
Coca on mallorcalaisten pizza, jonka helpotettu versio syntyy voitaikinasta. Sipuli on piirakan täytteistä tärkein, muut aineet voivat vaihdella. Älä ohita tätä reseptiä, vaikka täytteessä ei olekaan juustoa, sillä coca on todella supermehevää syötävää.
Mallorcalainen coca-piirakka
Ainekset
Työvaiheet
- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
- Leikkaa kesäkurpitsa ja sipuli ½ cm:n puoliympyröiksi. Leikkaa paprikat suikaleiksi. Kuumenna tilkka öljyä pannussa ja paista kasviksia noin 5 minuuttia. Kasvikset saavat jäädä napakoiksi.
- Kauli sulanut lehtitaikina leivinpaperin päällä hieman alkuperäistä ohuemmaksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Pistele taikinalevyä haarukalla; jätä reunat pistelemättä. Voitele reunat kananmunalla noin 1 cm:n leveydeltä. Esipaista pohjaa 175 asteessa 5 minuuttia. Lisää paistetut kasvikset pohjalle. Hienonna rosmariini kasviksille ja paista piirakkaa noin 12–15 minuuttia. Jos käytät fetaa, ripottele se piirakalle 10 minuutin paiston jälkeen ja pane piirakka takaisin uuniin vielä 2–5 minuutiksi.
- Leikkaa jäähtynyt piirakka paloiksi ja nauti heti esimerkiksi kylmän gazpacho-keiton kanssa.