Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 231 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Johansson KUVA Tuomas Kolehmainen

Helppo sekoitettava taikina sekä runsaan suklainen ja pehmeä täyte tekevät tästä jälkkäristä kahvipöydän suosikin, jonka valmistamiseen lapsetkin voivat hyvin osallistua.

Browniet, eli runsaat ja tahmeat suklaaleivosneliöt ovat herkullisia, mutta odotas kun brownielevyn halkaiseekin kuin täytekakun ja väliin lusikoi suklaista ja kermaisen pehmeää täytettä.

Brownietaikina on todella helppo valmistaa ja se onnistuu varmasti perheen junioreiltakin. Suklaa sulatetaan voin joukkoon ja loput taikinan ainekset sekoitetaan seokseen. Taikina kaadetaan vuokaan ja paistetaan uunissa juuri ja juuri kypsäksi. Keskeltä taikina saa siis jäädä kosteaksi.

Jotta kypsän taikinalevyn saa halkaistua täyttämistä varten, tulee sen antaa jäähtyä kunnolla. Täytteeseen käytetään mascarponejuustoa, joka vatkautuu helpoiten huoneenlämpöisenä. Siihen sekoitetaan sula suklaa ja brownie on täyttämistä vaille valmis.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Maitosuklaabrownie

Ainekset

175
g
voita
150
g
maitosuklaata rouheena
4
dl
sokeria
3
kananmunaa
2
dl
vehnäjauhoja
2
dl
kaakaojauhetta
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
suolaa
Mascarponetäyte ja -kuorrute
2
prk (à 250 g)
mascarponetuorejuustoa
1
dl
tomusokeria
150
g
tummaa suklaata

Työvaiheet

  1. Aloita kakun valmistus browniepohjasta. Sulata voi kattilassa. Lisää rouhittu maitosuklaa ja anna sen sulaa voin joukkoon. Sekoita.

  2. Lisää suklaan ja voin joukkoon ensiksi sokeri ja sekoita hyvin.

  3. Lisää sitten kananmunat ja sekoita vispilällä tasaiseksi.

  4. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää ne sen jälkeen muutamassa erässä seoksen joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

  5. Kaada taikina voideltuun 25 cm x 35 cm:n kokoiseen vuokaan.

  6. Paista brownieta 175-asteisessa uunissa 25–35 minuuttia. Brownie saa jäädä keskeltä hieman kostean taikinaiseksi.

  7. Anna brownien jäähtyä hyvin ennen kuin kumoat sen vuoasta. Kumoa brownie esimerkiksi leikkuulaudan päälle. Leikkaa brownie kahteen osaan. Ota mascarpone huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen täytteen tekemistä, jotta se ehtii hieman lämmetä ja täytteen rakenteesta tulee tasaista.

  8. Valmista täyte vatkaamalla tomusokeri ja mascarpone kuohkeaksi vaahdoksi.

  9. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja anna sen hivenen jäähtyä.

  10. Lisää suklaa muutamassa osassa mascarponevaahdon joukkoon, samalla koko ajan sekoittaen.

  11. Levitä puolet mascarponevaahdosta toiselle brownien puolikkaalle. Nosta toinen puoli päälle ja koristele se lopulla suklaa-mascarponevaahdolla.

Kommentit (1)

Mumsfilibaba

Millaista vuokaa käytät? Ei löydy kaupasta sopivan kokoista. Tein kahdessa paksussa lasisessa vuoassa ja reunoista tuli kovat. Liian kauan uunissa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1178 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

ET-lehti on lisännyt 331 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Herkkutattivaahto on ravintolatason herkku, mutta hyvin helppo valmistaa. Uunissa pehmeäksi paahdettu kurpitsa on sen kanssa maukasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu kurpitsa ja tattivaahto

Ainekset

1
(n. 1 kg)
myskikurpitsa
1
rosmariininoksa
2
dl
saksanpähkinöitä
2
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
korianterinsiemeniä
¾
tl
mustapippuria myllystä
TATTIVAAHTO
2
(n. 300 g)
keskikokoista herkkutattia
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl + 2 rkl
maitoa
200
g
pehmeää vuohenjuustoa (esim. Président Petits Chèvres Doux)
½–1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Puhdista ja pilko sienet. Laita sienet kuivalle pannulle ja paista, kunnes neste haihtuu. Lisää öljy ja paista vielä 2–3 minuuttia.

  2. Mittaa 1 dl maitoa kattilaan. Lisää sienet. Keitä 5 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä jääkaappikylmäksi.

  3. Vaahdota tuorejuusto ja 2 rkl maitoa pehmeäksi seokseksi. Lisää tattisose, suola ja pippuri. Sekoita hyvin. Jos seos tuntuu paksulta tai jos säilytät sitä pitkään jääkaapissa, notkista se maitotilkalla.

  4. Halkaise kurpitsa, kaavi siemenet pois lusikalla. Leikkaa kurpitsa pitkittäin lohkoiksi. Hienonna rosmariinin lehdet. Laita lohkot, yrtit ja pähkinät uunivuokaan. Hiero joukkoon öljy ja mausteet.

  5. Paahda kurpitsaa 225-asteisessa uunissa 30 minuuttia, kunnes kurpitsa pehmenee ja reunat saavat hieman väriä. Paahtoaika riippuu palojen koosta.

  6. Pursota tattivaahtoa tarjolle paahdettujen kurpitsojen ja pähkinöiden kanssa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3404 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Leivo pullapohjainen piirakka uusiksi! Vaniljakreemi ja hieman happamat omenat ovat tämän ihanan pullagaleten juju.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 palaa
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-pullagalette

Ainekset

dl
maitoa
2
tl
kuivahiivaa
½
dl
sokeria
1
tl
kardemummaa
¼
tl
suolaa
3½–4
dl
vehnäjauhoja
50
g
pehmeää voita
PINNALLE
4
(500 g)
kotimaista omenaa
½
dl
sokeria
1
tl
kanelia
VANILJAKREEMI
dl
maitoa
1
ps (100 g)
paistonkestävää vaniljakreemijauhetta
VOITELUUN
kananmunaa

Työvaiheet

  1. Lämmitä maito 42-asteiseksi. Laita maito kulhoon ja lisää kuivahiiva. Sekoita maitoon sokeri, kardemumma ja suola. Alusta jauhot muutamassa erässä. Lisää pehmeä voi alustuksen loppu vaiheessa. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes se on kimmoisaa.

  2. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi, noin 30 minuuttia.

  3. Viipaloi omenat kuorineen ja laita kulhoon. Lisää sokeri ja kaneli. Sekoita käsin nostellen ja siirrä sivuun odottamaan.

  4. Vatkaa kulhossa kierrevatkaimella maito ja kreemijauhe keskenään paksuksi tahnaksi. Anna tekeytyä jääkaapissa peitettynä noin 20 minuuttia.

  5. Kauli kohonnut taikina leivinpaperin päällä isoksi kiekoksi (Ø 35 cm). Levitä vaniljakreemi taikinan päälle, jätä reunoille 5 cm:n kaistale tyhjää.

  6. Nostele omenat vaniljakreemin pinnalle, jätä omenoista kertynyt neste kulhoon. Käännä taikinan reunat täytteen päälle. Sivele reunat munalla.

  7. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana 20 minuuttia. Voit nostaa piirakan keskitasolle viimeiseksi 5 minuutiksi. Anna galeten jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoamista.