Kodin Kuvalehti on lisännyt 686 reseptiä.
Linkitetty 803 keittokirjaan.
Ohje Kiia Renko Kuva Sami Repo

Sharlotka on itkettävän herkullinen venäläinen omenakakku. Älä säästele omenoiden kanssa, tässä kakussa kuohkean taikinan on tarkoitus vain sitoa omenat yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
1 tunti 20 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Omenakakku Sharlotka

Ainekset

5
kpl
Granny Smith-omenaa (tai reilusti kotimaisia hapokkaita omenoita)
3
kananmunaa (M-koko)
2 1/2
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
2 1/2
dl
vehnäjauhoja
Pinnalle
kanelia
tomusokeria

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele halkaisijaltaan 24-senttinen irtopohjavuoka tai tasapohjainen kakkuvuoka kevyesti. Voitele myös leivinpaperiarkki ja liimaa se vuoan pohjalle ja reunoille.
  2. Pese ja leikkaa omenat paloiksi siemenkotaa myötäillen. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi ja levitä ne vuokaan. Omenoita on vuoassa riittävästi, kun ne täyttävät vuoasta noin puolet.
  3. Vaahdota kulhossa munat ja sokeri. Lisää vaniljasokeri ja jauhot varovasti käännellen. Levitä paksu taikina vuokaan omenoiden päälle. Paista omenakakkua uunin alatasolla 20 minuuttia ja lopuksi keskitasolla 25–30 minuuttia. Jäähdytä.
  4. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja irrota leivinpaperi. Siivilöi jäähtyneen kakun päälle kanelia ja tomusokeria.

Vinkki! Tarjoa kakku vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon tai paksun vaniljakastikkeen kanssa.

Kommentit (17)

Vierailija

Ei erikoinen,liian makeaa höttöä. Omena-kaurapaistos parempi.

Vierailija

Liian makea ja jäi taikinaksi keskeltä (vuoka ja paistoaika oli ohjeen mukainen).

Vierailija

hyvaa tuli, ja helppoa oli, mut ei valttamatta tarvi tomusokeria paalle, varsinkin jos vaniljakastiketta laittaa.

Vierailija

niin, ja pohjan kuuluu olla kauttaaltaan kova pinnasta, silloin on valmista (vhn kuin marenki)

Vierailija

Olen eri mieltä muiden kommentoijien kanssa, sillä kakku oli todella hyvä ja erilainen kuin mitä olen koskaan syönyt. Maussa ja tuoksussa oli hunajaisuutta, vaikka sitä ei kakussa olekaan. Vinkki: älä kumoa kakkua, vaan paista se irtopohjavuoassa, jolloin ihana lohkeava marenkia muistuttava pinta jää päälle näkyviin. Itse sirottelin tomusokeria ja kanelia päälle, eikä ollut yhtään liian makeaa.

Vierailija

Helppo ja maiatuva resepti. Ja ei yhtään rasvaa!

Vierailija

Kuten raaka-aineista voi päätellä, tämä on sokerikakkua omenapaloilla. Parhaimmillaan leipomispäivänä, vaniljakastikkeen kera. Leikkasin omenat hyvin ohuiksi siivuiksi ja ripottelin kanelia jo omenakerrosten väliin, ja jätin tomusokerin päältä pois - sokeria on pohjassa ihan riittävästi. Kypsyi kiertoilmalla hyvin, enkä kumonnut kakkua, koska minusta marenkimainen pinta oli kaunis.

Tänä vuonna omenia tulee paljon, joten eri reseptien kokeilu on mukavaa vaihtelua. Tämä on vähärasvainen vaihtoehto :)

Pix

Aivan ihanan makea, jos tuntuu liian makealta voi van.sokerin myös jättää pois Teen varmasti toistekkin. Paistoajat pitivät kutinsa ainakin mein uunilla. Kumosin kakun, seuraavaksi kokeilen ja jätän kumoamatta. Kiitos ohjeesta!

Vierailija

Helppo ja hyvä. Tein vuosi sitten ekan kerran ja nyt taas, kun on omenasato kypsynyt.

Käyttäjä12302
Seuraa 
Liittynyt24.8.2018

Oli herkullinen. Tomusokeria ei tarvita, eikä välttämättä kaneliakaan. Omenan maku riittää.

SannaH

Jätin kakun myös kumoamatta! Hyvä oli ainakin näin. Rapsakka päältä. Pehmeä sisältä ja pohja kostea omenista. Hyvä resepti. Sai paljon kehuja vierailta. Tarjosin kotitekoisen vanilijakastikkeen kera. Suosittelen! Onnistuukohan pakastus?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Hauska kuulla! Tämä kakku kuuluu varmaankin niihin, jotka ovat parhaimmillaan uunituoreena. Jos kokeilet pakastusta, kerro miten kakku maistui sen jälkeen! Rakenne todennäköisesti kostuu vielä hieman enemmän. Tekeekö se kakun olemukselle hyvää vai ei, jää kokeiltavaksi :)

Raakaa vai ylikypsää vai jokin...

Minulla tämä kakku ei onnistunut ollenkaan. Tein ohjetta noudattaen. Pohjalle laskeutui omituinen sakkamainen kerros keltaista, ilmeisesti kananmunaa. Kakun kumottaessa sen päällä oli siis jotain sitkeää, mautonta ja inhottavaa - ja loppu kakku oli omenoista huolimatta rutikuivaa, mautonta ja sammalmaista syötävää. En tiedä, missä meni vikaan!

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Erikoinen juttu! Kakun rakenne kuulostaa hämmentävältä. Olisikohan niin, ettei muna-sokerivaahto ollut vatkautunut ihan kunnolla? Olivatko kananmunat vatkatessa kylmiä? Se saattaisi johtaa siihen, että osa vaahdosta erottuu vuoan pohjalle. Ikävää joka tapauksessa.

Vierailija

Tämä oli nyt kolmas viime viikkoina leipomani omppupiirakka. Muita olivat tahmea calvados-omenapiirakka ja omenahyve. Jos laittaa paremmuusjärjestykseen, niin sharlotka on hyvällä kakkossijalla mutta koko perheen mielestä  ihan ykkönen on toistaiseksi ollut calvados-omppupiirakka.

Näytä kaikki kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän Perhe on lisännyt 35 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
Ohje Outi Väisänen Kuva Piia Arnould

Nämä astetta terveellisemmät keksit onnistuvat koululaisiltakin. Ihana banoffeen maku syntyy maapähkinävoilla ja banaanilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 kpl
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pehmeät banoffee-keksit

Ainekset

2
(yli)kypsää banaania
½
dl
makeuttamatonta maapähkinävoita
1
kananmuna
2
dl
pikakaurahiutaleita
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
kardemummaa
Koristeeksi
banaaniviipaleita ja/tai kuivattuja banaanilastuja, toffeekastiketta tai maapähkinävoita

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Muussaa banaanit kulhossa, joukkoon saa jäädä sattumia. Sekoita maapähkinävoi ja muna joukkoon. Lisää kaurahiutaleet ja ripottele leivinjauhe ja kardemumma tasaisesti päälle. Sekoita.
  3. Jaa taikina kymmeneksi nokareeksi pellille leivinpaperin päälle. Levitä nokareet ohuemmiksi kekseiksi.
  4. Kypsennä uunissa noin 10 minuuttia, kunnes keksit ovat kypsiä pohjastakin. Anna jäähtyä hetki.
  5. Koristele keksit banaaniviipaleilla ja/tai murustetuilla banaanilastuilla. Lisää päälle toffeekastiketta tai maapähkinävoita.

Vinkki! Koristelemattomat keksit sopivat myös pienille lapsille.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2126 reseptiä.
Linkitetty 12 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Tuomas Kolehmainen

Täydellinen vastaus talviseen sitrushimoon! Vuoraa leivät veriappelsiiniviipaleilla ja viimeistele ne mozzarellalla ja laventeliöljyllä. Tarjoa alkupalaksi tai sellaisenaan pieneen nälkään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 kpl
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Veriappelsiini-mozzarellaleivät

Ainekset

4
isoa viipaletta
maalaisleipää
2
rkl
oliiviöljyä
1
valkosipulinkynsi
Laventeliöljy
1
rkl
korianterinsiemeniä
1
valkosipulinkynsi
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
hunajaa
1
tl
kuivattua laventelia
¼
tl
hienoa merisuolaa
Lisäksi
3
veriappelsiinia
4
palloa
bufalamozzarellaa
2
dl
rucolaa
1
tl
sormisuolaa

Työvaiheet

  1. Tee ensin laventeliöljy. Paahda korianterinsiemeniä kuivassa kuumassa pannussa sekoitellen noin minuutti. Hienonna valkosipulinkynsi. Mittaa kaikki öljyn aineet pieneen kattilaan. Kiehauta ja siirrä kattila pois liedeltä.
  2. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Levitä leivät uuniritilälle ja pirskota niille oliiviöljyä. Paahda leipiä uunissa noin 5 minuuttia tai kunnes ne ovat rapeita ja saaneet hieman väriä. Hiero kuumien leipien pinta kuoritulla valkosipulinkynnellä.
  3. Kuori ja viipaloi veriappelsiinit. Levitä viipaleet paahdetuille leiville. Aseta mozzarellat leiville ja valuta laventeliöljyä päälle. Viimeistele tuoreella rucolalla ja sormisuolalla.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 2126 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Tuomas Kolehmainen

Ruusuvesi tuo uuden säväyksen omenamehusta ja tuoreista hedelmistä valmistettuun kiisseliin. Voit vaihdella ja yhdistellä hedelmiä sesongin mukaan. Nauti jälkiruokana tai välipalana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + 10 min jäähdytys
Vaikeustaso
Helppo

Ruususen hedelmäkiisseli

Ainekset

1
l
omenatäysmehua
dl
sokeria
3
rkl
perunajauhoja
1
dl
vettä
2–3
rkl
ruusuvettä
Hedelmät
2
persimonia
2
kiiviä
2
klementiiniä
½
granaattiomenaa
1
dl
tummia rypäleitä
4
kumkvattia

Työvaiheet

  1. Valmistele ensin hedelmät. Leikkaa persimoneista kanta pois ja kuutioi persimonit. Leikkaa kiivit ja klementiinit veitsellä kuorettomiksi. Lohko kiivit pituussuunnassa kuuteen palaan ja viipaloi klementiinit. Irrota granaattiomenasta siemenet ja paloittele rypäleet. Viipaloi kumkvatit ja poista tarvittaessa siemenet.
  2. Laita mehu ja sokeri kattilaan. Keitä, kunnes sokeri on liuennut.
  3. Sekoita perunajauhot veden joukkoon haarukalla vatkaten.
  4. Nosta kattila levyltä ja valuta suurus kuumaan nesteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
  5. Siirrä kattila takaisin levylle ja kuumenna sekoittamatta, kunnes kiisseli on läpikuultava ja pulpahtaa muutaman kerran. Lisää ruusuvesi.
  6. Jaa hedelmät annoskulhoihin granaattiomenaa ja kumkvattia lukuun ottamatta. Annostele kiisseli kulhoihin. Koristele annokset granaattiomenansiemenillä ja kumkvattiviipaleilla. Anna kiisselin jäähtyä hetki ennen tarjoamista.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1060 reseptiä.
Linkitetty 53 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Jauhoinen ja aromikas palsternakka sopii loistavasti perunagnocchitaikinaan! Valkosipuliöljyssä paistetut palsternakkagnocchit ovat ovat herkkua ihan sellaisenaan.

Vinkki! Gnocchitaikinaa ei saa vaivata liian innokkaasti, vaan kaikki ainekset sekoitetaan juuri ja juuri sekaisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
55 min + taikinan jäähtyminen
Vaikeustaso
Kohtalainen

Pähkinäiset palsternakkagnocchit

Ainekset

200
g
palsternakkaa (punnittu kuorittuna)
300
g
jauhoisia perunoita (esim. Rosamunda, punnittu kuorittuna)
3
keltuaista
1
dl
vehnäjauhoja
¾
dl
perunajauhoja
1
rkl
oliiviöljyä
½
tl
jauhettua muskottipähkinää
½
tl
suolaa
Lisäksi
4
valkosipulinkynttä
50
g
pekaanipähkinöitä
½
ruukkua
timjamia
1
rkl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa
½
tl
rouhittua mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä perunat ja palsternakka kuorineen kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta, kuori ja soseuta perunasurvimella. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Sekoita loput ainekset nopeasti joukkoon.
  2. Pyöritä ohueksi (2 cm) tangoksi jauhotetulla alustalla. Leikkaa noin 2 cm:n paloiksi jauhotetun leivinpaperin päälle. Lisää jauhoja tarvittaessa.
  3. Keitä 3 litraa kiehuvaa vettä, mausta suolalla. Keitä muutama minuutti, kunnes gnocchit nousevat pintaan. Valuta ja siirrä kulhoon, jossa hieman oliiviöljyä. Voit myös nostaa gnocchit leivinpaperin päälle kuivumaan.
  4. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, rouhi pähkinät, irrota lehdet timjamista. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista valkosipulia minuutti. Lisää pähkinät, timjami ja gnocchit. Paista muutaman minuutin ajan. Rouhi päälle suolaa ja pippuria. Tarjoa heti.

Kommentit (0)