Me Naiset on lisännyt 1589 reseptiä.
Linkitetty 56 keittokirjaan.
Ohje Krista Kupariharju Kuva Panu Pälviä

Paholaisen leivonnainen on suolainen piirakka, joka valmistuu valmiista pakastepiirakkapohjasta ja broilerista. Tämä on syntisen hyvää.

Suolainen piirakka ratkaisee monta tilannetta, oli kyseessä sitten kahvitarjoilu, väli- tai iltapala, lounas tai nyyttikestit.

Tässä suolaisessa piirakassa valmistusta helpotetaan valmiilla piirakkataikinalla. Täyte on houkutteleva yhdistelmä suolaista, makeaa ja tulista, kun broilerisuikaleet maustetaan soijalla ja makealla chilikastikkeella. Viimeiseksi päälle ladotaan vuohenjuustoviipaleita.

Piirakan kruunu on itsetehty superhelppo paholaisen hillo. Tarvitset siihen vain tomaattimurskaa, muutaman chilin ja hillosokeria. Niitä keitellään pienessä kattilassa parinkymmenen minuutin ajan, kunnes seos sakenee hilloksi.

Hillon valmistus kannattaa aloittaa ensimmäisenä, jotta se ehtii jäähtyä ja asettua. Hillo sopii piirakan lisäksi esimerkiksi pizzan päälle tai juustojen kanssa nautittavaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
1 tunti + hillon jäähtyminen
Vaikeustaso
Helppo

Paholaisen piirakka

Ainekset

1
(noin 400g)
pyöreä pakastepiirakkataikina
TÄYTE
300
g
broilerinsuikaleita
2
tl
öljyä
1/4
tl
rouhittua mustapippuria
2
rkl
soijakastiketta
2
rkl
makeaa thai chilikastiketta
PÄÄLLE
150
g
vuohenjuustoa
MUNAKERMA
1 1/2
dl
kuohukermaa
2
kananmunaa
MAAILMAN HELPOIN PAHOLAISENHILLO
1
tlk (500 g)
tomaattimurskaa
1
dl
hillosokeria
2
mietoa chiliä

Työvaiheet

  1. Tee ensin hillo. Laita tomaattimurska ja hillosokeri kattilaan. Poista chileistä siemenet ja hienonna palot kattilaan. Kuumenna ja anna kiehua poristen noin 20 minuuttia, kunnes seos sakenee hillomaiseksi. Anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa.
  2. Sulata piirakkapohja pakkauksen ohjeen mukaan. Painele vuoan pohjalle ja reunoille.
  3. Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä pannulla. Mausta pippurilla, soijakastikkeella ja makealla thaichilikastikkeella. Levitä täyte piirakkapohjalle.
  4. Sekoita munakerman ainekset ja kaada päälle. Leikkaa vuohenjuustosta ohuita kiekkoja piirakan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoamista. Tarjoa paholaisenhillon kanssa.

Kommentit (4)

Vierailija

Missä lämmössä pitää uunissa paistaa?

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos kommentistasi, 200 asteessa. Lisään puuttuvan tiedon ohjeeseen.

Kokeilen tänään

Tomaattimurska purkkeja on kovin monenkokoisia - minkä kokoinen purkki kannattaa hankkia🤗

Emilia Soppa365
Seuraa 
Liittynyt18.4.2017

Kiitos huomiostasi, lisään puuttuvan tiedon ohjeeseen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Tuplanautinto! Cookien paras kyytipoika on lasillinen kylmää maitoa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
18 keksiä
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tupla-cookiet

Ainekset

125
g
pehmeää voita
½
dl
sokeria
1
dl
fariinisokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
3
(yht. 150 g)
Tupla Maxi -patukkaa
50
g
kuorellisia manteleita
Lisäksi
50
g
maitosuklaata
1
dl
kuorellisia manteleita

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi, sokeri ja fariinisokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten.
  2. Sekoita jauhoihin leivinjauhe.
  3. Leikkaa suklaapatukat pieniksi kuutioiksi. Rouhi mantelit. Sekoita ainekset tasaiseksi taikinaksi.
  4. Pyöritä taikinasta puhtain käsin reilun ruokalusikallisen kokoisia palloja. Laita pallot kahdelle pellille. Paina pallot kevyesti keskeltä matalammaksi. Jätä kekseille tilaa levitä.
  5. Paista  175 asteessa noin 12 minuuttia. Pyyhkäise koristeeksi sulatettua maitosuklaata ja paina päälle manteli.
Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen
Tavallista kevyempi mutta muhevampi kiusaus syntyy, kun käytät pakastekasvissuikaleita ja raastettua kesäkurpitsaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
1 t 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Kana-fetakiusaus

Ainekset

1 (300 g)
kesäkurpitsa
2
ps (a 250 g)
kasvissuikaleita
300
g
broilerin- tai kalkkunan jauhelihaa
1
tl
öljyä
1
tl
curryjauhetta
1
tl
oreganoa
ripaus
suolaa
2
dl
kasvirasvakermaa
1
dl
maitoa
100
g
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Huuhtele kesäkurpitsa, raasta raastimen karkealla terällä tai mandoliinilla raasteeksi. Sekoita kesäkurpitsat ja kasvissuikaleet uunivuokaan.
  2. Paista jauheliha öljytilkassa kypsäksi. Mausta currylla, oreganolla ja suolalla. Lisää kasvirasvasekoite, maito ja murustettu feta. Kaada kastike vuokaan kasvisten joukkoon. Sekoita.
  3. Kypsennä kiusausta 200-asteisen uunin keskitasolla noin 45-50 minuuttia. Anna tekeytyä 5-10 minuuttia ennen tarjoilua.

    VINKKI! Halutessasi voit vaihtaa broilerijauhelihan lohijauhelihaan tai kasvisjauhikseen.
Hyvä terveys on lisännyt 316 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Mikko Hannula

Kasaa lounasvohvelin päälle avokadoa ja kananmunaa. Jos nälkä on isompi, voi munia paistaa tuplat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + taikinan turvotus 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Täytetty kauravohveli

Ainekset

TAIKINA
1
dl
kaurajauhoja
1
dl
gluteenittomia kaurahiutaleita
1
tl
leivinjauhetta
¼
tl
suolaa
2
dl
kauramaitoa
1
kananmuna
1
rkl
öljyä
AVOKADOTAHNA
2
kypsää avokadoa
1
rkl
sitruunamehua
1
valkosipulinkynsi
¼
tl
suolaa
LISÄKSI
4
kananmunaa
paistamiseen öljyä
½
tl
suolaa
2
kevätsipulia
2
dl
versoja tai ituja
(chilikastiketta kuten Srirachaa tai tabascoa)

Työvaiheet

  1. Yhdistä kuivat aineet kulhossa. Sekoita joukkoon kauramaito, muna ja öljy. Anna turvota huoneenlämmössä noin puoli tuntia.

  2. Halkaise avokadot, poista kivet ja lusikoi sisus kulhoon. Muussaa avokado rouheaksi soseeksi haarukalla. Hienonna valkosipulinkynsi ja sekoita avokadon joukkoon yhdessä sitruunamehun ja suolan kanssa.

  3. Paista taikinasta kuumalla vohveliraudalla neljä rapeareunaista vohvelia. Paista yhtä aikaa munat pannulla tilkassa öljyä. Ripottele suolaa munille.

  4. Leikkaa kevätsipulit viipaleiksi.

  5. Lusikoi avokadotahnaa lämpimälle vohvelille ja nosta paistettu kananmuna tahnan päälle. Ripottele päälle kevätsipulia, versoja ja chilikastiketta maun mukaan.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 1 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Mikko Hannula

Syksyn suosikkileivonnaisessa tuntuu inkiväärin puraisu. Helppo piirakka on sekoittamalla valmis uuniin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
40 min
Vaikeustaso
Helppo

Omena-inkiväärikakku

Ainekset

6–7
(600 g)
kotimaista omenaa
6
hillottua inkivääriä siirapissa
200
g
voita
3
dl
tummaa muscovadosokeria
2
dl
siirappia
5
dl
vehnäjauhoja
tl
leivinjauhetta
1
tl
jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa
2
kananmunaa
PINNALLE
2
rkl
hillottujen inkiväärien siirappia

Työvaiheet

  1. Raasta neljä omenaa ja hillotut inkiväärit. Poista lopuista omenoista omenaporalla kota ja leikkaa omenat renkaiksi.

  2. Kuumenna voita, sokeria ja siirappia kattilassa, kunnes voi on sulanut. Siirrä kattila sivuun odottamaan.

  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe, kuivattu inkivääri ja suola kulhossa keskenään. Lisää voi-siirappiseos, omena- ja inkivääriraaste sekä munat. Sekoita tasaiseksi.

  4. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 33 cm x 23 cm). Laita omenaviipaleet taikinan pinnalle ja sivele ne inkiväärien siirapilla.

  5. Paista kakkua 200-asteisessa uunissa keskitasoa alempana noin 30 minuuttia tai kunnes taikina ei tartu tikkuun kokeiltaessa. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.