Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 727 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Piia Arnould

Vaatimattomalta näyttävä sitruunapaistos on varsinainen yllättäjä, sillä paistettaessa pinnalle muodostuu kakkumainen taikina ja pohjalle keittyy veden kielelle herauttava sitruunatahna.

Sitruunapaistoksen ideana on kohokasmainen taikina, joka paistuu uunissa kuohkeaksi ja lusikoitavan pehmeäksi herkuksi. Samalla vuoan pohjalle muodostuu kerros sitruunatahnaa.

Sitruunapaistos kannattaa valmistaa korkeareunaiseen neliskanttiseen tai pyöreään, halkaisijaltaan noin 24-senttiseen uunivuokaan. Korkeiden reunojen ansiosta vuoan voi nostaa vesihauteeseen, jossa paistos kypsyy tasaisesti. Kun vuoka ei ole kovin laakea, paistoksen erilaiset kerrokset pääsevät myös paremmin muodostumaan.

Uunituoreen, kullankeltaisen paistoksen koristeeksi riittää ripaus tomusokeria.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Sitruunapaistos

Ainekset

50
g
huoneenlämpöistä voita
dl
ruokosokeria
3
keskikokoista (luomu)sitruunaa
3
kananmunaa (M-koko)
¾
dl
vehnäjauhoja
½
tl
vaniljasokeria
dl
täysmaitoa
Pinnalle
tomusokeria

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele uunivuoka (koko noin 20 cm x 26 cm tai korkealaitainen pyöreä vuoka, joka on halkaisijaltaan noin 24 cm). Laita vesi kiehumaan vedenkeittimeen tai kattilaan, tarvitset kuumaa vettä vesihaudetta varten.

  2. Pese ja raasta yhden sitruunan keltainen kuoriosa. Purista sitruunoista mehu. Mehua tulisi olla yhteensä 1 dl.

  3. Vatkaa kulhossa sähkövatkaimella keskenään pehmeä voi, sokeri ja kuoriraaste, kunnes seos on tasaista ja väri on vaalentunut, noin 5 minuuttia.

  4. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Lisää keltuaiset voiseokseen yksitellen hyvin vatkaten.

  5. Lisää jauhot, maito ja sitruunamehu. Sekoita, kunnes saat tasaisen taikinan.

  6. Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi ja nostele vaahto varovasti taikinan joukkoon. Taikina on löysää, lähes nestemäistä.

  7. Kaada taikina uunivuokaan. Laita vuoka uunipannulle (eli syvälle, korkealaitaiselle uunipellille) ja nosta se uuniin. Lisää uunipannulle kiehuvaa vettä niin, että se yltää puoleen väliin vuokaa.

  8. Paista sitruunapaistosta 175-asteisessa uunissa vesihauteessa 25–30 minuuttia. Tarkoitus on, että paistos olisi pohjasta kosteaa ja tahnamaista, joten tarkkaile kypsymistä.

  9. Nosta uunipannu varovasti pois uunista ja siirrä vuoka jäähtymään. Ripottele hieman jäähtyneen paistoksen pinnalle tomusokeria. Tarjoa halutessasi lisäksi vaniljajäätelöä.

Kommentit (12)

Acca

Entäs, jos ei ole vedenkeitintä? Voiko veden keittää kattilassa tai mikrossa?

Vierailija

Mikä on uunipannu??

Voi elämä

" 3keskikokoista (luomu)sitruunaa, 3kananmunaa (M-koko Lisää jauhot, maito ja sitruunamehu"

Kolme sitruunaa 3 munaan on aika paljon. Olen tehnyt paljon sitruuna tahnaa ja laita 2munaan 1sirt.mehun.

"Entäs, jos ei ole vedenkeitintä? Voiko veden keittää kattilassa tai mikrossa?" ??

Vierailija

Voiko ruokosokerin asemesta käyttää esim. kidesokeria ja jos näin, miten se vaikuttaa makuun?

Vierailija

Missä asteessa paistetaan?

Vierailija

175 astetta lukee heti alussa.

Vierailija

Koostumus muistutti lanttulaatikkoa, maku itä ok jos tykkää sitruunasta.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista.

Uunipannu tarkoittaa syvää uunipeltiä. Lisään tiedon ohjeeseen. 

Ruokokidesokerin tilalla voi hyvin käyttää tavallista sokeria. Ruokosokerin antaa makuun ehkä hieman enemmän paahteisuutta, mutta tavallinen sokeri toimii yhtä lailla.

Paistoksen kuuluu olla maultaan kunnolla sitruunainen. Tästä syystä sitruunaa on taikinassa reilusti. Luomusitruunat ovat usein kooltaan pienempiä kuin tavanomaisesti tuotetut, siksi niitä tarvitaan noin 3 kappaletta desiin mehua.

Sitrusfani

Hei,
voiko täysmaidon sijaan käyttää kasvimaitoa, esim kaurabaristaa?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestä, todennäköisesti juuri riittävän rasvainen kauramaito sopii tähän yhtä hyvin ja kestää sitruunan happamuuden juoksettumatta.

Kirsikka_5
Seuraa 
Liittynyt3.2.2016

Hei, tein paistoksen,mutta en saanut siihen noita kerroksia.

Nostele vaahto varovasti taikinan joukkoon ? Sehän jää kokkareiksi silloin, minä sekoitin niin että taikinasta tuli tasaista. Teinkö tässä väärin ?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Se sekoittaminen on varmaan vaikuttanut tähän, jos valkuaisvaahto on päässyt laskemaan. Pienet kokkareet eivät haittaa, ne vain kohottavat massaa. Toivottavasti oli silti hyvää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Pitkinä pyhäaamuina on hyvää aikaa paistaa pannari. Sen kanssa maistuvat glögissä kylpeneet hedelmät ja raikas jugurttivaahto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Pannukakku ja glögihedelmät

Ainekset

2
dl
riisipuuroa
2
munaa
dl
maitoa
dl
vehnäjauhoja
¼
tl
suolaa
2
rkl
voita
GLÖGIHEDELMÄT
1
pss (250 g)
kuivattuja sekahedelmiä
3
dl
sokeroimatonta glögiä
1
kanelitanko
2
tähtianista
dl
sokeria
LISÄKSI
2
dl
kreikkalaista jugurttia
1
tl
vaniljasokeria
1
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

  1. Aloita hedelmistä. Laita sekahedelmät, glögi ja mausteet kattilaan. Keitä keskilämmöllä puoli tuntia.

  2. Siivilöi hedelmät pois liemestä, palauta liemi kattilaan ja lisää sokeri. Anna liemen kiehua hiljaa poristen 15–20 minuuttia, kunnes liemi tiivistyy siirappimaiseksi. Kaada tarjoiluastiaan jäähtymään.

  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita riisipuuroon munat, maito, jauhot ja suola. Sulata voi ja lisää taikinaan. Vuoraa valurautainen paistinpannu (ø 25 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina pannuun ja paista uunissa noin 20 minuuttia.

  4. Mausta jugurtti vaniljasokerilla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele jugurtin joukkoon.

  5. Nauti lämmin pannukakku hedelmien, glögisiirapin ja jugurttivaahdon kanssa.

VINKKI! Voit tehdä glögihedelmät edellisenä päivänä. Jos riisipuuroa ei ole keitettynä, voit käyttää valmista annospuuroa.

 

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Etsitkö uutta makua graavilohelle? Katajanmarjat ja loraus giniä antavat klassiselle kalaherkulle tyylikkään säväyksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 12
Valmistusaika
5 min + jääkaapissa 1–2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Katajanmarja-graavilohi

Ainekset

750
g
lohifileetä
1
rkl
katajanmarjoja
rkl
karkeaa merisuolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua valkopippuria
1
rkl
giniä
½
ruukku tilliä

Työvaiheet

  1. Pyyhkäise lohifilee talouspaperilla ja laita leivinpaperin päälle.

  2. Murskaa katajanmarjat morttelissa.

  3. Sekoita suola, sokeri, katajanmarjat ja valkopippuri keskenään. Hiero seos lohen lihapuolelle. Valuta pinnalle gini. Leikkaa tillinvarret muutamaan palaan ja painele ne kalan päälle.

  4. Kääri filee leivinpaperiin ja kelmuun. Nosta paketti vuokaan. Laita päälle kevyt paino. Anna kalan maustua jääkaapissa 1–2 vuorokautta.

  5. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta ennen viipalointia ja tarjoamista.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Juhlavassa keitossa on kahta eri kalaa, maukas liemi ja nokare mätiä. Sitruunamajoneesi maustaa kirkasliemisen keiton vielä herkullisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 annosta
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava kahden kalan keitto

Ainekset

Liemi
1
ison tai 3–4 pienemmän kalan perkeet
1
sipuli
15
cm
purjon vihreää osaa
½
fenkoli
nokare
voita
2
dl
valkoviiniä
l
vettä
1
tl
kokonaisia valkopippureita
tl
suolaa
Lisäksi
3
porkkanaa
5
kiinteää perunaa
½
fenkoli
15
cm
purjon vaaleaa osaa
n. 600
g
lohifileetä
1
siika- tai kuhafilee
1
prk (200 g)
kirjolohen mätiä
1
tl
suolaa
1/4
tl
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä
Sitruunamajoneesi
1
muna
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
raastettua sitruunankuorta
2
dl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
rouhaisu
valko- tai mustapippuria

Työvaiheet

  1. Keitä ensin liemi. Huuhdo kalanperkeet kylmällä vedellä. Pilko sipuli, purjon vihreä osa sekä fenkoli.
  2. Kuullota sipulia, purjoa ja fenkolia voissa kattilassa. Lisää kattilaan viini. Kiehauta muutama minuutti.
  3. Lisää kattilaan kalanperkeet, vesi, pippurit ja suola. Keitä lientä puoli tuntia. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Siivilöi liemi talteen.
  4. Kuori ja lohko porkkanat ja perunat. Viipaloi fenkoli ja purjon vaalea osa.
  5. Poista kalafileistä nahka. Paloittele fileet kuutioiksi. Valuta mäti siivilässä.
  6. Lisää kalaliemeen porkkanat, perunat, fenkoli ja purjo. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä, kunnes kasvikset ovat kypsiä, noin 15 minuuttia.
  7. Lisää joukkoon kalapalat. Kalat kypsyvät kuumassa liemessä viidessä minuutissa.
  8. Silppua keittoannosten päälle tilliä. Lisää lautasille lusikallinen mätiä ja sitruunamajoneesia.

Majoneesi

  1. Majoneesi onnistuu, kun kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Laita kananmuna sauvasekoittimen korkeaan kulhoon niin, että keltuainen ei hajoa.
  2. Purista sitruunasta mehu ja raasta kuori. Lisää öljy ja mausteet kulhoon. 
  3. Surauta sauvasekoittimella majoneesiksi. 
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.