Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 515 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Panu Pälviä

Varhaiskaali pitää paahtamisesta. Pilko se broilerin seuraan, kypsennä uunissa ja mausta reilusti sitruunalla, persiljalla ja fenkolin lehdillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4-6
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Italialainen kaali-broileripaistos

Ainekset

1
pkt (400 g)
maustamatonta broilerin sisäfilettä
1
varhaiskaali
1
fenkoli
2–4
valkosipulinkynttä
½
dl
oliiviöljyä
½
dl
pinjansiemeniä
1
tl
kuivattua timjamia
1
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
2
sitruunan mehu
1
ruukku persiljaa

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pyyhi broilerinfileet talouspaperilla ja laita ne laakeaan uunivuokaan.
  2. Leikkaa kaali ja fenkoli 2–3 cm leveiksi lohkoiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulit. Lisää vihannekset, öljy, siemenet ja mausteet vuokaan broilerin joukkoon ja sekoita hyvin.
  3. Purista sitruunoista mehu pieneen kulhoon. Hienonna persilja ja sekoita se mehuun. Sekoita puolet sitruuna-persiljaseoksesta broilerivuokaan.
  4. Paista vuokaa uunissa 25–30 minuuttia, kunnes liha on kypsää ja kaalit ja fenkolit pehmenneet. Sekoita loppu sitruuna-persiljaseos ruokaan ja tarjoa heti. Koristele ruoka fenkolin vihreillä lehdillä.

Kommentit (8)

Eitsu

Tätä ollaan nyt juhannuksesta saakka tehty kerran pari kuussa ja aina vaan on yhtä hyvää! Kiitos!

Larla

Jätän fenkolin pois, sen maku ei sovi mun suuhun. Tämä on ihan herkkuruoka ja helppo tehdä korkeareunaisella uunipellillä myös isolle porukalle.

Vierailija

225 asteisessa uunissa 25-30min broilerin sisäfilettä? Broilerin sisäfile kypsyy muutamassa minuutissa, jonka jälkeen se kuivuu kovaksi lättänäksi. Tekeekö kukaan näiden reseptien mukaan näitä annoksia ennen julkaisua?
Paistileikkeestä voisi tuolla respetillä tulla vielä mehukasta.

Taitamaton broilerikokki

Mukava ja helppo yhden astian ruoka, kaali tuo vaihtelua broilerin lisukkeena.
Broilerin sisäfileelle olisi ehdottomasti riittänyt lyhyempi kypsennysaika. Arvokas liha kuivui sitkeäksi reseptin paistolämpötilassa ja -ajassa. Ensi kerralla kokeilen laittaa sen uuniin vasta myöhemmin. En myöskään saanut kanaan tarttumaan muun ruuan makuja.
Kastikesuositus olisi kiva, sillä ruoka on kypsänä kuivahko. Olisiko sen sitruuna-persiljasekoituksen voinut jatkaa oliiviöljyllä kastikkeeksi?

Vierailija

Missä tai mistä neste?

Mummo Kokkaa

Hei, Olisko nykyaikaa AINA tarjota myös vegetaariben ja vegaaninen versio?

Vierailija

Olen samaa mieltä et broilerifileet kannattaa laittaa vähän myöhemmin ei kuiva jokin kastike olis tietysti kiva!täytyy kehitellä!Kokkaavat mummo jättää vaan broilerin pois👍

Vierailija

Jätin kanat pohjalle ja käytin vain yhden sitruunan mehun. Lientä oli mukavasti pitämään liha pehmeänä, ei kuivunut!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Nopea nuudeli-kanasalaatti on helppo ottaa evääksi sillä se maistuu myös kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Teriyaki-kanasalaatti

Ainekset

2
levyä ramennuudeleita
1
pkt (300 g)
kanasuikaleita
1
rkl
öljyä
2
rkl
teriyakikastiketta
1
ps
salaattisekoitusta
1
paprika
½
kurkku
pieni pala kaalia
1
dl
suolapähkinöitä
Kastike
1
limetin mehu
1
dl
seesaminsiemeniä
1
dl
majoneesia
¾
dl
vettä
1
rkl
soijakastiketta
½–1
tl
chililastuja
½
rkl
(fariini)sokeria

Työvaiheet

  1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja pyyhi kanapalat. Ruskista palat pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon teriyakikastike.
  3. Pilko paprika ja kurkku. Raasta kaali.
  4. Yhdistä salaattiainekset isossa kulhossa tai jaa valmiiksi neljään kannelliseen lounasrasiaan.
  5. Valmista kastike. Purista limetin mehu. Lisää ainekset kulhoon ja surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada kastiketta salaatin päälle.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Panu Pälviä
Virtaa ja väriä! Lohko pannulle keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja. Sienten ja tomaattien hyvät maut kannattaa pyyhkäistä parempiin suihin paahtoleivällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Herkkusienipannu

Ainekset

1
rs (200 g)
tummia herkkusieniä
2
salottisipulia
1
rs (250 g)
kirsikkatomaatteja
100
g
fetaa
2
rkl
öljyä
rkl
tummaa balsamicokastiketta
1
ps (65 g)
tuoretta pinaattia
½
tl
mustapippuria myllystä
(suolaa)

Työvaiheet

  1. Puhdista ja lohko herkkusienet. Kuori ja viipaloi sipuli. Halkaise osa tomaateista. Kuutioi feta.
  2. Kuumenna öljy pannulla. Paista kuumalla pannulla sipulia ja sieniä noin 5 minuuttia. Lisää tomaatit, feta ja balsamicokastike. Jatka kypsennystä 10 minuuttia.
  3. Lisää pinaatti muutamaksi minuutiksi hautumaan. Mausta pippurilla ja maun mukaan suolalla.