Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 365 keittokirjaan.
OHJE Kia Arpia ja Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Punajuuret keitetään napakoiksi ja leikataan paksuiksi pihveiksi. Ne leivitetään tuoreilla yrteillä maustetuilla korppujauhoilla, paistetaan rapeaksi voissa ja syödään itse tehdyn aiolin kanssa. Taivaallista!

Rapeiksi paistetut, leivitetyt punajuuret ovat edullinen ja tyylikäs syysherkku. Niitä voi tarjota kasvispihvien tapaan erilaisten lisukkeiden kanssa. Täydellinen kastike punajuurille on valkosipulimajoneesi, jonka voi valmistaa helposti sauvasekoittimella punajuurten paistuessa.

Ohje on Bella Table -podcastista tutun ruokavaikuttajan Kia Arpian käsialaa.

”Lapsuuden lempiruuassani yhdistyy kaksi ruokafilosofiaani: yksinkertaisuus ja raaka-aineen korostus. Punajuuret keitetään napakoiksi ja leikataan paksuiksi pihveiksi. Ne leivitetään tuoreilla yrteillä maustetuilla korppujauhoilla, paistetaan rapeaksi voissa ja syödään itsetehdyt aiolin kanssa. Taivaallista!”, Arpia kertoo Glorian ruoka & viini -lehdessä.

Valmistusta nopeuttaa, jos punajuuret esikeittää vaikka jo päivää aiemmin. Keitetyt punajuuret säilyvät hyvin jääkaapissa ja viiletessään ne myös tiivistyvät helposti leikattaviksi.

Ennen paistamista punajuurikiekot leivitetään. Ilmavin pinta syntyy japanilaisista pankojauhoista, mutta voit käyttää halutessasi myös tavallisia korppujauhoja tai murusteltua kuivahtanutta maalaisleipää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + punajuurten kypsyminen 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Rapeat punajuuret ja aioli

Ainekset

RAPEAT PUNAJUURET
5–6
keskikokoista punajuurta
¼
ruukkua
timjamia
¼
ruukkua
ranskalaista rakuunaa
4
dl
pankojauhoja
2
tl
sormisuolaa
3
kananmunaa
AIOLI
1
valkosipulinkynsi
3
dl
rypsiöljyä
1
rkl
omenaviinietikkaa
1
kananmuna
1
rkl
Dijon-sinappia
¼
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria
oliiviöljyä paistamiseen

Työvaiheet

  1. Keitä punajuuret kuorineen suolalla maustetussa vedessä. Kuori lämpimänä ja leikkaa 1 ½ cm:n paksuisiksi viipaleiksi.

  2. Valmista aioli. Paloittele valkosipulinkynsi. Laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kapeaan kulhoon ja aseta sauvasekoitin kulhon pohjaan. Surauta, kunnes seos on muuttunut majoneesiksi ja nosta sitten hitaasti sauvasekoitinta pintaan päin.

  3. Nypi timjamista ja rakuunasta lehdet ja hienonna ne. Laita pankojauhot syvälle lautaselle, lisää hienonnetut yrtit ja suola. Riko toiselle lautaselle kananmunat ja vatkaa munien rakenne rikki haarukalla.

  4. Pyörittele punajuurikiekot ensin kananmunassa, sitten yrtti-pankojauhosekoitukses sa. Paista oliiviöljyssä rapeiksi ja nauti kuumana aiolin kanssa.

Kommentit (9)

Pannari

Tuleeko tuohon todella noin paljon pankoa? Kuulostaa herkulliselta.

Vierailija

Nam. Ei ole kyllä mikään uusi juttu. Äitini teki näitä jo 50-luvulla. Täytyypä tehdä taas. Nykyään kuulemma saa valmiiksi keitettyjä punajuuria, homman nopeuttamiseksi. Tosin ovat kai aivan kypsiä.
Olen tehnyt myös juuriselleristä.548

Käyttäjä9052
Seuraa 
Liittynyt26.2.2018

Minunkin äitini teki näitä 50 - 60-luvulla. Herkkumuisto.

Vierailija

Mitä on pankojauho? Eka kertaa kuulin tuollaisesta. Ja kauanko aikaa punajuuria keitetään?

Vierailija

Minunkin äitini teki näitä jo 40-50 luvulla. Ne syötiin aina perunamuusin kera. Se oli

lempiruokaani.

Vierailija

Super hyvä ohje! Aion tehdä uudestaan. Aioli muuten oli menestys 😋

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommenteista, kiva kuulla että maistui!

Pankojauhot ovat japanilaisia korppujauhoja, jotka tekevät paistopinnasta rapean ja ilmavan. Niiden tilalla voi myös käyttää tavallisia korppujauhoja. Pankojauhoja löytyy marketin Japani-hyllystä (monessa hyvinvarustetussa kaupassa on sellainen). 

Punajuuria keitetään sellaisenaan, kuorimattomina ja kantoineen, noin 40–60 minuuttia. Keittoaika riippuu punajuurten koosta. Punajuuret ovat valmiita, kun ne tuntuvat haarukalla kokeiltaessa napakan kypsiltä. Jos punajuuret pääsevät pehmeiksi, ei haittaa sekään, sillä jäähtyessään ne napakoituvat uudelleen helposti käsiteltäviksi.

Vierailija

Lempiruokaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 3 keittokirjaan.
OHJE Tara Junker KUVA Ninna Lindström
Lähes kokonaan säilykkeistä valmistettu maukas tomaattikeitto on arjen pelastus. Luksuslisän keitolle antavat täyteläisen juustoiset krutongit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Tomaattikeitto ja juustokrutongit

Ainekset

2
prk (à 400 g)
tomaattimurskaa
10
aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna
2
valkosipulinkynttä
1
kasvisliemikuutio
1
rkl
balsamicoa
1
tl
sokeria
½
tl
mustapippuria myllystä
1
tlk (400 ml)
kookosmaitoa
2
dl
kiehautettua vettä
(suolaa)
JUUSTOKRUTONGIT
8
palaa hapanjuurileipää
40
g
voita
200
g
cheddarjuustoa viipaleina
LISÄKSI
1
ruukku basilikaa
oliiviöljyä ja chilihiutaleita

Työvaiheet

  1. Kaada tomaattimurska kattilaan. Hienonna aurinkokuivatut tomaatit ja timjami. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne kattilaan. Lisää kasvisliemikuutio, balsamico, sokeri ja pippuri. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna lämpöä. Keitä kannen alla välillä sekoitellen noin 10 minuuttia.

  2. Valmista sillä aikaa krutongit. Voitele leipäpalat molemmilta puolilta. Päällystä puolet leivistä cheddarviipaleilla. Paina loput leipäviipaleet kansiksi juuston päälle. Paista pannulla noin 3 minuuttia per puoli tai kunnes juusto on sulanut. Jos haluat leivistä tiiviimpiä, levitä leivinpaperipala pannulla olevien leipien päälle ja paina leivät toisella pannulla tai kattilalla litteämmiksi.

  3. Nosta leivät leikkuulaudalle ja leikkaa ne krutongin kokoisiksi paloiksi.

  4. Lisää keittoon kookosmaito ja kiehautettu vesi. Soseuta sauvasekoittimella. Jos keitto on mielestäsi liian paksua, voit lisätä hieman vettä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa. Keittoa ei tarvitse enää kuumentaa.

  5. Viimeistele keitto basilikan lehdillä, oliiviöljyllä ja chilihiutaleilla. Tarjoa juustokrutonkien kanssa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Kaisa Nieminen KUVA Ninna Lindström

Suolainen ohrapuuro sopii loistavasti lounaaksi. Puuron päälle voit lisätä mieleisiä lisukkeita esim. avokadoa tai kalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Suolainen ohrapuuro

Ainekset

1
valkosipulinkynsi
1
rkl
rypsiöljyä
50
g
kourallinen pinaattia + muutama lehti koristeluun
2
dl
ohrasuurimoita, ruokaohra (Wilja)
4
dl
suolatonta kasvislientä
½
rasiaa (á 250 g)
kirsikkatomaatteja
½
tl
suolaa
PÄÄLLE
2
kananmunaa
½
rkl
rypsiöljyä paistamiseen
½
dl
kurpitsansiemeniä

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna valkosipulikynsi. Kuullota valkosipuli miedolla lämmöllä öljyssä pinaatin kanssa. Lisää ohrasuurimot ja kuullota minuutin ajan. Lisää kasvisliemi ja kokonaiset tomaatit. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa nestettä, jotta puuro olisi löysää. Mausta suolalla.

  2. Paista öljytyllä pannulla kananmunat toiselta puolelta. Lusikoi puuroa lautaselle, laita päälle kananmuna ja rouhi päälle mustapippuria. Ripottele päälle kurpitsansiemeniä ja viimeistele tuoreilla, pestyillä pinaatinlehdillä.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Wokkaa kasviksia pikaisesti pannulla. Rapeus ja ravintoarvot säilyvät, kun kasvikset eivät kypsy liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Wokattu kasviskeitto

Ainekset

350
g
kirsikkatomaatteja
1
l
pinaattia
1–2
lehtisellerinvartta
1
suippopaprika
100
g
herkkusieniä
1
punasipuli
3
valkosipulinkynttä
1
l
kasvislientä (gluteeniton)
2
rkl
rypsiöljyä
½
dl
cashewpähkinöitä
1
tl
savupaprikajauhetta
1
tl
kuivattua yrttisekoitusta
1
tl
sokeria
1
prk (380/230g)
valkoisia kypsiä papuja

Työvaiheet

  1. Huuhtele kirsikkatomaatit, pinaatinlehdet ja lehtisellerit. Viipaloi lehtisellerit. Huuhtele paprika, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, viipaloi. Puhdista sienet ja viipaloi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna kasvisliemi (1 l vettä + 2 kasvisfondikuutiota).

  2. Kuullota wokkipannussa tai paistokasarissa öljyssä sipuleita, herkkusieniä, lehtiselleriä, paprikaa ja pinaattia muutaman minuutin. Lisää cashew-pähkinät ja mausteet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää huuhdotut pavut ja tomaatit. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Tarjoile keitto hyvän leivän kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 8 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Kasvismelanzanen kastike on tehty jauhelihan sijaan linsseistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Munakoiso-melanzane

Ainekset

2
(n. 800 g)
munakoisoa
1
tl
suolaa
¾
dl
oliiviöljyä
Kastike
1
iso sipuli
4
valkosipulinkynttä
1
rkl
oliiviöljyä
1
tlk
kirsikkatomaatteja
1
tlk
tomaattimurskaa
2
rkl
tomaattisosetta
2
dl
vettä
dl
punaisia kuivattuja linssejä
1
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
chilihiutaleita
1
tl
kuivattua basilikaa
2
tl
sokeria
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Lisäksi
2
palloa mozzarellaa
dl
parmesaaniraastetta

Työvaiheet

  1. Leikkaa munakoisot puolen sentin viipaleiksi. Ripottele siivujen päälle suolaa leikkuulaudalla. Odota 15 minuuttia ja pyyhi siivut talouspaperilla. Paista munakoisot kuumalla pannulla öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.
  2. Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipulit öljyssä pehmeiksi. Lisää kirsikkatomaatit ja tomaattimurska. Huuhtele purkit vedellä. Lisää pannulle vesi, linssit, punaviinietikkajamausteet. Hauduta kastiketta 20 minuuttia.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  4. Lado uunivuokaan kerroksittain munakoisoja, tomaattikastiketta, revittyä mozzarellaa ja ripaus parmesaaniraastetta. Ripottele pinnalle loppu parmesaaniraaste.
  5. Kypsennä uunissa 30 minuuttia.

Vinkki! Melanzanen voi koota uunivuokaan vaikkapa sunnuntai-iltana, niin se on nopeaa paistaa maanantain ruuaksi.