Huijarin herkkutortut
Ainekset
Työvaiheet
-
Sekoita kuivat aineet kulhossa. Raasta kylmä voi raastimella jauhoihin. Nypi sormin taikina murumaiseksi. Lisää seokseen kananmuna ja rahka. Sekoita tasaiseksi. Siirrä kylmään peitettynä tunniksi tai yön yli.
-
Huiskaise pöydälle jauhoseosta. Notkista taikinaa käsin ja taputtele sitä litteämmäksi. Kauli taikina noin sentin paksuiseksi neliöksi.
-
Höylää juustohöylällä kylmästä voista lastuja levyn keskiosaan. Lastut saavat peittää noin kolmanneksen taikinalevystä. Nosta levyn kulmat keskelle niin, että voi peittyy kokonaan ja levy näyttää kirjekuorelta.
-
Tiivistä levy kaulimella painellen ja kauli se sentin paksuiseksi suorakaiteeksi. Käytä kaulintaan mahdollisimman niukasti jauhoseosta. Harjaa pois ylimääräinen jauhoseos. Laskosta taikinalevy kolmin kerroin reunoilta keskelle. Siirrä taikina leivinpaperin päällä pakastimeen 15 minuutiksi.
-
Taittele ja laskosta taikinaa 5–6 kertaa taittaen taikinaa vuorotellen eri suunnista. Jäähdytä taikinaa kaulintojen välillä pakastimessa. Jätä taikina viimeisen kaulintakerran jälkeen lepäämään peitettynä jääkaappiin 30 minuutiksi tai vaikka yön yli.
-
Kauli taikina puoli senttiä paksuksi levyksi. Leikkaa levystä neliöitä, joiden sivut ovat noin 10 cm pitkiä. Leikkaa viillot joulutorttujen tapaan ja taittele sakarat. Siirrä paistovalmiit tortut pellille ja pakastimeen vartiksi. Paista 200–225-asteissa uunissa 7–10 minuuttia.
-
Notkista tuorejuusto tai sekoita piparjuuriraaste kauravalmisteeseen. Lusikoi juusto jäähtyneille tortuille. Lisää päälle Cavi-artia. Koristele ruohosipulilla ja mausta pippurilla.
VEGAANIVERSIO: Korvaa voi kasvimargariinilla ja käytä soijarahkaa. Munan voi korvata soijajogurtilla.