Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 86 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Aikuisten lettukestit! Kreppien täytteessä maistuvat nyt paistetut sienet, kermainen vuohenjuusto ja pinaatti. Viimeistele herkku lempeänmakuisella ja samettisen pehmeällä valkokastikkeella.

Mitä ruoaksi ystäville? Joskus ratkaisu löytyy muistelemalla lapsuuden lempiruokia. Niitä edustavat esimerkiksi letut, joista saa täytettyinä hauskan ja mutkattoman suolaisen tarjoilun.

Tärkeintä on paistaa letuista tarpeeksi ohuita ranskalaistyylisiä kreppejä, jolloin niiden reunat pääsevät rapeutumaan pannulla. Ohuet letut myös kääriytyvät kauniisti täytteen ympärille.

Makoisa täyte letuille syntyy pannulla paistetuista sienistä ja pinaatista, jotka pyöristetään yhteen pehmeällä vuohentuorejuustolla. Viimeisen silauksen antaa klassinen, samettisen pehmeä béchamel-kastike.

Viinisuositus: Yhdistä pirteä ja eloisa valkoviini, esimerkiksi sauvignon blanc, ja béchamel raikkaaksi kokonaisuudeksi. Petit Bourgeois Sauvignon Blanc 2018, 13,49 e, on kuiva ja mineraalinen viini. Sen terhakka hapokkuus ja ihana mustaherukkaisuus raikastavat ja tekevät kokonaisuudesta viehkeän. Vaihtoehto on hedelmäinen chardonnay Burgundista, Joseph Drouhin Mâcon-Villages 2018, 16,98 e  tilausvalikoima). Melko täyteläisen, trooppisiakin vivahteita tarjoavan valkoviinin makumaailma sopii kastikkeen ja erityisesti sienien kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
40 min + tekeytyminen 30 min

Sieni-vuohenjuustokrepit

Ainekset

Krepit
2
rkl
voisulaa
2
kananmunaa
3
dl
kevytmaitoa
dl
vehnäjauhoja
1
tl
sormisuolaa
voita paistamiseen
Täyte
1
salottisipuli
1
valkosipulinkynsi
6
dl
sieniä viipaloituina (herkku- tai siitakesieniä, tatteja tai kantarelleja)
2
rkl
rypsiöljyä
150
g
tuoretta salaattipinaattia
1
prk (150 g)
pehmeää vuohenjuustoa
1
tl
sormisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
4
rkl
paahdettuja pinjansiemeniä
salaattipinaattia

Työvaiheet

  1. Sulata voi. Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää maito ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Sekoita jauhot, suola ja voi joukkoon, ja laita taikina jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.

  2. Valmista béchamelkastike (ohje alla).

  3. Tee täyte. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli, puhdista ja viipaloi sienet. Kuullota sipuleita öljyssä muutama minuutti. Lisää sienet ja paista kypsiksi, 5–10 minuuttia. Lisää pinaatit ja paista hetki. Lusikoi vuohenjuusto pannuun ja anna sen lämmetä. Mausta suolalla ja pippurilla.

  4. Paista taikinassa voissa pannussa (Ø noin 21 cm) 4 isoa tai 6–8 pientä ohutta lettua Pidä ne lämpiminä folion alla.

  5. Jaa täyte lettujen keskelle. Rullaa letut tai taittele reunat osittain täytteen päälle niin, että letusta tulee neliö.

  6. Kuumenna kastike ja tarjoa krepit sen kanssa. Viimeistele siemenillä ja pinaatilla.

Vinkki Kuorruta krepit kastikkeella. Laita rullatut krepit vuokaan, kaada béchamel päälle ja ripottele juustoraastetta pinnalle. Gratinoi 225-asteisessa uunissa.

Béchamelkastike

Ainekset

30
g
voita
3
rkl
vehnäjauhoja
5
dl
kevytmaitoa
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria

Työvaiheet

  1. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauhot ja kypsennä sekoitellen, mutta älä ruskista jauhoja.

  2. Kaada maito kattilaan koko ajan hyvin sekoittaen. Keitä 5–10 minuuttia miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee.

  3. Mausta kastike suolalla ja pippurilla.

Kommentit (3)

En syö krepit!

Resepti vaikuttaa hyvältä mutta nimi on tyhmyyden huipentuma - krepit. Höh! Ne on lettuja! Tai räiskäleitä! Mitä ihmeen vikaa on Suomen kielessä?!?!

Vierailija

Crepe eli kreppi on eri asia kuin lettu ja jos ihan tarkkoja ollaan, kuvan tekeleet ovat lettuja. Kreppi on paljon paljon ohuempi ja paljon paljon isompi kuin lettu. Se myös paistetaan kreppilevyllä tai -pannulla jolloin paistotulos on eri näköinen ja makuinen kuin kuvan letuissa.

Vierailija

Kreppitaikinaan kuuluu käyttää ainakin osittain tattarijauhoa. Ja perineinen ruokajuoma on bretagnelainen siideri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.