Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3403 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 annosta
Vaikeustaso
Kohtalainen

Espressovanukas

Ainekset

1
dl
kylmää espressoa
1
dl
sokeria
6
(luomu)kananmunaa
Karamelliseos
4
rkl
sokeria
2
tl
vastapuristettua sitruunan mehua
4
rkl
vettä
Lisäksi
2
dl
kuohukermaa
1
tl
raastettua (luomu)sitruunankuorta
2
rkl
tomusokeria(raastettua tummaa suklaata)

Työvaiheet

  1. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Tee ensin karamelliseos. Mittaa sokeri, sitruunan mehu ja vesi kattilaan. Keitä keskilämmöllä, kunnes seos muuttuu vaaleanruskeaksi. Kaada seos nopeasti kuuteen pikkuvuokaan (vetoisuus noin 2 dl). Kallistele seosta, niin että se leviää myös osittain vuokien reunoille. Ei haittaa, jos seos jähmettyy, sillä se muuttuu uunissa jälleen juoksevaksi.
  2. Yhdistä kahvi ja sokeri. Sekoita munat joukkoon yksitellen koko ajan vatkaten. Kaada seos pikkuvuokiin tai kahvikuppeihin. Nosta vuoat syvään uunivuokaan. Kaada vuokaan sen verran kuumaa vettä, että se ulottuu pikkuvuokia noin 2/3 korkeudelle. Paista uunissa noin 40 min, tai kunnes vanukkaat ovat hyytyneet. Peitä foliolla, jos vanukkaiden pinta tummuu liikaa.
  3. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Peitä kelmulla ja nosta yöksi vetäytymääni jääkaappiin. Irrota vuoat kastamalla niiden pohja noin 10 s ajaksi kiehuvan kuumaan veteen. Irrota vanukkaat vuoan reunasta terävän veitsen avulla ja kumoa ne lautasille. Tarjoa sitruunankuorella ja tomu-sokerilla maustetun kermavaahdon kanssa. Voit raastaa kerman joukkoon myös tummaa suklaata.

 

Espresson maustama vanukas on vahvan makuinen jälkiruoka. Sille sopii vin santo, jossa on runsautta mutta joka raikastaa aterian loppuvaihetta. Sangallo Vinsanto di Montepulciano, 18,61 e, (0,375 l), on nimensä mukaan pyhä viini. Viinin kypsä, hieman eksoottisiin hedelmiin viittaava runsaan makea maku hyväilee suuta. Jos kaapista löytyy sattumalta limoncelloa, sekin on hieman viilennettynä raikastava ja tyylikäs valinta vanukkaalle. (JUOMASUOSITUS Sanna Maskulin)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 0 keittokirjaan.
OHJE Minna Rautio-Pakaste KUVA Ninna Lindström
Pehmeiksi paahtuvien luumujen ja hasselpähkinöiden hurmaava tuoksu nostattaa veden kielelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
15 palaa
Valmistusaika
55 min
Vaikeustaso
Helppo

Pähkinäinen luumupaistos

Ainekset

8–9
luumua
1
appelsiini
100
g
huoneenlämpöistä voita
dl
fariinisokeria
2
munaa
2
dl
vehnäjauhoja
dl
hasselpähkinäjauhetta
tl
leivinjauhetta
1
tl
vaniljasokeria
Pinnalle
½
dl
hasselpähkinärouhetta

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka (22 cm x 30 cm) leivinpaperilla. Voit paistaa kakun myös pyöreässä irtopohjavuoassa (Ø 22 cm).
  2. Leikkaa luumut puoliksi ja poista kivet. Raasta appelsiinista kuori ja purista ½ dl mehua.
  3. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten.
  4. Sekoita jauhot, hasselpähkinäjauhe, leivinjauhe ja vanilja keskenään toisesssa kulhossa. Kääntele jauhoseos voivaahdon sekaan. Lisää lopuksi appelsiinin mehu.
  5. Kaavi taikina vuokaan. Laita luumut taikinan pinnalle, mutta älä paina niitä syvälle. Ripottele päälle pähkinärouhetta.
  6. Paista uunin keskitasolla 30–40 minuuttia, kunnes taikina on keskeltä tikulla kokeiltaessa kypsä.

Vinkki! Purista lopusta appelsiinista mehua salaatinkastikkeeseen tai kalan tai lihan marinadiin.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Näinkin tyylikkäältä voi näyttää perinteinen puolukkapuuro.
Näinkin tyylikkäältä voi näyttää perinteinen puolukkapuuro.
Pilvenpehmeä puolukkapuuro taipuu syksyiseksi trendiherkuksi, mutta maistuu myös perinteisesti maidon ja sokerin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4 annosta
Valmistusaika
30 minuuttia
Vaikeustaso
Helppo

Vispipuuro

Ainekset

1
l
vettä
1
dl
sokeria
½
tl
suolaa
4
dl
tuoreita puolukoita
tai 1
pussi (200 g)
pakastepuolukoita
dl
mannasuurimoita
Lisäksi
1
prk
vaniljarahkaa
puolukkahilloa

Työvaiheet

  1. Kaada kattilaan vesi. Lisää sokeri ja suola.
  2. Kun vesi kiehuu, lisää puolukat. Keitä hiljalleen 8 minuuttia.
  3. Vispilöi joukkoon mannasuurimot. Hauduta puuroa 5 minuuttia välillä sekoittaen.
  4. Jäähdytä puuro. Vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella.
  5. Lusikoi annoksiin vaniljarahkaa ja puolukkahilloa.

Vinkki! Puuron voi tehdä samalla ohjeella herukoista. Puuro sopii vegaanille, jos käytät lisukkeena rahkan sijasta vaniljalta maistuvaa soijajugurttia.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1177 reseptiä.
Linkitetty 10 keittokirjaan.
Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Frendien seitsemännellä kaudella (2001) kaverusten ovelle toimitettiin vahingossa niin herkullista juustokakkua, ettei nauttimista estänyt edes herkun putoaminen rappukäytävään.
Frendien seitsemännellä kaudella (2001) kaverusten ovelle toimitettiin vahingossa niin herkullista juustokakkua, ettei nauttimista estänyt edes herkun putoaminen rappukäytävään.
Paistettu juustokakku on amerikkalainen klassikko. Kasaa kaikin mokomin kakun päälle marjoja ja lorauta vaahterasiirappia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 palaa
Valmistusaika
1 t 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

New Yorkin juustokakku

Ainekset

150
g
voita
½
dl
sokeria
3
dl
vehnäjauhoja
1
muna
rkl
kylmää vettä
Täyte
150
g
voita
500
g
rahkaa
1
prk (150 g)
ranskankermaa
3
munaa
2
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
2
tl
sitruunankuorta
2
rkl
perunajauhoja
1/4
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Pingota irtopohjavuoan (ø 20–24 cm) pohjalle leivinpaperi.
  2. Sekoita pehmeä voi ja sokeri. Lisää jauhot, muna ja vesi. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan.
  3. Sulata voi. Lisää joukkoon rahka ja ranskankerma. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset.
  4. Lisää keltuaiset, sokeri ja vaniljasokeri rahkaseokseen. Raasta joukkoon sitruunan kuorta. Lisää myös perunajauhot ja suola.
  5. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita rahkaseos ja valkuaisvaahto. Kaada täyte vuokaan.
  6. Paista juustokakkua uunissa noin tunnin. Anna kakun jäähtyä rauhassa ja säilytä yön yli jääkaapissa.
  7. Nauti kakku marjojen kanssa.

Vinkki! Rahkan voi vaihtaa 400 grammaan maustamatonta tuorejuustoa, mutta rahkatäyte on kevyempää ja kuohkeampaa.

Hyvä terveys on lisännyt 315 reseptiä.
Linkitetty 4 keittokirjaan.
OHJE Raisa Laine KUVA Ninna Lindström
Affogato al caffe, suomeksi ”kahviin hukkunut”, on yksinkertainen mutta herkullinen italialainen jälkiruokaklassikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Jäätelökahvi ”Affogato”

Ainekset

JÄÄTELÖ
2
kananmunaa
1
vaniljatanko
3
dl
kevytvispikermaa (esim. Flora Vispi 20%)
2
rkl
vaaleaa siirappia
LISÄKSI
n. 8
dl
voimakasaromista, kofeiinitonta kahvia
VANILJA-MANTELISIIRAPPI
1
dl
sokeria
1
dl
vettä
2–3
tippaa karvasmanteliaromia (Dr Oetker)

Työvaiheet

  1. Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.

  2. Kaavi vaniljatangosta siemenet kulhoon ja lisää kerma. Säästä vaniljatanko. Vatkaa kerma vaahdoksi.

  3. Yhdistä vaahdot ja makeuta siirapilla. Kaada jäätelömassa pakastuksen kestävään rasiaan ja jäädytä vähintään 5 tuntia.

  4. Laita kaavittu vaniljatanko, sokeri ja vesi pieneen kattilaan ja keitä keskilämmöllä noin 20 minuuttia tai kunnes seos muuttuu siirappimaiseksi. Siirrä kattila syrjään liedeltä. Nappaa vaniljatanko pois ja mausta siirappi muutamalla tipalla karvasmanteliaromia. Siirrä makusiirappi kattilasta tarjoilukannuun.

  5. Ota jäätelö noin 15 minuuttia ennen tarjoamista pakastimesta huoneenlämpöön. Valmista kofeiiniton kahvijuoma. Pyöritä jäätelöpallot kuumaa kestäviin laseihin tai kahvikuppeihin. Kaada kuuma kahvi annoksille. Nosta vanilja-mantelisiirappi pöytään jokaisen itse annosteltavaksi.

Vinkki! Jäätelömassasta riittää noin 8 hengelle, mutta kauniita palloja siitä pyörittää 5–6 kpl.