Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3416 reseptiä.
Linkitetty 182 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen VIINISUOSITUS Terhi Oksanen-Alén

Malai kofta eli friteeratut intialaiset juusto-kasvispyörykät saavat makunsa inkivääristä, korianterista ja juustokuminasta. Tarjoa ne keitetyn riisin ja naanleivän seurassa.

Joskus yli jäänyt ruoka on seuraavan päivän aarre. Kun jääkaapistasi löytyy seuraavan kerran kulhollinen keitettyjä perunoita, on aika tarttua intialaisten juusto-perunapyöryköiden ohjeeseen.

Oheisessa reseptissä keitetyt perunat murskataan ja sekoitetaan yhteen raastetun paneer-juuston ja rouhittujen pähkinöiden kanssa. Jos perunat ovat jääkaappikylmiä, voit murskaamisen sijaan raastaa ne raastimen karkealla terällä.

Intialaiseen tapaan joukkoon sekoitetaan runsaasti mausteita. Kananmunaa ei tarvita lainkaan, sillä peruna, maissitärkkelys ja juusto riittävät pitämään pyörykät koossa kuumassa öljykylvyssä.

Vaikka friteeratut pyörykät maistuvat sellaisenaan, annokseen kuuluu olennaisena osana tomaattinen kermakastike, jonka kanssa pyörykät tarjoillaan.

Viinisuositus: Lihattomien koftien raaka-aineina on paneer-juustoa ja perunaa. Molempien makua tukee aromaattinen chardonnay, kuten Louis Jadot Bourgogne Chardonnay Couvent des Jacobins 2018, 10,98 e (0,375 l). Viinin kevyt mausteisuus, kermaisuus ja paahteisuus yhdistyvät myös kermaisen tomaattikastikkeen makuihin. Tyylikäs vaihtoehto on raikas rosee. Fritz Walter Pinot Noir Rosén, 9,90 e (0,375 l), marjaisuus ja hapokkuus saavat vastapainoa ruoan kevyestä mausteisuudesta, joten yhdistelmästä tulee tasapainoinen ja raikas.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Malai kofta

Ainekset

6
kylmää, keitettyä perunaa (n. 600 g)
1
pkt (225 g)
paneer-juustoa
dl
cashewpähkinöitä
1
chilipalko
1
rkl
tuoretta inkivääriä raastettuna
½
dl
tuoretta korianteria hienonnettuna
rkl
maissitärkkelystä
1
rkl
jeeraa eli juustokuminaa
½
tl
kanelia
½
tl
kardemummaa
½
tl
suolaa
Uppopaistamiseen
1
l
rypsiöljyä
Lisäksi
naan-leipää tai riisiä
½
dl
cashew-pähkinöitä
½–1
ruukkua
korianteria

Työvaiheet

  1. Kuori keitetyt, jäähdytetyt perunat. Murskaa perunat haarukalla kulhossa. Raasta paneerjuusto. Rouhi pähkinät veitsellä hienoksi rouheeksi. Kuori ja hienonna chili pieniksi paloiksi. Kuori ja raasta inkivääri. Yhdistä perunat, juusto, pähkinät, chili ja inkivääri. Lisää maissitärkkelys ja mausteet. Laita koftataikina jääkaappiin 30 minuutiksi.

  2. Tee tällä välin kastike (resepti alla).

  3. Muotoile viilenneestä koftamassasta 12 palleroa. Kaada rypsiöljy 2 litran kattilaan ja kuumenna öljy keskilämmöllä noin 180-asteiseksi. Uppopaista pallot öljyssä kaksi kerrallaan, 1–2 minuuttia molemmin puolin tai kunnes koftissa on rapea pinta ja kaunis väri. Nosta valmiit koftat reikäkauhalla talouspaperille, jotta enin rasva imeytyy paperiin.

  4. Viimeistele kastike. Soseuta se tehosekoittimessa sileäksi. Lisää kerma, sokeri ja suola. Kiehauta kastike. Lisää tarvittaessa vettä tai kasvislientä, jos kastike tuntuu liian tanakalta.

  5. Tarjoa koftat ja kastike riisin tai naan-leivän kanssa. Viimeistele pähkinöillä ja riisillä.

Kermainen tomaattikastike

Ainekset

1
sipuli
3
valkosipulinkynttä
1
chilipalko
1
rkl
inkivääriä hienonnettuna
4
rkl
kirkastettua voita tai r ypsiöljyä
1
rkl
juustokuminaa
1
tl
korianterinsiemeniä
1
tl
kanelia
½
tl
jauhettua kardemummaa
½
tl
kuivattua chiliä myllystä
½
tl
mustapippuria myllystä
½
tl
kurkumaa
1
dl
cashewpähkinöitä
1
prk (400 g)
kirsikkatomaatteja
dl
kasvislientä
2
dl
ruoka- tai kuohukermaa
1
tl
fariinisokeria
½
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet. Poista chilistä kanta ja siemenet. Kuutioi chili. Kuori ja raasta inkivääri.

  2. Kuullota sipulia, valkosipulia, chiliä ja inkivääriä voissa kasarissa tai kattilassa noin 5 minuuttia. Lisää loput mausteet ja jatka paistamista koko ajan sekoitellen noin minuutti. Varo, etteivät mausteet pala.

  3. Lisää kastikepohjaan tomaatit, pähkinät ja kasvisliemi. Anna hautua miedohkolla lämmöllä noin 30 minuuttia välillä sekoittaen. Jos haluat tarjota koftat riisin kanssa, laita riisi tässä vaiheessa kiehumaan.

  4. Laita valmiit koftat kastikkeeseen ja tarjoa riisin kanssa.

Kommentit (7)

Vierailija

Tarveainelista tietosanakirjan mittainen myllyjäkin pitää talossa olla useampi kuin yksi. Lyhyesti: maustettua perunaa riisin kera. ok.

Mossö-Sössö

Pottuja on vaikka kuinka paljon, keitettyjä ja keittämättömiä, mutta kun ei ole sitä  listassa mainittua juustoa, eikä Naanleipääkään, niin täytynee tyytyä tekemään nakkikastikkeen lisukkeeksi paistinperunoita?

Hyvää vähemmästäkin

Uuups. Jos on noin paljon aikaa ja aineita kotona, niin syödään jotain muuta kuin eilisiä perunoita. Tähteistä saa nopeasti monenlaista hyvää arkiruokaa eikä silloin ehdi/tarvitse paneereita raastella tai naaneja leivoskella.

Vierailija

Ja soosissa liki 20 ainesosaa. Ei kiitos! 

MR

Tosi herkullisia. Käytin halloumijuustoa kun sitä sattui olemaan kotona. Mikäli kaikkia mausteita ei kaapista löydy, sen kun hyppää niistä yli. Naanleivät voi aivan hyvin korvata vaikka pitaleivillä.

Vierailija

Suurin osa aineista löytyy kaapista. Kokeiluun menee. Kiitos ohjeesta. Noita paistettuja perunoita osaa nyt ilman ohjettakin tehdä.

Vierailija

Kokeiltiin reseptiä ja meidän palloja ainakin sai paistaa paljon enemmän kuin 1-2min per puoli, 10 min frittauksen jälkeenkin oli vielä sisältä raakaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Thaimaalainen som tam -salaatti valmistetaan vihreästä papaijasta, kotimainen versio syntyy lantusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Som tam -lanttusalaatti

Ainekset

½
dl
maapähkinöitä
300
g
lanttua
1
(150 g)
kyssäkaalia tai naurista
100
g
vihreitä papuja
1
valkosipulinkynsi
1
punainen pieni chili
1
limetin mehu
2
rkl
kalakastiketta
1
rkl
ruokosokeria

Työvaiheet

  1. Paahda maapähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes pähkinöiden kuori on kunnolla tummunut. Kaada leikkuulaudalle ja hiero pähkinöistä kuoret pois.

  2. Kuori ja raasta lanttu raastimen karkealla terällä. Kuori ja raasta kyssäkaali tai nauris. Puhdista pavut, poista kannat ja ryöppää kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Jäähdytä pavut nopeasti kylmässä vedessä, valuta ja leikkaa ne paloiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Huuhtele chili, halkaise ja poista siemenet, hienonna.

  3. Sekoita kulhossa limetinmehu, kalakastike, ruokosokeri, valkosipuli ja chili. Lisää lanttu- ja kyssäkaaliraaste, pavut ja pähkinät. Painele kunnolla puunuijalla sekaisin.

  4. Raaste säilyy jääkaapissa pari päivää.

ET-lehti on lisännyt 338 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Tuorepuuro on kätevä välipala, sillä sen voi tehdä jääkaappiin odottamaan. Seesaminsiemenistä tehty tahini antaa puuroon ihanan maun ja hyviä ravintoaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
2
Valmistusaika
10 min + yön yli
Vaikeustaso
Helppo

Vadelma-tahinituorepuuro

Ainekset

1
prk (250 g)
maitorahkaa
2
dl
maitoa
2
dl
kaurahiutaleita
1
pss (200 g)
pakastettuja vadelmia
3
rkl
tahinia
2
rkl
hunajaa
2
rkl
lämmintä vettä
¼
tl
kardemummaa
(mintun lehtiä koristeeksi)

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa rahka, maito, kaurahiutaleet ja vadelmat.

  2. Yhdistä toisessa kulhossa tahini, hunaja ja lämmin vesi notkeaksi tahnaksi. Lisää ne sekä kardemumma puuroon.

  3. Anna tuorepuuron tekeytyä yön yli tai vähintään pari tuntia jääkaapissa.

VINKKI! Seesaminsiemenistä tehty tahini on maapähkinävoita muistuttava tahna, joka sisältää proteiinia ja kuitua. Purkillinen säilyy pitkään jääkaapissa.

Hyvä terveys on lisännyt 324 reseptiä.
Linkitetty 5 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Nopeasti pannupaistetut kasvikset saavat jäädä rakenteeltaan napakoiksi. Kaupan valmiit falafel-kasvispyörykät tuovat lisää proteiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Nopea pannu-falafelsalaatti

Ainekset

1
munakoiso
200
g
pieniä porkkanoita
2
suippopaprikaa
2
punasipulia
1
l
pinaatinlehtiä
1
rkl
öljyä
¾
tl
suolaa
1
oksa rosmariinia tai salviaa
1
ps (210 g)
valmiita falafel-kasvispyöryköitä
2
rkl
raastettua piparjuurta
1
dl
hummusta

Työvaiheet

  1. Pese munakoiso ja porkkanat, poista kannat ja leikkaa paloiksi. Huuhtele paprikat, halkaise ja poista siemenkodat ja kanta, leikkaa viipaleiksi. Kuori punasipuli ja leikkaa lohkoiksi. Huuhtele pinaatti lävikössä.

  2. Paista kasviksia pinaattia lukuunottamatta isolla pannulla tilkassa öljyä noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja rosmariininlehdillä. Lisää pinaatit ja falafelit. Peitä paistos kannella tai foliolla niin, että pinaatit pehmenevät ja falafelit lämpenevät.

  3. Raasta päälle tuoretta piparjuurta. Tarjoile lisäksi hummusta.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1195 reseptiä.
Linkitetty 6 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Muutama lusikallinen mätiä juhlistaa raikkaan ja kevyen salaatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kurkku-omenasalaatti

Ainekset

1
pieni kurkku
½
fenkoli
1
omena
1
pieni punasipuli
1
dl
tilliä silputtuna
1
prk (170 g)
vegaanista mätiä, esim. Cavi-art
Kastike
½
dl
appelsiinimehua
1
tl
fenkolinsiemeniä
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Leikkaa kurkku renkaiksi, fenkoli ohuiksi lastuiksi sekä omena ja punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Silppua tilli.
  2. Tee kastike. Purista appelsiinista mehu. Rouhi fenkolinsiemenet morttelissa. Yhdistä kastikkeen ainekset.
  3. Sekoita kasvikset kulhossa. Lisää joukkoon tilli ja kastike.
  4. Laita kasvikset tarjoiluvadille. Lusikoi päälle vegaanista mätiä. Koristele tillillä.

Vinkki! Merileväpohjaisen mädin voi vaihtaa kirjolohen- tai siianmätiin.