Venla Soppa365 on lisännyt 19 reseptiä.
Linkitetty 179 keittokirjaan.
Ohje ja kuva Venla Rossi

Ihana ranskalainen clafoutis on kirsikkaherkku, joka on koostumukseltaan uunivanukkaan ja pannukakun välissä. Pehmeän täyteläinen clafoutis syntyy tällä ohjeella hetkessä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
50 min
Vaikeustaso
Helppo

Simppeli clafoutis

Ainekset

500
g
kirsikoita
n. 1,5
dl
kermaviiliä tai paksua maustamatonta jogurttia
1
dl
maitoa
3
kananmunaa
1
dl
sokeria
1
dl
vehnäjauhoa
2
tl
vaniljasokeria
ripaus suolaa
halutessasi koristeluun tomusokeria tai mintunlehtiä

Työvaiheet

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Poista kirsikoista kivet ja leikkaa ne puoliksi.
  2. Vuoraa noin kahden litran vetoinen uuni- tai kakkuvuoka leivinpaperilla. Jos käytät pyörää vuokaa, halkaisija on 20-22 cm.
  3. Kaada marjat vuoan pohjalle. Sekoita muut ainekset tasaiseksi massaksi ja kaada marjojen päälle.
  4. Paista uunin keskiosassa noin 35 minuuttia, kunnes massa on saanut reunoilta väriä ja on keskeltä juuri ja juuri hyytynyt.
  5. Tarjoa hieman jäähtyneenä. Voit koristella clafoutiksen tomusokerilla tai mintunlehdillä.

Vinkki! Voit tehdä clafoutiksen myös muista marjoista, esimerkiksi vadelmista tai mustikoista.

Kommentit (8)

Pirjoterhi

Todella hyvä kirsikkaherkku ja yksinkertainen tehdä. Syötiin mascarponekermavaahdon kanssa. Parasta kylmänä. Tätä tehdään toistekin.

Vierailija

Vain 1 dl maitoa?

Vierailija

Kermaviili tai jogurttihan on myös nestettä. Hyvä ja helppo resepti,nam! Karviaiset voisi sopia myöskin tähän ohjeeseen.

Vierailija

Leivonnaisesta tuli todella kaunis ja tuoksukin oli houkutteleva, mutta maku oli pettymys. Maku oli kuin uunimunakasta kirsikoilla, maistui pelkältä kananmunalta.

Vierailija

Pystyisiköhän tätä tekemään maidottomana 🤔

maruska

Hei minulla nyt vain pakastemarjoja joten tuleeko liian vetiseksi ?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kysymyksestäsi. Pakastemarjoilla lopputuloksesta tulee tosiaan helposti liian vetinen. Jos innostut kuitenkin kokeilemaan, kannattaa laittaa marjoja vain vähän (arviolta puolet ohjeen määrästä).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3150 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Espressogranita yhdistää jälkiruoan, kahvin ja digestiivin. Kun massaa sekoitetaan jäätymisen aikana säännöllisesti, saadaan aikaan hileinen koostumus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 pikkuannosta
Valmistusaika
10 min + 3 t
Vaikeustaso
Helppo

Espressogranita

Ainekset

5
dl
espressoa
¾
dl
fariinisokeria
½
dl
vodkaa
2
rkl
kahvilikööriä
dl
kuohukermaa
(kahvipapuja tai kahvipavun muotoisia suklaakarkkeja)

Työvaiheet

  1. Valmista vahva kahvi. Lisää fariinisokeri ja anna sen liueta kahviin. Lisää vodka ja likööri. Kaada seos pieneen, laakeaan vuokaan. Peitä kelmulla ja nosta pakastimeen.

  2. Anna jäätyä 1 tunti. Sekoita jäätyvää kahviseosta haarukalla raaputtaen ja laita takaisin pakastimeen. Toista sama 30 minuutin välein, kunnes seos on jäätynyt hileiseksi (n. 2 tuntia.)

  3. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi.

  4. Kokoa annokset. Nosta laseihin espressohilettä ja päälle kermavaahtoa. Viimeis- tele halutessasi kahvipavuilla.

Vinkki Jos tarjoat granitan illalla, valmista se halutessasi kofeiinittomaan kahviin.

Kommentit (0)

Me Naiset on lisännyt 1582 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Tuomas Kolehmainen

Blinit voivat olla myös jälkkäri! Vegaaniset suklaablinit maistuvat blinibileiden päätöksenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 pientä bliniä
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaniset suklaablinit

Ainekset

1
dl
kasvimaitoa
75
g
tummaa vegaanista suklaata
2
rkl
kaurafraichea
1
dl
aquafabaa eli kikhernetölkin lientä
3
rkl
tomusokeria
2
dl
vehnäjauhoja
1
dl
tattarijauhoja
1
tl
leivinjauhetta
2
rkl + 2 rkl
kookosöljyä
TARJOILUUN
vegaanista suklaajäätelöä ja suklaakastiketta

Työvaiheet

  1. Paloittele suklaa lämmönkestävään kulhoon. Kuumenna kasvimaito lähes kiehuvaksi ja kaada suklaan päälle. Anna olla koskematta 5 minuutin ajan. Sekoita tasaiseksi ja anna hieman jäähtyä. Sekoita kaurafraiche joukkoon.

  2. Vatkaa kikhernetölkin liemi sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi tomusokerin kanssa. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Sulata 2 ruokalusikallista kookosöljyä. Kääntele kaikki ainekset varovasti keskenään. Älä ylivaivaa taikinaa.

  3. Paista taikinasta lettupannulla kookosöljyssä keskilämmöllä pieniä lettuja. Älä käännä lettuja ennen kuin ne ovat kunnolla paistuneet toiselta puolelta – muuten ne hajoavat. Anna jäähtyä ja rapeutua hieman. Tarjoa suklaajäätelön ja -kastikkeen kanssa.

Kommentit (0)

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3150 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Meri Milahs ja Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Kaneli, kardemumma ja hunaja maustavat jäätelön, joka saa mukavaa happamuutta turkkilaisesta jogurtista. Tässä ohjeessa et tarvitse edes sähkövatkainta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
10 min + pakastaminen 6 t
Vaikeustaso
Helppo

Jogurtti-hunajajäätelö

Ainekset

1
prk (397 g)
kondensoitua maitoa
500
g
turkkilaista jogurttia
1
tl
kanelia
½
tl
jauhettua kardemummaa
2
rkl
juoksevaa hunajaa
LISÄKSI
½
tl
kanelia
1
rs (125 g)
tuoreita vadelmia
juoksevaa hunajaa

Työvaiheet

  1. Viilennä kondensoitu maito jääkaappikylmäksi. Lusikoi se kulhoon ja lisää jogurtti, kaneli ja kardemumma.

  2. Kaada puolet seoksesta leipävuokaan tai pieneen uunivuokaan. Valuta päälle puolet hunajasta. Toista kerrokset.

  3. Peitä vuoka kelmulla. Pakasta jäätelöä vähintään 6 tuntia tai seuraavaan päivään.

  4. Pyörittele jätski palloiksi annoskulhoihin. Ripottele pinnalle hieman kanelia. Viimeistele annokset tuoreilla vadelmilla ja hunajalla.

Vinkki Voit valmista jäätelön myös jäätelökoneessa.

Kommentit (2)

Tessis
Seuraa 
Liittynyt31.3.2017

Moikka! Haluaisin valmistaa tämän jäätelökoneessa. Laitetaanko kaikki ainekset hunajaa lukuunottamatta sekaisin ja lopuksi hunaja sekoitetaan ns. raitoina joukkoon? Vai hunajakin suoraan seokseen?

Tiina Hautala

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Hei,

hunaja kannattaa lisätä raitoina valmiin seoksen joukkoon. 

Me Naiset on lisännyt 1582 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Krista Kupariharju KUVA Ninna Lindström

Granaattiomena ei pelkästään korista herkkumuffineita vaan tuo myös makua taikinaan ja kuorrutteeseen mehun muodossa. Granaattiomenamehua on saatavilla ympäri vuoden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
45 min + muffineiden jäähtyminen
Vaikeustaso
Helppo

Suklaa-granaattiomenamuffinit

Ainekset

150
g
pehmeää voita
dl
sokeria
2
kananmunaa
dl
vehnäjauhoja
rkl
kaakaojauhetta
1
tl
leivinjauhetta
¾
dl
granaattiomenatäysmehua
¾
dl
maitoa
KUORRUTE
175
g
tummaa suklaata karkeana rouheena
1
dl
kuohukermaa
¾
dl
granaattiomenamehua
2
rkl
voita
PÄÄLLE
granaattiomenan siemeniä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita keskenään kuivat ainekset. Kääntele vuorotellen taikinaan mehun ja maidon kanssa. Sekoita, kunnes ainekset ovat juuri ja juuri sekaisin, älä ylivaivaa!

  2. Jaa taikina 12 muffinivuokaan. Paista 17 minuuttia. Siirrä ritilälle jäähtymään.

  3. Tee kuorrute. Laita suklaa lämmönkestävään kulhoon. Mittaa kerma ja mehu kattilaan ja keitä höyryävän kuumaksi. Kaada suklaan päälle ja anna olla koskematta 5 minuutin ajan. Sekoita tasaiseksi ja lisää voi joukkoon.

  4. Levitä kuorrutetta jäähtyneiden muffinien päälle ja koristele granaattiomenan siemenillä.

Kommentit (0)