Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 41 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Sami Repo

Lisää lempeään kalkkunapihviin luonnetta rapealla pistaasi-salviakuorrutuksella.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Pistaasitahnalla kuorrutetut kalkkunapihvit

Ainekset

4
kalkkunan rintafileepihviä (n. 600 g)
1-2
rkl
rypsiöljyä
Pistaasi-salviatahna
1
dl
kuorittuja suolattomia pistaasipähkinöitä
1
ruukku
salviaa
2
rkl
oliiviöljyä
1/2
tl
jauhettua korianteria
1/4
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
2
raitajuurta, keltajuurta tai punajuurta
salaattia

Työvaiheet

  1. Tee ensin omenachutney, jotta se ehtii jäähtyä (ks. ohje alla).
  2. Laita harissakurpitsa uuniin paahtumaan (ks. ohje alla). Kuori ja leikkaa raitajuuret ohuiksi viipaleiksi. Ota kurpitsat uunista, kun niiden paistoaikaa on jäljellä noin 5 minuuttia. Levitä raitajuuret pellin toiseen päähän ja kypsennä 225 asteessa 5 minuuttia.
  3. Hienonna salvia. Rouhi kaikki pistaasi-salviatahnan aineet morttelissa.
  4. Paista kalkkunapihvejä kuumassa pannussa öljyssä noin 3 minuuttia, käännä, levitä pihvin pinnalle pistaasi-salviatahnaa ja jatka paistamista vielä 3 minuuttia.
  5. Tarjoa pihvit salaatin, paahdetun kurpitsan, raitajuurten ja omenachutneyn kanssa.

Omenachutney

Ainekset

1
kg
hapokkaita omenoita (esim. Lobo tai Antonovka)
1
sipuli
1
punainen chilipalko
1
rkl
tuoretta inkivääriä raastettuna
1/2
dl
vettä
1/2
dl
ruokokidesokeria
1/2
tl
suolaa
1
kanelitanko
2
rkl
omenaviinietikkaa
2
dl
hillosokeria

Työvaiheet

  1. Kuori omenat ja poista siemenkodat. Kuutioi omenat pieniksi. Hienonna sipuli ja chili. Kuori ja raasta inkivääri.
  2. Mittaa hillosokeria lukuun ottamatta kaikki chutneyn aineet kattilaan. Kuumenna lähelle kiehumispistettä ja lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Anna kypsyä miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
  3. Poista kanelitanko ja pakkaa chutney puhtaisiin, kuumennettuihin lasipurkkeihin. Anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi ja siirrä sitten kylmään.

(6-8 annosta, 30 min + jäähtyminen)

Harissakurpitsa

Ainekset

800
g
butternut- eli myskikurpitsaa
2
rkl
rypsiöljyä
1
rkl
harissatahnaa
1/2
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  2. Leikkaa kurpitsa isoiksi lohkoiksi, poista kuori ja siemenet.
  3. Sekoita öljy, harissa ja suola keskenään. Pyörittele kurpitsalohkot seoksessa.
  4. Levitä kurpitsalohkot leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paista uunin ylätasossa kypsiksi, noin 30 minuuttia.

(4 annosta, 35 min)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström

Hirvi- tai peurapaisti onnistuu mainiosti jääpaistin menetelmällä, eli paistin voi nostaa suoraan pakastimesta uuniin. Aasialaisilla mausteilla ryyditetty makuliemi viimeistelee täydellisesti riistapaistin maun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
40 min + 4 t paistaminen ja 1 vrk maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Riista-jääpaisti aasialaisittain

Ainekset

1
kg
jäistä hirvi- tai peurapaistia
LIEMI
2
l
vettä
5
cm:n pala
inkivääriä
3
valkosipulinkynttä
4
rkl
soijakastiketta
2
rkl
karkeaa merisuolaa
¼
dl
riisiviinietikkaa
1
rkl
sokeria
2
tähtianista
1
rkl
korianterinsiemeniä
1
rkl
paahdettua seesamiöljyä
LISÄKSI
4–8
paksoita
1
rkl
rypsiöljyä
KOOKOSRIISI
4
dl
jasmiiniriisiä
1
tlk (250 ml)
kookosmaitoa
2
dl
vettä
¼
tl
suolaa
SOIJA-SEESAMIKASTIKE
dl
soijakastiketta
4
rkl
paahdettua seesamiöljyä
2
rkl
riisiviinietikkaa
(1
punainen chili)

Työvaiheet

  1. Laita jäinen paisti uunivuokaan ja kypsennä 100-asteisessa uunissa 3–4 tuntia. Työnnä kahden tunnin jälkeen lihaan paistilämpömittari. Kypsennä 62-asteiseksi. Tällöin liha punertaa sisältä. Jatka paistamista, jos haluat lihasta kypsempää.

  2. Kun lihan lämpötila alkaa lähestyä haluttua, kiehauta vesi isossa kattilassa. Paloittele inkivääri ja kuori valkosipulinkynnet joukkoon. Lisää loput liemen ainekset. Nosta kattila liedeltä.

  3. Upota paisti suoraan uunista kuumaan liemeen. Nesteen tulee peittää liha. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, siirrä kattila peitettynä kylmään ja anna lihan maustua liemessä vuorokauden verran.

  4. Leikkaa paksoit puoliksi. Kuumenna öljy pannussa ja paista paksoit ensin leikkauspuolelta kauniin ruskeiksi. Käännä kasvikset, peitä pannu kannella ja anna hautua matalalla lämmöllä noin 5 minuuttia.

  5. Valmista kookosriisi. Huuhtele riisi ja laita kattilaan. Lisää kookosmaito, vesi ja suola. Kuumenna kiehuvaksi. Laske lieden lämpö aivan pienelle, peitä kattila kannella ja anna hautua noin 15 minuuttia.

  6. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Jos käytät chiliä, viipaloi se joukkoon.

  7. Ota liha mausteliemestä, valuta hetki ja viipaloi tarjolle. Tarjoa lisäksi paksoita, soija-seesamikastiketta ja kookosriisiä. Koristele halutessasi viipaloidulla chilillä.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 16 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Makaronimössö, -pöperö vai pääkallopata? Legendaarisella arjen pelastajalla on monta nimeä. Valitse arkikäyttöön täysjyvämakaroneja ja lisää joukkoon juureksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Makaroniherkku

Ainekset

1
ps (400 g)
makaronia
1
sipuli
1
iso porkkana
2
rkl
öljyä
400
g
jauhelihaa
2
rkl
tomaattipyreetä
½
tl
mustapippuria
1
tl
suolaa
1
prk
juustokastiketta (esim. Koskenlaskija ruoka & dippi)
1
dl
makaronin keitinvettä
1
dl
silputtua persiljaa

Työvaiheet

  1. Keitä makaroni. Ota lopuksi talteen 1 dl keitinvettä.
  2. Kuori ja silppua sipuli. Pese ja raasta porkkana.
  3. Kuullota sipuli öljyssä. Lisää jauheliha, porkkana, tomaattipyree, pippuri ja suola. Ruskista 10 minuuttia.
  4. Sekoita makaronit, keitinvesi ja juustokastike jauhelihaan. Silppua päälle persiljaa.

    Vinkki! Nautaa, possua, broileria vai vegeä? Jauhisvaihtoehtoja on moneen makuun.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Piia Arnould
Sopivan tulisen lempikastikkeen salaisuus ovat mehevät pavut ja paahdetut mausteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Chili con carne

Ainekset

1
sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
porkkana
1
sellerinvarsi
1
rkl
öljyä
400
g
sika-nautajauhelihaa
tl
juustokuminaa
1
tl
(savustettua) paprikajauhetta
½–1
tl
chilirouhetta
1
kanelitanko
1
prk
tomaattimurskaa tai säilöttyjä kirsikkatomaatteja
2
rkl
tomaattipyreetä
3
dl
vettä
1
tlk (410 g/250 g)
kidneypapuja
rkl
punaviinietikkaa
1
rkl
(fariini)sokeria
tl
kuivattua oreganoa
1
tl
suolaa
lehtipersiljaa

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja kuutioi porkkana. Viipaloi sellerinvarsi.
  2. Kuumenna öljy reilussa kasarissa. Kuullota sipulit, juustokumina, paprikajauhe ja chilirouhe hiljalleen öljyssä. Lisää jauheliha ruskistumaan.
  3. Lisää kasariin porkkana, selleri, kanelitanko, tomaattimurska ja -pyree. Huuhtele tomaattipurkki vedellä ja kaada vesi kasariin.
  4. Valuta ja huuhtele pavut. Lisää pavut, etikka, sokeri, oregano ja suola.
  5. Hauduta chili con carnea miedolla lämmöllä kannen alla 30 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää tilkka vettä, jos kastike tuntuu liian kuivalta. Silppua päälle lehtipersiljaa.
  6. Tarjoa kastike keitetyn riisin ja kreikkalaisen jugurtin kanssa. Se sopii myös nachojen päälle tai tortillan täytteeksi.