Kodin Kuvalehti on lisännyt 1166 reseptiä.
Linkitetty 58 keittokirjaan.
Christina Aaltio kuva Anna Huovinen

Sinapilla ja jouluisilla mausteilla hunnutettu porsaan kasler sopii kaikkiin joulunajan juhliin. Kypsymistä ei melkein malta odottaa, kun uunista leijuu suurenmoinen aniksen ja inkiväärin tuoksu.

Vinkki! Inkivääripossun liemestä tulee mehevä kastike, kun lisäät joukkoon lorauksen kermaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8-16
Valmistusaika
4½ t
Vaikeustaso
Helppo

Inkivääripossu

Ainekset

noin 2
kg
viljapossun niskaa
2
tl
suolaa
4
rkl
raastettua inkivääriä
3
rkl
sinappia
½
rkl
ras el hanout -mausteseosta
1
ruukku
salviaa
tähtianiksia
12
salottisipulia
1
ps
pehmeitä taateleita
dl
vettä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 150 asteeseen. Pyyhi lihan pinta talouspaperilla. Hiero pintaan suola.
  2. Raasta inkivääri ja sekoita se sinapin joukkoon. Lisää joukkoon ras el hanout -mausteseos. Levitä maustetahna possun pintaan. Asettele pinnalle myös salvianlehtiä ja tähtianiksia. Nosta liha reiluun, reunalliseen uunivuokaan.
  3. Kuori sipulit ja laita ne sekä taatelit vuokaan. Lisää vuoan pohjalle loraus vettä.
  4. Paina possuun lihalämpömittari. Nosta liha uunin alatasolle. Kypsennä lihaa noin neljä tuntia, kunnes sisälämpötila on 82 astetta.
  5. Anna lihan vetäytyä 15 minuuttia ennen kuin leikkaat sen viipaleiksi.

Kommentit (2)

Pertti Uolevi

Onko sinappi dijontyylistä vai makeaa sinappia?

Katja Soppa365
Seuraa 
Liittynyt13.5.2014

Kiitos kysymyksestä! Kumpikin sinappityyli sopii tähän ruokaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1166 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen

Perinteinen moussaka on maukkainta karitsanjauhelihasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
30 min + 50 min
Vaikeustaso
Helppo

Moussaka

Ainekset

2
(yht. 600 g)
munakoisoa
3
jauhoista perunaa
1
ruukku basilikaa
½
dl
oliiviöljyä
Jauhelihakastike
1
sipuli
3
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
400
g
karitsan- tai naudanjauhelihaa
tl
oreganoa
1
tl
kanelia
½
tl
mustapippurirouhetta
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
2
rkl
tomaattipyreetä
1
dl
vettä
Valkokastike
200
g
fetaa
2
rkl
oliiviöljyä
½
dl
vehnäjauhoja
6
dl
maitoa
¾
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria rouheena

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  2. Pese ja leikkaa munakoisoista kannat. Leikkaa munakoisot pitkiksi, ohuiksi viipaleiksi. Pese ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Silppua basilika varsineen.
  3. Levitä munakoisot leivinpaperin päälle. Sipaise päälle oliiviöljyä. Paahda munakoisoja uunissa noin 20 minuuttia, kunnes viipaleet saavat väriä.
  4. Laske uunin lämpö 200 asteeseen.
  5. Valmista jauhelihakastike pannulla. Hienonna sipuli ja valkosipulit ja kuullota niitä öljyssä. Lisää joukkoon jauheliha, oregano, kaneli ja pippuri. Ruskista jauheliha. Lisää paseerattu tomaatti, tomaattipyree ja vesi. Hauduta 10 minuuttia.
  6. Tee valkokastike. Raasta feta. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää öljyyn jauhot. Lisää maito samalla sekoittaen. Lisää puolet fetaraasteesta, suola ja pippuri. Hauduta kastiketta 10 minuuttia.
  7. Sipaise uunivuoan pohjalle öljyä. Lado munakoisot, perunat, jauhelihakastike ja valkokastike vuokaan kerroksittain. Levitä viimeiseksi kerrokseksi valkokastiketta ja loput fetaraasteesta.
  8. Kypsennä moussakaa uunin ala-tasolla 50 minuuttia.
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3390 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Syyspata parhaimmillaan! Puolukan kirpeä hapokkuus on omiaan lampaanlihan kanssa. Myös vaalea vehnäolut antaa pataan raikkautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min + haudutus 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Puolukkalammas

Ainekset

1,2
kg
luullista lampaanlapaa tai -niskaa
2
rkl
voita
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
2
sipulia
2
porkkanaa
5
valkosipulinkynttä
1
keskikokoinen purjo
3
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
tomaattipyreetä
2
dl
vehnäolutta
2–3
dl
vettä
1
rkl
lihafondia
2
tl
ruokosokeria
10
katajanmarjaa
8
timjaminoksaa
2
laakerinlehteä
3
dl
puolukoita

Työvaiheet

  1. Leikkaa liha irti luista ja kuutioi liha. Säästä luut.

  2. Kuumenna voi pannulla ja ruskista lihapalat parissa erässä. Ruskista myös luut. Mausta suolalla ja pippurilla.

  3. Kuori ja paloittele sipulit ja porkkanat. Kuori valkosipulinkynnet ja jätä ne kokonaisiksi. Halkaise ja huuhtele purjo. Leikkaa purjon valkoinen osa kahteen tai kolmeen palaan.

  4. Kuumenna öljy padassa ja kuullota siinä kasviksia, kunnes ne ovat hieman pehmenneet ja saaneet väriä. Sekoita joukkoon tomaattipyree ja kuumenna hetki.

  5. Laita lihapalat, luut ja olut pataan. Kuumenna kiehuvaksi.

  6. Lisää vesi, lihafondi, sokeri, katajanmarjat, timjamit ja laakerinlehdet. Lisää vettä tarvittaessa (nestepinta ei saa ylittää lihan pintaa). Kuumenna kiehuvaksi ja peitä kannella.

  7. Anna padan hautua matalalla lämmöllä hiljaa poristen 2–3 tuntia, kunnes liha on aivan pehmeää. Lisää lopuksi puolukat ja kuumenna sen verran, että puolukat hieman pehmenevät. Tarkista maku.

ET-lehti on lisännyt 322 reseptiä.
Linkitetty 9 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Bataatista syntyy samettinen muusi mausteisten lihapullien kaveriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Mehevät lihapullat

Ainekset

400
g
naudan jauhelihaa
1
dl
kermaviiliä
2
rkl
korppujauhoja
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
½
dl
rusinoita
½
dl
persiljaa hienonnettuna
½
rkl
sitruunan kuorta raastettuna
1
rkl
öljyä
1
muna
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Ota jauheliha huoneenlämpöön.

  2. Sekoita kermaviilin joukkoon korppujauhot turpoamaan.

  3. Silppua sipuli ja valkosipuli, rusinat ja persilja. Raasta pestyn sitruunan kuori.

  4. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä.

  5. Sekoita pyörykkätaikinan ainekset yhteen. Pyöritä massasta lihapullia ja paista ne pannulla kypsiksi.

Bataattimuusi

Ainekset

1
(800 g) bataatti
2
jauhoista perunaa
n. 2
dl
keitinvettä
50
g
voita
1
rkl
sitruunamehua
1
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja paloittele bataatti ja perunat. Keitä palat vähässä vedessä kypsiksi. Ota keitinlientä talteen.

  2. Soseuta juurekset. Lisää joukkoon keitinvettä, voi, sitruunamehu ja suola.

  3. Notkista ainekset muusiksi.

ET-lehti on lisännyt 322 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Taina Tellman KUVA Arto Vuohelainen

Banaanitoffeepiiras eli banoffee syntyy nopsasti sekoittelemalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Banaani-toffeepiiras

Ainekset

175
g
domino-, digestive-, kaura- tai kanelikeksejä
75
g
voita
TÄYTE
1
prk (397 g)
karamellisoitua maitotiivistettä (Dulce de leche)
2–3
banaania
½
dl
suolapähkinöitä
1
dl
vispikermaa
2
dl
turkkilaista jugurttia
2
tl
vaniljasokeria
1
tl
kanelia
PÄÄLLE
Keksejä, banaania. pähkinöitä

Työvaiheet

  1. Hienonna keksit ja sekoita ne sulatettuun voihin. Painele muruseos irtovuuan (Ø 18 cm) pohjalle ja reunoille. Siirrä hetkeksi kylmään.

  2. Levitä maitotiiviste piirakan pohjalle. Levitä päälle banaania ja kevyesti rouhitut pähkinät. Jätä muutamia banaaniviipaleita ja pähkinöitä koristeeksi.

  3. Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita jugurttiin, mausta vaniljasokerilla ja kanelilla ja lusikoi täytteen pinnalle. Koristele banaaneilla, kekseillä ja pähkinöillä. Tarjoa heti.