Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 262 keittokirjaan.
Ohje Krista Kupariharju Kuva Panu Pälviä

Ota helpotettu béchamel haltuun ja teet siitä jatkossa kaikenlaista moussakasta sienimuhennoksiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Mehevä broilerilasagne

Ainekset

400
g
maustamattomia broilerisuikaleita
5
valkosipulinkynttä
1
pieni sipuli
2
rkl
oliiviöljyä
1⁄2
(punainen) paprika
1⁄2
ruukkua basilikaa
1
prk
tomaattimurskaa
1
tl
suolaa
1⁄2
tl
rouhittua mustapippuria
Juustokastike
8
dl
täysmaitoa
75
g
pehmeää voita
3⁄4
dl
vehnäjauhoja
ripaus jauhettua muskottipähkinää
1 1⁄2
dl
raastettuja mietoja juustoja (esimerkiksi mozzarella)
50
g
vuohenjuustoa
1⁄2
tl
suolaa
Lisäksi
9
lasagnelevyä
1⁄2
ruukkua basilikaa
mustapippuria
Päälle
noin 11⁄2
dl
raastettua voimakasta juustoa (esimerkiksi parmesaania)

Työvaiheet

  1. Valmista broilerikastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita ja broilerinsuikaleita öljyssä isolla pannulla, kunnes broileri on kypsää.

  2. Hienonna paprika ja basilika joukkoon. Lisää myös tomaattimurska ja mausteet. Anna hautua kannen alla sillä aikaa, kun teet juustokastikkeen.

  3. Sekoita pehmeä voi ja jauhot keskenään tasaiseksi tahnaksi. Kuumenna maito kattilassa ja sekoita suurus kuuman maidon joukkoon ja sekoita koko ajan, kunnes kastike sakenee. Lisää juustoraaste ja mausteet ja sekoita, kunnes juusto sulaa.

  4. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

  5. Voitele uunivuoka ja lado vuokaan ensin broilerikastiketta, sitten valkokastiketta ja päällimmäiseksi lasagnelevyjä. Rouhi kerrosten väleihin mustapippuria ja ripottele hienonnettua basilikaa. Jätä juustokastiketta hieman sivuun niin, että sitä riittää vielä päällimmäisen lasagnelevykerroksen pinnalle. Ripottele päällimmäiseksi vielä basilikaa ja lusikoi juustoraastetta.

  6. Paista lasagnea noin 45 minuuttia. Anna vetäytyä ennen tarjoilua.

Kommentit (4)

Kokki-intoilua-84

Muista suolaa riittävästi. Itsellä tuli tästä todella mauton.

Supersaukko

Olen tehnyt valkoisen lasagnen broilerijauhelihasta. Siinä ei ollut tomaattikastiketta ollenkaan, vaan normaalia enemmän valkokastiketta sekä pestoa. Se oli tietysti erittäin tuhtia, mutta aivan älyttömän hyvää. Suosittelen kokeilemaan!

Kyselijä

Mihin se vuohenjuusto tuli? Päälle?

TuuliSoppa365
Seuraa 
Liittynyt7.2.2022

Moikka! Vuohenjuusto on tarkoitus sekoittaa juustokastikkeen joukkoon. Sen voi myös halutessaan viipaloida tai murustaa päällimäiseksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Panu Pälviä

Taginetyylinen kalkkunapata sopii mainiosti pikkujoulupöytään. Kaneli ja neilikka antavat pataan ihanan jouluisen maun. Mikä parasta, tämä pata valmistuu vain puolessa tunnissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Pikkujoulukalkkuna

Ainekset

700
g
kalkkunanfileetä
1
tl
suolaa
2
sipulia
3
valkosipulinkynttä
½
tlk (190 g)
aurinkokuivattuja kirsikkatomaatteja öljyssä
2
kanelitankoa
¾
tl
jauhettua neilikkaa
1
tlk (500 g)
paseerattua tomaattia
1
tl
hunajaa
¼
tl
mustapippuria
1
ps (200 g)
kuivattuja viikunoita
LISÄKSI
4
tuoretta viikunaa
1
dl
granaattiomenan siemeniä (pakaste)

Työvaiheet

  1. Kuutioi kalkkunanfilee ja mausta palat suolalla. Kuori ja lohko sipulit. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

  2. Ota aurinkokuivatuista tomaateista 2 rkl öljyä pataan. Ruskista kalkkunakuutioita öljyssä noin 5 minuuttia. Lisää sipulit ja valkosipulinkynnet. Paista keskilämmöllä sekoittaen muutama minuutti.

  3. Lisää kanelitangot, neilikka, kirsikkatomaatit ja paseerattu tomaatti. Mausta hunajalla ja pippurilla. Peitä pata kannella. Hauduta keskilämmöllä 10 minuuttia.

  4. Leikkaa kuivatut viikunat neljään osaan. Lisää ne pataan ja hauduta vielä 5–10 minuuttia, kunnes kalkkuna on kypsää. Koristele lohkotuilla tuoreilla viikunoilla ja halutessasi granaattiomenan siemenillä. Tarjoa bulgurin, riisin tai ohran kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Anna Huovinen
Nopea nuudeli-kanasalaatti on helppo ottaa evääksi sillä se maistuu myös kylmänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Teriyaki-kanasalaatti

Ainekset

2
levyä ramennuudeleita
1
pkt (300 g)
kanasuikaleita
1
rkl
öljyä
2
rkl
teriyakikastiketta
1
ps
salaattisekoitusta
1
paprika
½
kurkku
pieni pala kaalia
1
dl
suolapähkinöitä
Kastike
1
limetin mehu
1
dl
seesaminsiemeniä
1
dl
majoneesia
¾
dl
vettä
1
rkl
soijakastiketta
½–1
tl
chililastuja
½
rkl
(fariini)sokeria

Työvaiheet

  1. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Valuta ja pyyhi kanapalat. Ruskista palat pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon teriyakikastike.
  3. Pilko paprika ja kurkku. Raasta kaali.
  4. Yhdistä salaattiainekset isossa kulhossa tai jaa valmiiksi neljään kannelliseen lounasrasiaan.
  5. Valmista kastike. Purista limetin mehu. Lisää ainekset kulhoon ja surauta kastike tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada kastiketta salaatin päälle.
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Linsseillä rikastetun kasvispastan maussa ja ulkonäössä riittää ihasteltavaa. Fenkoli tuo kastikkeeseen anismaisen pirskahduksen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Tuoretomaatti-linssipasta

Ainekset

1
kg
tomaatteja
1
fenkoli
1
pieni kesäkurpitsa
3
valkosipulinkynttä
1
rkl
öljyä
1
tl
suolaa
1
tl
sokeria
3
rkl
hienonnettua minttua tai basilikaa
1
prk (250 g)
kypsiä punaisia linssejä
50
g
fetajuustoa
LISÄKSI
150
g
täysjyväpastaa

Työvaiheet

  1. Huuhtele tomaatit, poista niistä kannat ja leikkaa kuutioiksi. Pienille kirsikkatomaateille riittää huuhtaisu. Halkaise fenkoli, huuhtele ja poista kanta ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Huuhtele ja paloittele kesäkurpitsa. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.

  2. Paista kasviksia pannulla tilkassa öljyä viitisen minuuttia. Mausta suolalla, sokerilla ja yrteillä. Jatka hauduttamista kannen alla 15–20 minuuttia. Lisää vettä, jos kastike kuivahtaa.

  3. Valuta ja huuhtele linssit, ja lisää kastikkeeseen.

  4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä ja sekoita kastikkeeseen. Murustele päälle fetajuustoa.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 11 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Upota kalapullat kastikekylpyyn! Seuraksi sopii spagetti, mutta myös maalaisleipä on tarpeen. Oliiveilla ja kapriksilla pilkutettu tomaattinen puttanesca-kastike on niin hyvää, että sen haluaa pyyhkäistä lautaselta viimeistä pisaraa myöten. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
20 min + kypsentäminen 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Kalapulla-puttanesca

Ainekset

400
g
jauhettua kalaa, esim. lohta ja siikaa
1
valkosipulinkynsi
3
rkl
lehtipersiljaa hienonnettuna
3
rkl
parmesaania raastettuna
2
tl
sitruunankuorta hienoksi raastettuna
n. 1½
dl
pankojauhoja
1
kananmuna
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
(pinnalle pankojauhoja)
PAISTAMISEEN
öljyä
PUTTANESCA-KASTIKE
1
sipuli
3
valkosipulinkynttä
4
sardellifileetä
4
rkl
oliiviöljyä
1
prk (400 g)
säilykekirsikkatomaatteja
1
dl
valkoviiniä
2
dl
mustia oliiveja
2
rkl
kapriksia
1
tl
suolaa
½
tl
rouhittua mustapippuria
½
tl
kuivattua chiliä myllystä
LISÄKSI
350
g
spagettia
1
dl
lehtipersiljaa hienonnettuna
(parmesaania raastettuna)

Työvaiheet

  1. Valmista kalapullat. Laita jauhettu kala kulhoon. Hienonna valkosipulinkynsi ja lehtipersilja, raasta parmesaani ja sitruunankuori hienoksi. Lisää ne joukkoon. Lisää pankojauhot, kananmuna ja mausteet. Pyörittele taikina palloiksi kostutetuin käsin. (Jos taikina tuntuu liian kostealta, lisää pankojauhoja.) Pyörittele kalapullat halutessasi pankojauhoissa. Paista pullat kauniin värisiksi pannulla öljyssä. (Voit myös laittaa kalapullat paistamattomina suoraan liemeen kypsymään. Jätä tällöin kalapullat sivuun odottamaan.)

  2. Tee kastike. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipuleita ja sardelleja öljyssä keskilämmöllä noin viisi minuuttia. Painele sardellien rakennetta rikki. Lisää kirsikkatomaatit, valkoviini, oliivit ja kaprikset. Mausta suolalla, pippurilla ja chilillä. Kuumenna kiehuvaksi.

  3. Lisää pullat kastikkeeseen ja anna porista keskilämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia.

  4. Tarjoa kalapullat keitetyn pastan, polentan tai perunamuusin kanssa. Viimeistele lehtipersiljalla ja halutessasi parmesaanilla.