Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 85 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Panu Pälviä

Kevyesti paahdetuista kauraleseistä valmistuu ihanan lempeä tuorepuuro. Kun annat leseiden ja chiansiementen turvota rauhassa ja käytät reilusti nestettä, saat puuroon samettisen koostumuksen.

Tuorepuuro on helppo aamupala, jonka voi sekoittaa jääkaappiin valmiiksi jo edellisenä iltana. Jos puuron ainekset yhdistää kannelliseen purkkiin, sen voi napata jääkaapista vaikka evääksi mukaan.

Hankaluutena on usein mitoittaa nesteen sekä leseiden, hiutaleiden ja siementen määrä niin, että puurosta tulee pehmeää. Yön aikana ainekset imaisevat itseensä nesteen tehokkaasti. Tällöin puurosta voi tulla rakenteeltaan liian tuhtia ja tiivistä.

Ongelma ratkeaa lisäämällä kuivien ainesten joukkoon riittävästi nestettä. Piimästä puuro saa raikkaasti hapokkaan maun. Se sopii myös hiutaleiden turvottamiseen kiinteämpiä rahkoja ja jogurtteja paremmin.

Erityisen hyvin piimän maku toimii kevyesti paahdettujen kauraleseiden kanssa. Kun paahdat leseet valurautapannulla kevyesti ennen puuron sekoittamista, saat puuroon ihanan pähkinäisen aromin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
10 min + tekeytyminen yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Paahteinen tuorepuuro

Ainekset

2
dl
kauraleseitä
8
dl
piimää (rasvaa 2 %)
1
dl
chiansiemeniä
½
dl
juoksevaa hunajaa
Päälle
tuoreita marjoja tai kotimaisia pakastevadelmia ja/tai mustikoita

Työvaiheet

  1. Paahda kauraleseet kevyesti kuivalla valurautapannulla ahkerasti käännellen. Varo, etteivät leseet kärähdä. Leseet ovat valmiita, kun niissä on mieto paahteinen maku. Anna jäähtyä.
  2. Sekoita piimä, leseet, siemenet ja hunaja kulhossa. Jaa seos kannellisiin purkkeihin ja nosta jääkaappiin. Anna puuron turvota aamuun saakka.
  3. Lisää päälle marjat ja nappaa evääksi mukaan. 

Vinkki! Jos vaihdat piimän kaurapohjaiseen jugurttiin ja hunajan vaaleaan siirappiin, tuorepuuro sopii myös vegaaneille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
ET-lehti on lisännyt 339 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Siemenistä saa reippaasti kuitua ja pehmeitä rasvoja. Hiutale-siemensekoitusta kannattaa tehdä isompi määrä valmiiksi purkkiin. Säilytä hiutalesekoitus jääkaapissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaura-siemenpuuro

Ainekset

3
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
1
dl
kuorittuja siemeniä murskattuna (kurpitsan- ja auringonkukansiemen)
½
dl
paahdettua pellavansiemenrouhetta
1
l
vettä tai kasvimaitoa
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Sekoita kaurahiutaleet, rouhitut siemenet ja pellavansiemenrouhe keskenään mittakannussa.

  2. Mittaa kattilaan maito ja hiutale-siemenseos. Kiehauta ja keitä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla.

  3. Tarjoile puuron kanssa halutessasi raejuustoa, marjoja ja hunajaa.

ET-lehti on lisännyt 339 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Lempeistä lempein uunikaurapuuro saa kauniin hillasilmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
3½ t
Vaikeustaso
Helppo

Hitaasti haudutettu kaurapuuro

Ainekset

4
dl
isoja (gluteenittomia) kaurahiutaleita
3
dl
vettä
½
tl
suolaa
5–6
dl
täysmaitoa
25
g
voita
LISÄKSI
5
dl
lakkoja (pakaste tai tuore)
2
rkl
tomusokeria
2
tl
vaniljasokeria

Työvaiheet

  1. Mittaa hiutaleet uunivuokaan. Sekoita joukkoon kiehuva vesi ja suola. Peitä vuoka foliolla ja laita se 100-asteiseen uuniin hautumaan tunniksi.

  2. Lisää puuroon maito ja voi. Laita puurovuoka syvälle uunipellille ja täytä pelti vedellä. Hauduta puuroa uunissa vesihauteessa toinen tunti.

  3. Nosta uunin lämpötila 120 asteeseen. Voit lisätä puuroon tarvittaessa tilkan maitoa. Kypsennä vielä 30 minuuttia.

  4. Sulata pakastetut lakat. Sekoita marjoja ja sokeria kulhossa niin, että marjat mehustuvat. Tarjoa puuron kera. Lisää halutessasi voisilmä.

ET-lehti on lisännyt 339 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström
Taivaallista mannaa! Speltistä keität terveellisen ja ravinteikkaan pehmopuuron.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Puolukka-vaniljamanna

Ainekset

5
dl
maitoa
1
dl
puolukoita
1
vaniljatanko
1
dl
spelttimannaa (Sunspelt)
1
vaniljatanko
¼
tl
suolaa
LISÄKSI
4
dl
kirsikoita (pakaste tai tuore)
2
dl
puolukoita
2
rkl
hunajaa
1
rs (250 g)
maitorahkaa
4
dl
mysliä

Työvaiheet

  1. Laita maito ja 1 dl puolukoita kattilaan. Surauta sauvasekoittimella niin, että puolukat soseutuvat. Halkaise vaniljatanko pitkittäin ja raaputa puolikkaista siemenet veitsenkärjellä puolukkamaitoon.

  2. Kuumenna kiehuvaksi ja vispaa joukkoon mannasuurimot. Keitä puuroa 3 minuuttia koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla. Anna puuron hautua kannen alla 5 minuuttia.

  3. Sulata kirsikat ja puolukat tarvittaessa. Halkaise kirsikat ja poista kivet. Laita marjat kulhoon ja mausta hunajalla.

  4. Tarjoa puuro marjojen, rahkan ja myslin kanssa.

VINKKI! Puuron nesteenä voi käyttää myös kasvipohjaista maitoa tai veden ja maidon seosta.