Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 231 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Piparjuurikermalla ja savulohella lastattu peltileipä maistuu alkupalana, kalapöydässä tai illan pikkusuolaisena. Vähäisempi paistoaika on sähkönsäästäjän mieleen.

Vaikka saaristolaisleipä on helppo tehdä, sen paistoaika on luvattoman pitkä. Tämä ohje antaa ratkaisun tuohon ongelmaan. Kun taikinan paistaa leipävuokien sijaan syvällä uuninpellillä, paistoaika lyhenee puolella.

Muutoin resepti noudattaa perinteistä kaavaa. Taikinan nesteenä käytetään appelsiinimehua. Sen voi halutessaan korvata omenamehulla tai piimällä. Taikina koostuu leseistä, kaljamaltaista, jauhoista ja siirapista. Kaikki sekoitetaan ja taikinan annetaan kohota rauhassa.

Uunin lämpötilaksi riittää 175 astetta, ja leipätaikina kaadetaan syvälle leivinpaperilla vuoratulle pellille, jossa se saa kohota vielä hetken. Peltileipää paistetaan vain 45 minuuttia, minkä jälkeen se voidellaan tutulla siirappivedellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
20 palaa
Valmistusaika
2 t
Vaikeustaso
Helppo

Saaristolaispeltileipä

Ainekset

5
dl
appelsiinitäysmehua
50
g
tuorehiivaa
dl
kauraleseitä
dl
kaljamallasta (esim. Tuoppi)
dl
ruisjauhoja
dl
siirappia
2
tl
suolaa
5
dl
vehnäjauhoja
LISÄKSI
1
rkl
siirappia
1
rkl
vettä
TÄYTTEET
2
prk (à 150 g)
ranskankermaa
2
tl
raastettua piparjuurta
½
tl
suolaa
200
g
kylmäsavulohta
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Lämmitä appelsiinimehu kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Sekoita leseet, maltaat, ruisjauhot ja siirappi mehuun, mausta suolalla ja lisää jauhot. Sekoita taikina tasaiseksi. Se saa jäädä löysäksi. Anna kohota liinan alla noin 45 minuuttia.

  2. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina pellille. Kohota noin 15 minuuttia.

  3. Kuumenna uuni 175-asteiseksi ja kypsennä leipää uunissa 45 minuuttia.

  4. Sekoita siirappi ja vesi ja voitele kuuma leipä seoksella. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

  5. Sekoita ranskankerma, piparjuuri ja suola kulhossa. Levitä seos tasaiseksi kerrokseksi leivälle. Pyöräytä kylmäsavulohi pieniksi ruusukkeiksi piparjuurikerman päälle ja koristele tillillä.

Kommentit (5)

Vierailija

Saaristolaisleipä pitää leikata ohuiksi viipaleiksi. Miten tuon leikkaat niin?

Vierailija

Saaristolaisleivässä on luontevasti appelsiinimehua, olihan saaristomme aikoinaan merkittävä appelsiinien tuottaja. 

Vierailija

Vaikka nyt meillä ei appelsiini kasva niin on se vain hyvää tämä appelsiinimehuun leivottu leipä. Omenamehuunkin voi leipoa, mutta siitä ei tule yhtä hyvää.

Kotileipoja

Aika usein resepteistä puuttuu maininta, missä kohtaa uunia leipomus pitää paistaa, niin tästäkin. Saisitteko lisättyä puuttuvan tiedon.
Samoin ihmettelen, miten 2rkl siirappivettä riittää kokonaisen leivän voiteluun. Normaaliin saatistolaisleipäänkin saan uppoamaan helposti 0,25dl

Vierailija

2 rkl = 30 ml = 0,3 DL

Sisältö jatkuu mainoksen alla
ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Pitkinä pyhäaamuina on hyvää aikaa paistaa pannari. Sen kanssa maistuvat glögissä kylpeneet hedelmät ja raikas jugurttivaahto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Pannukakku ja glögihedelmät

Ainekset

2
dl
riisipuuroa
2
munaa
dl
maitoa
dl
vehnäjauhoja
¼
tl
suolaa
2
rkl
voita
GLÖGIHEDELMÄT
1
pss (250 g)
kuivattuja sekahedelmiä
3
dl
sokeroimatonta glögiä
1
kanelitanko
2
tähtianista
dl
sokeria
LISÄKSI
2
dl
kreikkalaista jugurttia
1
tl
vaniljasokeria
1
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Aloita hedelmistä. Laita sekahedelmät, glögi ja mausteet kattilaan. Keitä keskilämmöllä puoli tuntia.

  2. Siivilöi hedelmät pois liemestä, palauta liemi kattilaan ja lisää sokeri. Anna liemen kiehua hiljaa poristen 15–20 minuuttia, kunnes liemi tiivistyy siirappimaiseksi. Kaada tarjoiluastiaan jäähtymään.

  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita riisipuuroon munat, maito, jauhot ja suola. Sulata voi ja lisää taikinaan. Vuoraa valurautainen paistinpannu (ø 25 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina pannuun ja paista uunissa noin 20 minuuttia.

  4. Mausta jugurtti vaniljasokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele jugurtin joukkoon.

  5. Nauti lämmin pannukakku hedelmien, glögisiirapin ja jugurttivaahdon kanssa.

VINKKI! Voit tehdä glögihedelmät edellisenä päivänä. Jos riisipuuroa ei ole keitettynä, voit käyttää valmista annospuuroa.

 

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.