Helsingin Sanomat on lisännyt 447 reseptiä.
Linkitetty 300 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Jos rakastat key lime -piirakkaa, ihastut takuulla tähän puolukkapiirakkaan. Täytteessä maistuvat kinuskinen kondensoitu maito, limetti ja kirpeät puolukat. Piirakkapohjaan lisätään reilusti kookoshiutaleita, jotka antavat pohjalle maun lisäksi mahtavasti rapeutta.

Puolukkapiirakan saa aikaiseksi, vaikka puolukoita ei olisi kerännyt kuin mukillisen verran. Pienikin määrä marjoja antaa leivonnaiseen mukavaa syksyistä kirpeyttä.

Tässä ohjeessa puolukoiden pediksi levitetään täyte, jossa on mukana sekä kermarahkaa että kondensoitua maitoa. Yhdistelmä on makea mutta rahkan ja limettitilkan ansiosta silti raikas. Uunissa kondensoidun maidon maku muuttuu ihanan kinuskiseksi.

Pohjana on kookoshiutaleilla rikastettu murotaikina. Kookos tuo pohjaan paitsi makua, myös reippaasti rapeutta.

Piirakan kypsennysaika riippuu paljon vuoan materiaalista. Metallisessa vuoassa piiras kypsyy nopeasti, keraamisessa astiassa pohjan paistumista saa taas odotella hieman kauemmin. Piirakka kannattaa sijoitella uunin alaosaan, jolloin pohja ehtii kypsyä varmasti ennen pinnan paahtumista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10
Valmistusaika
45 min
Vaikeustaso
Helppo

Kinuskinen puolukkapiirakka

Ainekset

Pohja
150
g
huoneenlämpöistä voita
1
dl
sokeria
1
kananmuna
3
dl
vehnäjauhoja
dl
kookoshiutaleita
½
tl
leivinjauhetta
Täyte
1
prk (397 g)
kondensoitua maitotiivistettä
1
prk (200 g)
kermarahkaa
2
kananmunaa
1
tl
vaniljasokeria
1
limetin mehu ja raastettu kuori
2
dl
puolukoita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Sekoita jauhot, kookoshiutaleet ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina kulhossaan jääkaappiin vähintään vartiksi.
  2. Kuumenna uuni 200-asteiseksi.
  3. Painele taikina kevyesti voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
  4. Sekoita maitotiiviste, kermarahka, kananmunat ja vaniljasokeri kulhossa. Pese limetti, raasta siitä kuori ja purista mehu, ja lisää ne täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan. Lisää päälle puolukat.
  5. Paista piirakkaa uunin keskitasolla 25–30 minuuttia, kunnes reunat ovat kauniin ruskeat ja täyte hyytynyt. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja tarjoile. Piirakka säilyy jääkaapissa pari päivää.

Kommentit (20)

Vierailija

Mikä rasvaprosentti on suomalaisessa kermarahkassa? Ajattelin käyttää sitruunaa limetin sijaan. Se varmaankin onnistuu vai mitä?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Ainakin Valion kermarahkassa näyttäisi olevan noin 9 % rasvaa. Sitruuna toimii limetin tilalla oikein hyvin!

Elli sé

Tarkoitetaanko kondensoidulla maidolla valmiiksi karamellisoitua vai sitä tavallista kondensoitu maitoa?

Milja Soppa365
Seuraa 
Liittynyt10.9.2018

Kiitos kysymyksestä, tähän tulee tavallista kondensoitua maitoa.

Vierailija

En pidä kookoshiutaleista, muuten ohje kuulostaa ihanalta. Voikohan ne korvata esim. samalla määrällä kaurahiutaleita vai pitäisikö laittaa vähemmän?

Vierailija

Vierailija täällä ihmettelee kysymystä kermarahkan rasvaprosentista, kun voitakin tulee 150g eli onko kermarahkan rasvaprosentilla jotain oleellista merkitystä?

Vierailija

Onko tavallinen kondensoitu maito se makea vai se ilman sokeria?

Leivonleivon

Uskoisin, että kermarahkalla täytteestä tulee täyteläisemmän makuinen kuin vähemmän rasvaa sisältävällä rahkalla. Voi tulee murotaikinapohjaan, joten se ei vaikuta täytteen makuun.

Vierailija

Voiko vehnäjauhot korvata gluteenittomalla?

Vierailija

Ostin karamellisoitua maitotiivistettä ja piirakka on jo uunissa, kun huomasin vasta eron. Nooh, saapa nähdä.

Jorma leipoo

Mistä tämä nimi kinuskinen tulee, kun mitään kinuskia ei piirakkaan tule?

hiiva
Seuraa 
Liittynyt8.2.2015

Voiko pakastaa.

Vierailija

Tein ja hyvää tuli! Kookoshiutaleet meni makumieltymysten vuoksi vaihtoon eli kaurahiutaleiksi. Täyte vaikutti ennen piirakan uuniin laittamista liian juoksevalta, joten lisäsin teelusikallisen maizenaa, perunajauhot käy yhtä hyvin. Puolukoiden määrä ei ainakaan omassa piirakkavuossani täsmännyt, joten kaksinkertaistin määrän.

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kondensoidusta maidosta: tässä tarkoitetaan tosiaan makeutettua versiota, jota on yleisimmin saatavilla.

Kinuskikysymykseen: kondensoitu maito saa karamellimaista makua paahtuessaan täytteessä uunissa, mistä syntyy se kinuskinen maku. Varmasti tulee makoisa täyte myös, jos päätyy käyttämään tilalla valmiiksi karamellisoitua, toffeemaisen paksua kondensoitua maitoa.

Gluteenittomasta versiosta: onnistuu. mutta pohjasta tulee hieman murenevampi. Kannattaa yhdistää pohjataikinaan gluteenittomat kaurajauhot ja vaalea gluteeniton jauhoseos, niiden yhdistelmästä voisi syntyä toimiva lopputulos.

Kinuskihiiri

Mä käytin valmiiksi karamellisoitua kondensoituamaitoa ja tuli kyllä uskomattoman hyvä.
Puolukat onneksi tasapainottaa liiallista makeutta

Näytä kaikki kommentit (20)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1173 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Kylmäsavulohella ja raikkailla vihreillä peitelty pellillinen pannaria on vaivaton lounas isollekin juhlaporukalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
20 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Pinaattipannukakku

Ainekset

2
l
tuoretta pinaattia
½
dl
vettä
½
l
maitoa tai kauramaitoa
dl
vehnäjauhoja
3
munaa
2
rkl
piparjuuritahnaa
1
tl
suolaa
½
tl
valkopippuria rouheena
Päälle
kylmäsavulohta
rapeaa salaattia
babypinaattia
lehtipersiljaa
herneenversoja

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Levitä uunipannulle leivinpaperi.
  2. Huuhtele pinaatti. Kiehauta paistinpannulla vesi ja höyrytä pinaattia muutaman minuutin ajan. Valuta pinaatti. Saksi lehdet pienemmiksi paloiksi.
  3. Sekoita maidon joukkoon jauhot, munat, piparjuuritahna, suola ja pippuri. Lisää joukkoon pinaatti. Kaada taikina uunipannulle.
  4. Paista pannaria noin 20 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä. Anna jäähtyä.
  5. Leikkaa pannari annospaloiksi. Levitä pinnalle suikaleiksi leikattua kylmäsavulohta, revittyä salaattia, pinaattia sekä yrttejä.
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1173 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Frendien seitsemännellä kaudella (2001) kaverusten ovelle toimitettiin vahingossa niin herkullista juustokakkua, ettei nauttimista estänyt edes herkun putoaminen rappukäytävään.
Frendien seitsemännellä kaudella (2001) kaverusten ovelle toimitettiin vahingossa niin herkullista juustokakkua, ettei nauttimista estänyt edes herkun putoaminen rappukäytävään.
Paistettu juustokakku on amerikkalainen klassikko. Kasaa kaikin mokomin kakun päälle marjoja ja lorauta vaahterasiirappia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

New Yorkin juustokakku

Ainekset

150
g
voita
½
dl
sokeria
3
dl
vehnäjauhoja
1
muna
rkl
kylmää vettä
Täyte
150
g
voita
500
g
rahkaa
1
prk (150 g)
ranskankermaa
3
munaa
2
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
2
tl
sitruunankuorta
2
rkl
perunajauhoja
1/4
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Pingota irtopohjavuoan (ø 20–24 cm) pohjalle leivinpaperi.
  2. Sekoita pehmeä voi ja sokeri. Lisää jauhot, muna ja vesi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.
  3. Sulata voi. Lisää joukkoon rahka ja ranskankerma. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset.
  4. Lisää keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri rahkaseokseen. Raasta joukkoon sitruunan kuorta. Lisää myös perunajauhot ja suola.
  5. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita rahkaseos ja valkuaisvaahto. Kaada täyte vuokaan.
  6. Paista juustokakkua uunissa noin tunnin. Anna kakun jäähtyä rauhassa ja säilytä yön yli jääkaapissa.
  7. Nauti kakku marjojen kanssa.

Vinkki! Rahkan voi vaihtaa 400 grammaan maustamatonta tuorejuustoa, mutta rahkatäyte on kevyempää ja kuohkeampaa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3397 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Klassikko toscakakku saa tänä syksynä ylleen omenaisen viitan. Tästä piirakasta riittää jaettavaa isolle joukolle!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
n. 30 palaa
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Omena-toscapiirakka

Ainekset

8–9
(n. 1 kg)
kotimaista punakuorista omenaa
¾
dl
ruokosokeria
1
tl
kanelia
TAIKINA
150
g
voita
5
kananmunaa
3
dl
ruokosokeria
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
kanelia
1
tl
vaniljasokeria
TOSCAKUORRUTUS
150
g
voita
dl
ruokosokeria
300
g
mantelilastuja
2
rkl
vehnäjauhoja
rkl
maitoa

Työvaiheet

  1. Kuutioi omenat kuorineen. Sekoita joukkoon sokeri ja kaneli. Anna maustua.

  2. Sulata voi ja jäähdytä. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voi.

  3. Yhdistä jauhot, leivinjauhe, kaneli ja vaniljasokeri. Siivilöi seos muna-sokerivaahtoon ja kääntele varovasti tasaiseksi.

  4. Levitä taikina leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille. Valuta omenoista irronnut liemi talteen. Ripottele omenakuutiot taikinan pinnalle.

  5. Paista piirakkaa ensin 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 15–20 minuuttia, kunnes taikina on saanut hieman väriä.

  6. Sulata sillä aikaa kuorrutteen voi isossa kattilassa. Sekoita joukkoon omenoiden liemi, sokeri, mantelilastut, vehnäjauhot ja maito. Kiehauta sekoittaen ja nosta liedeltä.

  7. Ota piirakka uunista ja levitä toscaseos kuumana piirakan pinnalle. Paista uunin toiseksi ylimmällä tasolla 8–10 minuuttia, kunnes piirakan pinta on paahtunut kullankeltaiseksi. Varo, ettei kuorrutus tummu liikaa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3397 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Tämä pumpulinpehmeä kakku lässähtää hieman jäähtyessään, mutta makuun se ei vaikuta. Kakun seuraksi sopivat kirpakat, hunajaliemessä keitetyt luumut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Jogurttikakku ja keitetyt luumut

Ainekset

4
kananmunaa (M-koko)
1–2
tl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
½
rkl
sitruunamehua
dl
ruokosokeria
dl
turkkilaista jogurttia
¾
dl
vehnäjauhoja
½
tl
aitoa vaniljaa jauheena
VUOKAAN
voita
KEITETYT LUUMUT
7
punaista kirpeää luumua
1
dl
vettä
3
rkl
hunajaa
2
rkl
sokeria
1
kanelitanko
LISÄKSI
1
dl
suolattomia pistaaseja rouhittuna

Työvaiheet

  1. Voitele irtopohjavuoka (Ø 20 cm), ja leikkaa pohjalle sopiva leivinpaperipala.

  2. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Pese sitruuna, raasta sen keltainen kuori hienoksi ja purista mehutilkka.

  3. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi paksuksi vaahdoksi. Lisää jogurtti, vehnäjauhot, vaniljajauhe, sitruunankuori ja -mehu kevyesti sekoittaen.

  4. Puhdista ja kuivaa vatkaimen terät. Vatkaa valkuaiset puhtaassa kulhossa napakaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto taikinan joukkoon.

  5. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä 175-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa 15 minuuttia.

  6. Huuhtele luumut, leikkaa ne puoliksi ja poista kivet.

  7. Laita vesi, hunaja, sokeri ja kanelitanko kattilaan. Keitä, kunnes sokeri on liuennut.

  8. Lisää luumut ja kypsennä alhaisella lämmöllä 5–8 minuuttia, kunnes luumut ovat pehmenneet, mutta säilyttävät vielä muotonsa. Tarjoa jogurttikakku keitettyjen luumujen ja rouhittujen pistaasien kanssa.

Vinkki Voit korvata luumut tuoreilla viikunoilla.