Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2375 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
Ohje: Christina Aaltio Kuvat: Panu Pälviä

Tuhdin majoneesin sijaan varhaisperuna ottaa kesäheilakseen raikkaat yrtit, jogurtin tai tomaatin.

Tilli, voi, silli ja kevätsipuli. Siinä varhaisperunan parhaat ja ehkä tutuimmat seuralaiset.

Eikä hieno raaka-aine toki ihmeempiä kommervenkkejä kaipaakaan. Monesti perunan oma maku pääsee parhaiten esille, kun pinnalle ripsauttaa vain hieman suolaa.

Jossain vaiheessa moni alkaa kuitenkin kaivata varhaisperunoihinkin lisää twistiä. Siinä kohtaa on aika panna perunat kylpyyn!

Homman jujuna on keittää 1 kilo varhaisperunoita. Jos ne ovat isoja, voit lohkoa niitä keittämisen jälkeen haarukalla vähän pienemmäksi.

Saksi keitettyjen perunoiden sekaan muutama kevätsipuli ja valmista jokin kolmesta kastikevaihtoehdosta. Yrttinen rucolakastike maistuu etenkin peston ystäville, jogurttikastike on ihanan raikas, kun taas tomaattikastike passaa tuhdimpia makuja arvostaville.

Sitten vain kastike perunoiden päälle ja potut hetkeksi "kylpyyn".

Kesän helpoin varhaisperunasalaatti on valmis!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4-6 annosta
Vaikeustaso
Helppo

Jogurttikastike

Ainekset

4-6
valkosipulinkynttä hienonnettuna (tai 1 rkl inkivääriä hienonnettuna)
1/2
dl
ruohosipulia silputtuna
2
tl
korianterinsiemeniä
1/2
rkl
juoksevaa hunajaa
1
tl
suolaa
2
dl
kreikkalaista jogurttia

Työvaiheet

  1. Hienonna valkosipulit tai inkivääri, silppua ruohosipuli ja rouhi korianterinsiemenet. Sekoita ne hunajan ja suolan kanssa jogurttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingin Sanomat on lisännyt 174 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Emilia Kolari KUVA Tuomas Kolehmainen

Karamellisoitua sipulia, pehmeä täyte ja rapea pohja. Helppo ja edullinen sipuligalette paistetaan rennosti pellillä.

Tämän piirakan aineksia voi muunnella sen mukaan, mitä keittiöstä valmistushetkellä löytyy:

  • Sipulitäytteeseen voi yhdistellä erilaisia sipuleita. Mikä tahansa viinietikka sopii täytteeseen.
  • Voit käyttää pohjaan mitä tahansa juustoraastetta. Jos kaapissasi on täysjyvävehnä-
  • ...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Karamellisoitu sipuligalette

Ainekset

Pohja
3
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
1
dl
juustoraastetta
100
g
voita tai leivontamargariinia
½
dl
vettä
Sipulitäyte
500
g
sipulia
500
g
punasipulia
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
öljyä
2
rkl
sokeria
2
rkl
viinietikkaa
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
Ranskankermatäyte
1
prk (200 g)
ranskankermaa
1
kananmuna
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Valmista sipulitäyte. Kuori sipulit ja leikkaa ne poikittain noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi myös valkosipulinkynnet.
  2. Levitä pellille leivinpaperi ja sivele se ruokalusikallisella öljyä. Ripottele päälle ruokalusikallinen sokeria tasaiseksi kerrokseksi ja nostele sipulikiekot sen päälle. Sivele sipulit lopulla öljyllä ja ripottele päälle loppu sokeri. Pirskota päälle etikkaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  3. Anna sipuleiden paahtua 225-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia.
  4. Valmista sillä aikaa pohja. Sekoita jauhot, leivinjauhe, suola ja juustoraaste kulhossa. Lisää rasva ja nypi muruiksi. Kaada joukkoon vesi ja sekoita tasaiseksi.
  5. Kauli taikina kevyesti jauhotetun leivinpaperin päälle halkaisijaltaan noin 30 sentin kokoiseksi pyöreäksi levyksi. Nostele levyn reunat ylös.
  6. Sekoita ranskankerma, muna ja mausteet keskenään. Levitä seos taikinan päälle.
  7. Nostele päälle jäähtyneet sipulit lomittain ja päällekkäin.
  8. Alenna uunin lämpö 200 asteeseen ja paista piirakkaa toiseksi alimmalla tasolla noin 20 minuuttia.

Vinkki! Pohjan voi valmistaa myös monitoimikoneessa leikkuuterällä murustamalla ensin rasvan ja kuivat aineet, lisäämällä sitten vesitilkan ja pyöräyttämällä tasaiseksi.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1245 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Piia Arnould

Intialainen tomaattikeitto on herkullisen mausteinen ja sopivasti hapan. Se on myös täydellinen flunssan kaataja. Lisää chiliä makusi mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2–4
Valmistusaika
30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Intialainen tomaattikeitto

Ainekset

6
cm pala
inkivääriä
4
valkosipulinkynttä
1
rkl
rypsiöljyä
4
rkl
tamarinditahnaa
1
ruukku
korianteria
1
vihreä chili
2
tlk (à 400 g)
kokonaisia tomaatteja (säilyke)
1
tl
kurkumaa
1
tl
suolaa
½
tl
sokeria
½
tl
jauhettua mustapippuria
Mausteseos
1
rkl
rypsiöljyä
1
tl
sinapinsiemeniä
1
tl
korianterin siemeniä
½
tl
jauhettua juustokuminaa

Työvaiheet

  1. Kuori inkivääri ja valkosipulinkynnet. Raasta ne suoraan kattilaan. Lisää öljy ja tamarindi. Kuumenna keskilämmöllä noin 5 minuuttia.

  2. Hienonna puolet korianterista, leikkaa chili pituussuunnassa puoliksi.

  3. Laita tomaatit kattilaan ja huuhdo tölkit vedellä. Murskaa tomaatteja hieman kauhalla. Lisää vesi kattilaan yhdessä korianterin, chilin ja kurkuman kanssa.

  4. Mausta keitto ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Keitä kannen alla 15 minuuttia välillä sekoittaen.

  5. Laita öljy paistinpannulle ja lisää mausteet. Kun sinapinsiemenet alkavat poksua, kaada kuuma mausteseos keiton pinnalle ja sekoita hyvin. Tarjoile keitto kuumana ja koristele lopulla korianterilla.

Kommentit (0)

Helsingin Sanomat on lisännyt 174 reseptiä.
Linkitetty 22 keittokirjaan.
OHJE Laura Kaapro KUVA Elvi Rista

Kashmirin keittiön ylpeys on Rogan Josh, jonka joukossa lammaskuutiot muhivat suussasulavan mureiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1½ h
Vaikeustaso
Kohtalainen

Rogan Josh, lammascurry

Ainekset

1
kg
luutonta lampaanlapaa tai -rintaa
vettä
2
tl
suolaa
2
sipulia
4
valkosipulinkynttä
½
dl
rypsiöljyä (tai gheetä)
2
rkl
tomaattipyreetä
10
vihreää kardemummaa
4
kokonaista neilikkaa
2
tl
jauhettua korianteria
2
tl
fenkolinsiemeniä
2
tl
inkivääriä
1
tl
chilijauhetta
1
tl
paprikajauhetta
1
tl
kurkumaa
1
tl
kardemummaa
2
laakerinlehteä
1
dl
paksua jogurttia
Tarjoiluun
keitettyä basmatiriisiä

Työvaiheet

  1. Kuivaa lihan pinta ja kuutioi liha. Laita lihakuutiot ja suola kattilaan. Lisää vet­tä, kunnes lihakuutiot lähes peittyvät.

  2. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä 20 minuuttia. Nosta liha kattilasta, kuori vaahto pinnalta, siivilöi ja säästä keitinliemi.

  3. Kuori ja halkaise sipulit. Leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy tai ghee padassa. Ruskista sipuleita 5–10 minuuttia.

  4. Lisää lihat ja paista noin 5 minuuttia, kunnes ne saavat kauniisti väriä. Lisää valkosipuli, tomaattipyree ja kaikki muut mausteet paitsi laakerinlehdet. Paista vielä 1–2 minuuttia käännellen.

  5. Lisää 6 dl lihan keitinlientä sekä laakerinlehdet ja kuumenna kiehuvaksi. Anna hautua kannen alla hiljalleen kiehuen tunnin ajan. Jos nestettä haihtuu liikaa, lisää hieman lihan keitinlientä. Sekoita lopuksi joukkoon jogurtti. Tarkista maku.

  6. Poista laakerinlehdet ennen tarjoilua. Tarjoa keitetyn basmatiriisin, sekä halutessasi mangochutneyn ja raitakastikkeen kanssa.

Vinkki: Vihreää kardemummaa voi ostaa etnisistä kaupoista ja maustekaupoista.

Kommentit (0)

Vesikielellä on lisännyt 13 reseptiä.
Linkitetty 21 keittokirjaan.
Kuva: <span class="photographer">Tarja Pasanen</span>
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen
Kuva: Tarja Pasanen

Olen ihastunut näihin munakasrulliin. Ne ovat todella nopeita ja helppoja tehdä ja sinnehän voi täytteeksi laittaa vaikka mitä. Palat maistuvat kylmänä tai lämmitettynä. Itse tykkään syödä näitä Asian Sweet Chili kastikkeen kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
60 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Suppilovahvero-munakasrulla

Ainekset

Pohja:
6
kananmunaa
6
dl
maitoa
1
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria
2
rkl
paprikasilppua
2
rkl
korianteria tai persiljasilppua
Täyte:
300
g
sulaneita suppilovahveroita
1
sipuli
3
valkosipulin kynttä
7
miniluumutomaattia
1
mm
valkopippuria (ripaus)
1/2
tl
suolaa
1/2
tl
mustapippuria
1/2
tl
timjamia
1/2
tl
meiramia
1/2
tl
oreganoa
200
g
cremefraishea tai kermaviiliä
1
kananmuna
100
g
fetajuustoa
Kuorrute:
1
kananmunan keltuainen
1
kananmuna
100
g
Emmental-juustoraastetta

Työvaiheet

Pohja:
1. Sekoita pohjan ainekset keskenään kulhossa. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 20-25 min. Jäähdytä pohja. Kumoa jäähtynyt pohja toisen leivinpaperin päälle.

Täyte:
2. Purista sulaneista sienistä neste pois ja pilko pieniksi. Silpua sipulit ja valkosipulit. Pieni miniluumutomaatit. Paista sipulit ja valkosipulit yhdessä ja kypsennä ne pehmeiksi noin 5 min. Lisää sekaan sienet ja tomaatit ja paista vielä yhdessä muutama minuutti, kunnes nesteet häviää sienistä ja tomaatit kypsyvät. Mausta ja lisää lopuksi Creme Fraiche ja kananmuna. (Kypsennä vielä seosta muutama minuutti). Sekoita hyvin.

3. Levitä täyte pohjan päälle ja lisää lopuksi fetajuusto muruna pinnalle. Kääri rullalle.

Kuorrute:

4. Lisää rullan päälle kuorruteseos. (Juustoraaste, 1 keltuainen ja 1 kananmuna.) Kuorruta 250 aatteessa n. 8-10 min.

Anna vetäytyä kunnolla ennen tarjoilua,sillä se on helpompi leikata hieman vetäytyneenä.

Itse tykkään syödä tätä Asian Sweet Chili kastikkeen ja salaatin kanssa lämmitettynä.

Ohje: @waterontongue / vesikielellä /Tarja Pasanen

Kommentit (0)