Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 446 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen VIINISUOSITUS Terhi Oksanen-Alén

Pepperoniviipaleet ja aurinkokuivatut tomaatit antavat tälle uunissa itsekseen kypsyvälle pastavuoalle makua. Kokeile vuoassa voimakasta sinihomejuustoa tai fetaa tai miedompaa mozzarellaa.

Yhdessä astiassa itsekseen kypsyvät ruoat ovat kiireisen perheen pelastus. Uunispagetti mahdollistaa loputtomat variaatiot mauissa ja maustamisessa.

Tässä ohjeessa luotetaan Välimeren maista tutuiksi tulleisiin makuin, kuten aurinkokuivattuun tomaattiin, pepperoni- tai salamimakkaraan, oliiveihin, juustoihin ja tuoreeseen basilikaan. Nämä voimakkaat maut yhdessä tomaattisen kastikkeen kera muodostavat maistuvia sattumia täynnä olevan tuhdin illallisruoan.

Uunivuoaksi kannattaa valita laakea astia, jotta ruoka ei jää liian vetiseksi. Vuoka peitetään paiston ajaksi foliolla ja sekoitetaan kerran paistamisen aikana, jotta päällimmäiset ainekset eivät kuivu ja maut varmasti sekoittuvat tasaisesti.

Kokeile uunipastan kanssa Cabernet Francia Loiren laaksosta. Beatrice et Pascal Lambert Chinon Les Terasses 2020, 19,99 e (tilausvalikoima), on keskitäyteläinen, kevyen mausteinen ja hapokas punaviini, jonka omaperäinen makumaailma sopii hienosti tomaatin ja juuston seuraan. Jos käytät uunispagetissa fetajuustoa, kreikkalainen Agathon Mount Athos White, 14,98 e, on oiva valinta. Assyrtiko- ja Chardonnay-rypäleistä tehty viini on kuiva, hapokas ja jännittävän mantelinen. Viinin raikkaus ja monipuolisuus syleilevät napakasti fetajuuston suolaisuutta.

Viinisuositukset antoi Terhi Oksanen-Alén.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Uunispagetti

Ainekset

400
g
spagettia
1
prk (400 g)
tomaattipastakastiketta
dl
vettä tai laimeaa kasvislientä
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tl
oreganoa tai pizzamaustetta
3
valkosipulinkynttä
150
g
pepperonia tai salamia
1
dl
aurinkokuivattuja tomaatteja suikaloituna
40
g
parmesaania (1 dl raastettuna)
150
g
juustoa (mozzarellaa, sinihomejuustoa tai fetaa)
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl
kivettömiä oliiveja
1
ruukku basilikaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Laita raaka spagetti, pastakastike, vesi, suola, pippuri ja oregano uunivuokaan.

  2. Kuori ja viipaloi valkosipuli. Kuutioi tai viipaloi makkara ja tarvittaessa myös aurinkokuivatut tomaatit. Lisää ainekset uunivuokaan. Sekoita kevyesti. Peitä vuoka tiiviisti foliolla.

  3. Kypsennä vuokaa uunissa ensin 20 minuuttia. Ota vuoka uunista, poista folio ja sekoita ainekset hyvin. Peitä vuoka uudelleen foliolla ja jatka paistamista noin 25 minuuttia, kunnes pasta on kypsää ja suurin osa nesteestä imeytynyt pastaan.

  4. Raasta parmesaani ja murustele juusto. Ripota juustot pastavuoan päälle. Valuta pinnalle hieman öljyä. Halutessasi viimeistele oliiveilla ja tuoreilla yrteillä.

Kommentit (16)

Mesu63

Eiköhän näiden "heitä kaikki pannulle" ja mene sohvalle facebookiin ruuat voisi lopettaa. Ruuanlaitto on helppoa kuin heinänteko, laittoi sitten mitä vaan, lisäksi se on mieltärauhoittavaa ja inspiroivaa tekemistä. Jos ei todellakaan jaksa sitä laittaa, suosittelen menemistä ravintolaan syömään.

Rampe

En ymmärrä tota vesimäärää. Tuleeko pastaan tosiaan 15 desiä vettä?

Komppaan edellistä

Joo muakin vähän ihmetyttää tuo nesteen määrä 🤔

Ruisleipä

Säästä sähköä ja esikeitä, uuniin 10 min ylävastuksella

Vierailija

Minä myös samaa mieltä  että vesimäärä kuullostaa aika hurjalle koska se on vajaa puoli pkt

spagetti pakkauksesta tai kun toinen on suluissa eli tarkoittaakohan jompikumpi ? 

olisi mukava tehdä eli saako tarkennuksen 

Vierailija

Suluissa oleva on siis ohje kasvisliemelle. Eli neste on se 7,5 dl.

Janet

On tarkennettu,että laimea kasvisliemi tarkoittaa 7,5 dl vettä ja yksi kasvisliemikuutio kun normaalisti kasvisliemi on 5dl vettä ja yksi kuutio

Vierailija

Miksi kasvisliemen pitää olla laimeaa? Eikä feta tai sinihomejuusto nyt millään tolkulla sovi pastan kanssa. Vaikea uskoa Kekäläisen reseptiksi, onkohan toimittaja erehtynyt nimestä? Muutenkin melkoista pluttaamista tämän aterian valmistus sekoitteluineen ja kääntelyineen paistamisen aikana; jos keittää pastan ensin ja sekoittaa ainekset vuokaan ilman älytöntä nestemäärää, saa kyllä hyvän laatikkoruuan ilman kääntelyitä ja vääntelyitä.

Vierailija

Edellinen kirjoittaja ..Makuasioista ei voi kiistellä !! eli toisten mielestä sinihomejuusto ja / tai feta sopii

pastaan  ja mm minä kuulun siihen joukkoon eli ei tänne tartte tulle " paasaa " mikä sopii ja mikä EI ..

eiköhä se edellee ole jokaisen Oma asia !!!  ja hyvä resepti on..kokeiltu juuri tuollaisena ja kukin

myös tekee niinkuin parhaaksi näkee 

Vierailija

Ihmettelen :( laitetaan ihan hyvä resepti ja kehuja ei saa ainuttakaan tähän asti 

vaan ihme valituksia ravintolaan syömään menosta ja kuinka joku ei sovi 

reseptiin ..tai yksi kekuhan tuossa oli ja täältä toinen eli kiitos aion kokeilla

kunhan ainekset saan kasaan.. minustakin jokaisen oma asia kuuluuko 

esim sinihomejuusto pastan kanssa

Vierailija

Hyvä resepti. Ja ruoan tekeminen on myös eri asioiden kokeilemista. Ja neste 7,5dl

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Hei! Ohjetta on nyt tarkennettu, eli nesteen määrä on 7,5 dl. Kasvisliemen suositellaan olevan laimeaa, sillä pastan muissa aineksissa on reilusti makua ja suolaa.

Vierailija

TuuliSoppa365 erittäin hyvää tuli , juuri söimme ja totta ettei kasvisliemen tarvinnu olla yhtään suolaisempaa .

Salamista mitä laitoimme ( sehän jo aika suolaista kuten pepperonikin ) + juusto niin ei todellakaan

tarvinnut yhtään vahvempaa lientä . Hui sentään jos vahva liemi vielä olisi tuossa ollut !

KIITOS RESEPTISTÄ :) teemme toistekin ja osa minunkin mielestä mitä tänne kirj .niin  uunissa kun alusta

lähtien tekee maut tulee paremm esiin  mitä keitettäessä eli ns oikaistessa 

Käyttäjä1544
Seuraa 
Liittynyt11.5.2017

Heitä kaikki pannulle juuri reseptejä, joita kahden lapsen yh.na tarvitsen, kiitos. Toki ravintoloissa hyppäisi, jos olisi varaa, mutta ei ole, eikä aina jaksa, ehdi tai viitsi... onhan tämä nyt kuitenkin itsetehtyä, usein syödään kyllä valmistakin. Kaikki tyylillään. 

Elzukka

Hyvän kuuloinen resepti. Menee kokeiluun. Eläkeläisellä ei oo varaa käydä ravintoloissa.

Näytä kaikki kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Muutama lusikallinen mätiä juhlistaa raikkaan ja kevyen salaatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurkku-omenasalaatti

Ainekset

1
pieni kurkku
½
fenkoli
1
omena
1
pieni punasipuli
1
dl
tilliä silputtuna
1
prk (170 g)
vegaanista mätiä, esim. Cavi-art
Kastike
½
dl
appelsiinimehua
1
tl
fenkolinsiemeniä
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurkku renkaiksi, fenkoli ohuiksi lastuiksi sekä omena ja punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilli.
  2. Tee kastike. Purista appelsiinista mehu. Rouhi fenkolinsiemenet morttelissa. Yhdistä kastikkeen ainekset.
  3. Sekoita kasvikset kulhossa. Lisää joukkoon tilli ja kastike.
  4. Laita kasvikset tarjoiluvadille. Lusikoi päälle vegaanista mätiä. Koristele tillillä.

Vinkki! Merileväpohjaisen mädin voi vaihtaa kirjolohen- tai siianmätiin.