenna leipä paloiksi.

  3. Suikaloi aurinkokokuivatut to­maatit. Valuta pavut siivilässä.

  4. Kuumenna öljy padassa. Lisää kasvikset ja suola. Kuullota noin 8 minuuttia.

  5. Lisää tomaattipyree ja aurinko­kuivatut tomaatit. Paista sekoitta­en muutama minuutti.

  6. Lisää vesi, pavut, parmesaanin kanta, timjami, chilirouhe ja mustapippuri. Keitä 5 minuuttia.

  7. Kääntele kaalit keittoon kahdes­sa erässä. Lisää sitten leipä.

  8. Kypsennä 15 minuuttia. Valuta lopuksi pinnalle oliiviöljyä.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3244 reseptiä.
Linkitetty 22 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Purkki sardelleja sulaa pannulle ja antaa pastalle herkullisen suolaisen maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sardellipasta

Ainekset

400
g
trofie- tai strozzapretipastaa
3
valkosipulinkynttä
3
rkl
oliiviöljyä
1
rs (47 g)
sardelleja
1
rkl
sitruunamehua
½
tl
mustapippuria
PANGRATTATO ELI LEIPÄMURU
2
dl
kuivahtanutta leipää paloina
2
rkl
oliiviöljyä
1
ruukku lehtipersiljaa
1
(luomu)sitruuna

Työvaiheet

  1. Valmista ensin pangrattato. Jauha leipäpalat muruksi monitoimiko­neessa. Paista leipämurua öljyssä pannussa samalla sekoittaen 2–3 mi­nuuttia, kunnes leipä on rapeutunut ja kauniin kullanruskeaa.

  2. Hienonna persilja ja sekoita puolet persiljasta murun joukkoon. Pese sit­ruuna ja raasta sen keltainen kuori­osa leipämurun joukkoon.

  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedes­sä (1 l vettä / 1 tl suolaa).

  4. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Lämmitä öljy isossa pannussa. Pais­ta siinä valkosipulia sekä sardelleja sekoitellen keskilämmöllä noin 4 mi­nuuttia, kunnes sardellit ovat hieman hajonneet öljyn joukkoon.

  5. Nosta pasta reikäkauhalla suoraan pannulle ja sekoita hyvin. Lisää loput persiljasta. Purista sitruunamehu ja rouhi pippuri joukkoon. Ripottele an­nosten pinnalle reilusti leipämurua. Tarjoa heti.

Vinkki Sardelleja myydään herkku­kaupoissa ja hyvinvarustetuissa mar­keteissa, missä niitä on saatavilla me­tallirasian lisäksi lasipurkeissa.

Kommentit (0)